2012

21.08.2012

Toimivatko festivaalit kaikille? Kulttuurifestivaalien saavutettavuus -kyselyn tulokset julkaistu

Kulttuuria kaikille -palvelu on julkaissut kulttuurifestivaalien ja -tapahtumien saavutettavuutta koskevan kyselyn tulokset. Kysely toteutettiin keväällä 2011, ja siinä selvitettiin festivaalien näkemyksiä oman toimintansa saavutettavuudesta. Kysely lähetettiin yhteensä 203 festivaalille, joista 82 kappaletta eli 40 prosenttia…

20.08.2012

Turun musiikkijuhlilla onnistunut vuosi

Lauantaina päättyneet Turun musiikkijuhlat ylittivät kävijätavoitteensa: kymmenpäiväisellä festivaalilla oli yli 13 000 kuulijaa, kun tavoite oli 10 000. Lipunmyynti oli erityisesti kesäkuukausina poikkeuksellisen vilkasta. Ohjelmassa oli yli 50 konserttia ja tapahtumaa, ja festivaalin teema oli…

20.08.2012

Luosto Classicissa yleisöennätys

Klassisen musiikin tapahtuma LuostoClassic keräsi ennätysyleisön. 12. elokuuta päättyneen tapahtuman konserteissa kävi yhteensä noin 5000 kuulijaa. Nelipäiväisen festivaalin aikana pidettiin yhteensä 11 konserttia. Pyhä-Luoston kulttuurikeskus Naavassa kuultu BBC:n filharmonikkojen puhallinyhtyeen konsertti oli loppuunmyyty. LuostoClassicin tulevaisuus…

17.08.2012

Turun musiikkijuhlat päättyvät kantaesitykseen

Turun musiikkijuhlien päätöskonsertissa lauantaina 18. elokuuta kuullaan Jukka Tiensuun uuden teoksen ”Mora” kantaesitys. Päätöspäivä alkaa koko perheen konsertilla Seikkailupuistossa ja iltapäivällä koetaan myös viimeinen Kotikonsertti. Musiikkijuhlat päättyvät Turun konserttitalolla, kun energinen kapellimestari Hannu Lintu johtaa…

16.08.2012

Kohutut Uutisoopperat Turun musiikkijuhlilla perjantaina

Laajaa kiinnostusta herättäneet Uutisoopperat saavat ensiesityksensä Turun musiikkijuhlilla perjantaina 17. elokuuta. Eurokriisistä ja Venäjän poliittisesta tilanteesta ammentavat oopperat nähdään Åbo Svenska Teaterissa. Turun musiikkijuhlien perjantai päättyy ainutlaatuiseen, taiteilija Hannu Väisäsen suunnittelemaan konserttiin Akatemiatalolla. Åbo Svenska…

15.08.2012

Kymmenes KuoroEspoo-festivaali on julkistanut ohjelmistonsa

KuoroEspoo on kansainvälinen kuoro- ja lauluyhtyemusiikkiin keskittynyt festivaali, joka järjestetään joka toinen vuosi lokakuussa. Festivaali on tuonut Espooseen monia ulkomaisia kuoroja, nimekkäitä lauluyhtyeitä ja kuoronjohtajia sekä antanut monipuolisia esiintymismahdollisuuksia kotimaisille kokoonpanoille. Tuleva festivaali on järjestyksessään…

15.08.2012

Helena Juntunen korvaa Matti Salmisen Turun musiikkijuhlien ilmaiskonsertissa

Basso Matti Salminen on joutunut perumaan osallistumisensa Turun musiikkijuhlien konserttiin ”Läpi harmaan kiven”. Hänen tilallaan Leif Segerstamin johtaman Turun filharmonisen orkesterin solistina esiintyy sopraano Helena Juntunen, joka laulaa Sibeliuksen lauluja. Konserttiin on vapaa pääsy. Turun…

15.08.2012

Helsingin juhlaviikot alkaa perjantaina 17.8.

Helsingin juhlaviikot (17.8.–2.9.2012) tuo elo-syyskuiseen Helsinkiin kansainvälisen ja kotimaisen nykysirkuksen huippuja, suuria klassisen musiikin elämyksiä, tanssia, teatteria taidenäyttelyitä, elokuvia sekä 17 konserttia Huvila-teltassa. Avajaisviikonloppuna nähdään ja kuullaan kaikkien aikojen mittavimpiin Juhlaviikkoesityksiin lukeutuva Tristan & Isolde.…

14.08.2012

Tiedettä ja taidetta Turun musiikkijuhlilla

Turun musiikkijuhlien keskiviikko tarjoaa kattauksen tiedettä ja taidetta. Agora-luentojen ja iltapäiväkonserttien lisäksi ohjelmassa on tenori Rolando Villazónin tähdittämä Il Combattimento di Tancredi e Clorinda, johon voi kysellä lippuja ovelta. Turun musiikkijuhlat on mukana järjestämässä tiedettä…

13.08.2012

Orkesterivierailu päätti Rauma Festivon

Lauantaina päättynyt 29. Rauma Festivo ihastutti monipuolisella ja eri aikakausien musiikkia sisältäneellä ohjelmallaan. Viikon teemoina olivat Rauman kaupungin 570-juhlavuosi ja aika. Festivo halusi omalla panoksellaan myös osallistua Rauman Pyhän Ristin kirkon 500-vuotisjuhlallisuuksiin. Musiikkiviikko saavutti 2.500…