2019

05.08.2019

Uudenkaupungin Crusell-viikon uudistukset tavoittivat uutta yleisöä

Lauantaina 3.8. päättynyttä Crusell-viikkoa vietettiin kahdeksan päivän ajan Uudessakaupungissa. Kyseessä oli 38. kerta, kun musiikkifestivaalia järjestetään. Festivaalin aikana järjestettiin 28 konserttia ja ilmaistapahtumaa. Festivaalin kävijämäärä pysyi viime vuoden tasolla. Eniten yleisöä kerännyt tapahtuma oli odotetusti…

05.08.2019

Turun Musiikkijuhlat: Michael Fabiano ja Saara-Sofia Sirén keskustelevat musiikin roolista suomalaisten ja amerikkalaisten koululaisten arjessa

Turun musiikkijuhlilla sunnuntaina 11. elokuuta esiintyvä amerikkalaistenori Michael Fabiano ja Turun musiikkijuhlasäätiön hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Saara-Sofia Sirén keskustelevat Turun kaupunginkirjaston Studiossa perjantaina 9. elokuuta klo 15-16 musiikin roolista suomalaisessa ja amerikkalaisessa koulujärjestelmässä. Tilaisuuteen on vapaa…

05.08.2019

Meidän Festivaali 2019 on päättynyt – festivaali kulki matkan muutoksen pelosta toivoon ja toimintaan

Ensimmäinen Kamus-kvartetin suunnittelema Meidän Festivaali päättyi lauantaina 3.8.2019 onnistuneen viikon jälkeen. Meidän Festivaalilla 2019 esiintyivät mm. muun muassa viulisti-johtaja Malin Broman ja Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri, runoilija Sigbjørn Skåden ja kääntäjä Kaisa Ahvenjärvi, Emma Salokoski & Ilmiliekki…

01.08.2019

Tampereen Teatterikesä alkaa maanantaina 5. elokuuta

Pohjoismaiden suurin teatterifestivaali Tampereen Teatterikesä järjestetään ensi viikolla 5.–11. elokuuta. Vuonna 1968 perustetun festivaalin Pääohjelmistossa on tänä vuonna mukana yhteensä 19 produktiota, jotka on valinnut taiteellinen johtoryhmä Hilkka-Liisa Iivanainen, Aleksis Meaney ja Tanjalotta Räikkä yhdessä…

31.07.2019

Korsholman Musiikkijuhlat päättyy huomenna 1. elokuuta – ensi kesää jo suunnitellaan

Korsholman Musiikkijuhlat on sujunut suunnitelmien mukaan ilman peruutuksia ja suuremmitta yllätyksittä. Olli Kortekankaan säveltämän Elämänkuvat-oopperan esitykset 1.8. ovat loppuunmyytyjä, samoin Jorma Uotisen chanson-konsertti Ritzissä tuli täyteen lähes viimeistä paikkaa myöten. Monet pienemmät konserttitilat ovat myös…

31.07.2019

Helena Juntunen loistaa Uudenkaupungin Crusell-viikon tähtenä: festivaali päättyy Kaupunginlahden rannalle lauantaina

Crusell-viikon päätöksessä on luvassa monipuolisia kamarikonsertteja, suosittu Lyhtyjen yö ja yleisölle maksuton Päätöskaronkka Kaupunginlahden rannalla. Uudessa kirkossa järjestettävän päätöskonsertin solistina kuullaan sopraano Helena Juntusta. Juntunen on yksi kansainvälisimmistä suomalaisista sopraanotähdistä, joka on esiintynyt Euroopan merkittävimmissä…

30.07.2019

Oulun juhlaviikot alkaa torstaina, kulttuuritapahtumia lähes joka elokuun päivälle

Oulun juhlaviikot tuo yhdeksättä kertaa Ouluun ja lähiseudulle elämysten elokuun. Seitsemän festivaalin ja satojen tapahtumien kuukauden aloittaa tuttuun tapaan Elojazz 1.–4. elokuuta. Ensimmäisenä viikonloppuna on ohjelmassa on myös mykkäelokuvaa ja teatteria. Oulun juhlaviikoilla nähdään monitaiteellista…

30.07.2019

Joroisten Musiikkipäivät kaikkien aikojen yleisöennätykseen

Sunnuntaina päättynyt 42. Joroisten Musiikkipäivät -festivaali onnistui erinomaisesti. Taiteellinen johtaja Jan Hultin: – Tähän kesään onnistuimme saamaan sopivan yhdistelmän meritoituneita tähtiä sekä kiinnostavia nuoria taiteilijoita. Myös balanssi kahden viikonlopun ja arkipäivien välillä toimi hyvin. Viikonloppupassit…

30.07.2019

Korsholman Musiikkijuhlien kamarimusiikkikonserttien päätapahtuma järjestetään keskiviikkona 31. heinäkuuta

Keskiviikkona voi jo muuten huokaista, mutta koko festivaalin kamarimusiikkikonserttien päätapahtuma järjestetään Vaasan kirkossa klo 20. Lisäksi Musethica pitää oman konserttinsa baptistikirkossa klo 15. Nuorta taitoa Baptistikirkossa Musethica on ainutlaatuinen, kansainvälinen koulutuskonsepti, jossa nuoret, lahjakkaat muusikot…

30.07.2019

Sastamala Gregorianassa noin 3000 vierailijaa – ensi vuonna festivaalilla matkataan Belgiaan

Vanhan musiikin festivaali Sastamala Gregorianassa vieraili tänä kesänä noin 3000 festivaalivierasta. Festivaalin teemana oli tänä vuonna ”Rakkauden Pariisi”, joka jatkoi viime vuonna alkanutta Kaupungit vetten päällä -teemasarjaa. Ohjelmisto koostui pääosin ranskalaisesta musiikista aina varhaiskeskiajalta 1800-luvun…