Uutiset

27.07.2020

Avec Jorma Uotinen Taidekeskus Salmelassa 29.7.

Juhlavuottaan viettävä Jorma Uotinen esiintyy Salmelan Puistonäyttämöllä keskiviikkona 29.7.2020. Mukana pianisti Jari Hakkarainen. Ohjelmassa on ”anekdootteja elämästä, puhetta taiteilijuudesta, Pariisin vuosista, ajan vääjäämättömästä kulusta, elämästä ilolla ja innostuksella”. Ilta on täynnä yllätyksiä ja myös palkitsemisia.…

09.06.2020

VirtuaaliKaustinen syntyy 13.–19.7.  suuresta festivaalinkaipuusta

Kaustinen Folk Music Festival toteutuu tänä kesänä nimellä VirtuaaliKaustinen osoitteessa www.kaustinen2020.net. Pohjoismaiden suurin kansanmusiikkifestivaali tarjoilee 13.–19. heinäkuuta suoria lähetyksiä ja uusia videotallenteita joka päivä kello 10 alkaen. Aamuisin sivustolle nousee uusia nauhoitettuja ohjelmanumeroita, joiden tekemiseen…

24.04.2020

39. Musiikin aika -festivaali siirtyy vuodella

Vallitsevan koronavirustilanteen johdosta maan hallitus on tehnyt 21.4. linjauksen kesäfestivaalien perumisesta 31.7. saakka. Näin ollen 39. Musiikin aika -festivaali ja siihen liittyvät Viitasaaren kesäakatemian kesäkurssit siirtyvät vuoteen 2021. Musiikin aika on järjestetty yhtäjaksoisesti vuodesta 1982…

14.04.2020

Korsoholman Musiikkijuhlat: tervetuloa mukaan striimattuun musiikin ja runon iltaan 15.4. klo 19.00

Vaasan kaupungintalolle aikaisemmin suunniteltu kamarikonsertti esitetään suoratoistona Tukholmasta 15.4. klo 19.00. Striimaus tehdään Tukholman Konserttitalon Grünewaldsalista. Taiteellinen johtaja, viulisti Cecilia Zilliacus, sellisti Kati Raitinen ja pianisti Bengt Forsberg soittavat kuuntelijoille Vaasassa, Mustasaaressa ja muualla Suomessa…

09.01.2020

Finland Festivalsin jäsenfestivaaleilla vierailtiin vuonna 2019 yli kaksi miljoonaa kertaa

Finland Festivals (FF) on jälleen koonnut tilastot jäsenfestivaaliensa käyntimääristä vuonna 2019. Kaikkiaan 79 FF-ketjuun kuuluvalta taide- ja kulttuurifestivaalilta saadut luvut kertovat, että festivaalien yleisömäärät ovat jokseenkin samalla tasolla kuin aikaisempina vuosina. Vuoden 2019 luvut ovat…

16.12.2019

Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaali: Vuonna 2019 Tanssiteatteri MD:llä oli ennätyksellinen määrä tapahtumia

Tanssiteatteri MD:n vuosi 2019 sisälsi hienoja yhteistöitä, yleisötyötä ja festivaalivierailuja Suomessa. Koko vuoden aikana Tanssiteatteri MD:llä oli ennätyksellisen paljon tilaisuuksia ja esityksiä, yhteensä 217. Vuoden kokonaiskävijämäärä oli 10 553. Kotinäyttämöllään Hällässä MD tarjosi vuoden aikana eri-ikäisille…

18.11.2019

Tampereen Teatterikesä: Vuoden 2019 Majaoja-palkinnon, 15 000 euroa, saa näyttelijä Kati Outinen

Majaoja-säätiön palkinto myönnetään tänä vuonna näyttelijä Kati Outiselle. Palkinto ojennetaan Outiselle Tampereen Teatterikesän ja Serlachius-museoiden järjestämän Miniteatterikesä Mäntässä -tapahtuman yhteydessä lauantaina 16.11.2019. Majaoja-palkinto on suuruudeltaan 15 000 euroa. Kati Outinen on vuosikymmenien ajan osoittanut olevansa…

13.11.2019

Oulun Musiikkijuhlat – Jazz & Etno 2019: Olli Hirvonen New Helsinki tuo Ouluun jazzia New Yorkista

Torstaina 21.11. newyorkilaisista muusikoista koostuva Olli Hirvonen New Helsinki -yhtye konsertoi Vanhalla Paloasemalla klo 20. Vuodesta 2011 New Yorkissa asunut Olli Hirvonen on yksi menestyneimpiä suomalaisia jazzkitaristeja maailmalla. Lappeenrannasta kotoisin oleva Hirvonen on voittanut Montreux’n…

04.11.2019

Oulun Musiikkijuhlat – Jazz & Etno 2019: Vuoden 2019 Yrjö-palkinnon viime viikonloppuna saanut Riitta Paakki konsertoi keskiviikkona Oulussa

Suomen Jazzliiton myöntämän vuosittaisen Yrjö-palkinnon perjantaina 1.11. saanut pianisti Riitta Paakki saapuu Vanhalle Paloasemalle kvartettinsa kanssa keskiviikkona 6.11. Erityisesti 1960-luvun Blue Note -ilmaisuun syventynyt Riitta Paakki on Suomen ensimmäinen taiteellisen tohtorintutkinnon suorittanut jazzpianisti. Musiikin tekemisen…

07.10.2019

Oulun Musiikkijuhlat – Jazz & Etno 2019: Herd 10-vuotiskiertueellaan Vanhalla Paloasemalla ke 9.10.

Vibrafonisti Panu Savolaisen, basisti Mikko Pellisen sekä rumpali Tuomas Timosen muodostama jazzyhtye Herd juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan Vanhalla Paloasemalla keskiviikkona 9.10. klo 20. Konsertissa lavalla vierailee myös Oulun Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Jaakko Kuusisto. Vuonna 2009 perustettu…