16.08.2012

Kohutut Uutisoopperat Turun musiikkijuhlilla perjantaina

Laajaa kiinnostusta herättäneet Uutisoopperat saavat ensiesityksensä Turun musiikkijuhlilla perjantaina 17. elokuuta. Eurokriisistä ja Venäjän poliittisesta tilanteesta ammentavat oopperat nähdään Åbo Svenska Teaterissa. Turun musiikkijuhlien perjantai päättyy ainutlaatuiseen, taiteilija Hannu Väisäsen suunnittelemaan konserttiin Akatemiatalolla.

Åbo Svenska Teaterilla saavat ensiesityksensä perjantaina 17. elokuuta Uutisoopperat. Tänä kesänä kirjoitettujen oopperoiden aiheiksi valikoituivat eurokriisi ja Venäjän poliittinen tilanne. Eurokriisistä kertovan lyhytoopperan ”Shitstorm” on säveltänyt Ville Matvejeff Jukka von Boehmin librettoon ja sen ohjaa Aino Kivi. Venäjälle sijoittuvan lyhytoopperan ”Kenraali” on säveltänyt Jukka Nykänen, libretisti on Eppu Nuotio ja ohjaaja Kurt Nuotio. Rooleissa nähdään Petri Bäckström, Oskari Nokso-Koivisto, Veera Railio ja Elli Vallinoja.

Taiteilija Hannu Väisänen on suunnitellut Akatemiatalolle perjantaina 17.8. klo 22 konsertin Kirkastettu yö. Key Ensemble -kuoron ja Jan Söderblomin kokoaman kamarimusiikkisekstetin tulkitsemina kuullaan Ligetin ”Lux Aeterna” ja Schönbergin ”Kirkastettu yö” mielenkiintoisessa myöhäiskonsertissa.

Turun musiikkijuhlien mestarikurssioppilaat esiintyvät Turun taidemuseon Lounaskonserteissa lauantaina 11.8. sekä tiistaista perjantaihin 14.–17.8. Suosituissa konserteissa kuullaan tänä vuonna esiintymisiä Soile Isokosken, Elisabeth Werresin, Erkki Lahesmaan, Alexander Vinnitskin ja Antti Siiralan mestarikurssioppilailta.

Turun Tuomiokirkossa koetaan 13.–17.8. konserttisarja Iltapäivän Bach, jossa esiintyy tänä vuonna kuusi maamme johtavaa harmonikkataiteilijaa Marko Valtonen, Mika Väyrynen, Johanna Juhola, Mikko Luoma sekä Veli ja Susanne Kujala. Konserttisarjan runkona ovat J.S. Bachin Ranskalaiset sarjat, joissa monipuolinen soitin pääsee esittelemään ulottuvuuksiaan.

http://www.tmj.fi