2009

11.06.2009

Mäntän kuvataideviikot käyntiin

Avoimet ovet ja performansseja Neljästoista Mäntän kuvataideviikkojen näyttely ottaa viime vuoden tavoin varaslähdön lauantaina 13.6., kun Pekilolla on avoimet ovet. Yleisöllä on mahdollisuus tutustua maksutta näyttelyyn klo 11−18. Sisäänpääsyn tarjoaa KMV-lehti. Lauantaina nähdään kaksi performanssia.…

11.06.2009

Musiikin aika 7.-12.7.2009

Maailman musiikit ja eri maiden kansanmusiikit useasta näkökulmasta nähtyinä Festivaalin pääteema, muut musiikit uuden taidemusiikin sisällä, kietoutuu festivaalin säveltäjävieraan Michael Finnissyn musiikin ympärille. Englantilainen kansanmusiikki ja perusenglantilaiset arvot saavat poleemisia ja poliittisia tulkintoja eräässä 1900-luvun…

11.06.2009

Esikoisromaani voitti Lasten LukuVarkaus 2009 -palkinnon

Lasten LukuVarkaus –lapsiraati piti vuoden 2009 kirjoja tasaisempana kuin koskaan aikaisemmin. Voittajaan päädyttiinkin useiden äänestysten jälkeen. Voittajaksi valikoitui roolipelisuunnittelijana paremmin tunnetun Mike Pohjolan kirjoittama esikoisromaani Kadonneet kyyneleet (Gummerus). Pohjolan kirjaa raatilaiset pitivät ajatuksia herättävänä ja…

10.06.2009

Ranskalaisen nykymusiikin voimaa Helsingin juhlaviikoilla

Helsingin juhlaviikkojen ranskalaisen nykymusiikin kokonaisuutta tähdittää legendaarinen säveltäjä-kapellimestari Pierre Boulez orkestereineen. Nyt kokonaisuus täydentyy keskustelutilaisuudella sekä koululaisille suunnatuilla työpajoilla. Keskustelutilaisuudessa Musiikin tila pohditaan uusia eurooppalaisia musiikkitaloja ja niiden konsepteja. Voiko uusien talojen arkkitehtuuri, akustiikka ja…

10.06.2009

Topi Lehtipuusta Turun musiikkijuhlien uusi taiteellinen johtaja

Turun musiikkijuhlasäätiön hallitus on valinnut tenori Topi Lehtipuun Turun musiikkijuhlien taiteelliseksi johtajaksi nelivuotiselle kaudelle 2010–2013. Musiikkijuhlien pitkäaikainen taiteellinen johtaja sellisti Martti Rousi päättää johtajakautensa kesän 50-vuotisfestivaalin jälkeen. Topi Lehtipuusta (s. 1971) on nopeasti tullut yksi…

10.06.2009

Kuhmon Talvi jo toisen kerran

Esillä erityisesti nuoret taiteilijat Kuhmolaisten kulttuuritoimijoiden yhteistyössä kokoama talvinen kulttuuritapahtuma saa heti jatkoa – Kuhmon Talvi järjestetään toisen kerran 1−9.1.2010. Kuhmon Talvi yhdistää kansainvälisestikin tunnustetut kuhmolaiset kulttuuritapahtumien järjestäjät ja taiteilijat. Talven 2010 ohjelmassa korostetaan erityisesti…

10.06.2009

Primus Ikaalinen –kilpailun ulkomaiset finalistit on valittu

Sata-Häme Soi –juhlilla Ikaalisissa järjestettävän viidennen kansainvälisen Primus Ikaalinen –kilpailun ulkomaiset finalistit tulevat tänä vuonna Makedoniasta, Venäjältä, Uudesta-Seelannista, Ranskasta, Italiasta, Kreikasta ja Serbiasta. Suomea kisassa edustaa Kultainen Harmonikka 2009 –kilpailun voittaja. Primus Ikaalinen –kilpailu nähdään…

09.06.2009

Kuhmon kamarimusiikki kiinnostaa

Ennakkomyynti vilkkaampaa kuin vuosiin Kuhmon Kamarimusiikin liput ovat käyneet kaupaksi paremmin kuin vuosiin. Tähän mennessä lippuja on myyty jo lähes 15 000, eli tuhat enemmän kuin aiempina vuosina tähän aikaan. Myös kausilippuja on nyt myyty…

09.06.2009

Sirpa Sippola Pirkanmaan Festivaalien puheenjohtajaksi

Sata-Häme Soi –juhlien toiminnanjohtaja Sirpa Sippola on valittu Pirkanmaan Festivaalit ry:n hallituksen puheenjohtajaksi. Pirkanmaan Festivaalit ry:ssä on mukana 26 pirkanmaalaista festivaalia, joiden yhteistyön ja toimintaedellytysten kehittämistä varten yhdistys perustettiin toukokuussa. Yhdistykselle on myönnetty kolmeksi vuodeksi…

08.06.2009

Johann Sebastian Bachin kantaatteja Urkuyö ja Aarian konsertissa

Urkuyö ja Aaria -festivaalin toisessa konsertissa 11.6. kuullaan Johann Sebastian Bachin kantaatteja, kun EMO Ensemble ja Kuudennen kerroksen orkesteri solisteineen esiintyvät Pasi Hyökin johdolla. Kuudennen kerroksen orkesterilla on tavoitteena esittää kaikki Bachin nykypäivään säilyneet kantaatit…