2011

27.07.2011

Työväen Musiikkitapahtuma alkaa torstaina

Työväen Musiikkitapahtuma käynnistyy torstaina Valkeakoskella. Jalkapallokaupungissa vietetään lauantaina paitsi huippumusiikin, myös urheilun juhlaa, sillä Tehtaan kentällä Veikkausliigan ottelussa mittelevät Haka ja MYPA. Pelin avauspotkun laukoo Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala. Ottelun aikana myös jännitetään, osuuko opetusministeri…

27.07.2011

Korsholman Musiikkijuhlat alkavat tänään

Perinteikkäät Korsholman Musiikkijuhlat järjestetään tänä vuonna 29.kerran. Musiikkijuhlien 23 konserttia soivat heinäkuun lopussa ja elokuun alussa 27.7. – 3.8.2011, kahdeksan päivän aikana. Taiteellisena johtajana on sellotaiteilija Marko Ylönen. Teemat Taiteellinen johtaja Marko Ylönen on valinnut…

26.07.2011

Juha Uusitalon cd:n julkistamiskonsertti Salmelassa 31.7.

Oopperalaulaja Juha Uusitalo ja urkutaiteilija Kalevi Kiviniemi konsertoivat Mäntyharjun kirkossa sunnuntaina 31.7. klo 14.30. Konsertin ohjelmassa kuullaan mm. Juha Uusitalon Suomalaisia lauluja -uutuuslevyn ohjelmistoa. Lapuan kirkossa äänitetty Suomalaisia lauluja sisältää Toivo Kuulan, Oskar Merikannon ja…

26.07.2011

Korsholman Musiikkijuhlat kunnioittaa Erik Bergmania

Korsholman Musiikkijuhlat käynnistyy virallisesti keskiviikkona 27.7., mutta tänään tiistaina otetaan jo varaslähtö lähestyvään festivaaliin. festivaalin teemasäveltäjää Erik Bergmania kunnioitetaan konsertilla Raippaluodossa. Musiikkijuhlien aikana on festivaalikeskuksessa myös Erik Bergman 1911-2006 –näyttely. Musiikkijuhlien taiteellisena johtajana on sellotaiteilija…

26.07.2011

Lieksan Vaskiviikon eufoniumkilpailun finaalissa kolme kilpailijaa

Lieksan 2. kansainvälisen eufoniumkilpailun Lieksan kirkossa 28.7. soitettavassa finaalissa kilpailevat seuraavat kolme eufoniumistia. Kyohei Ando, Japani Gregory Battista, USA Glenn Van Looy, Belgia Lieksan 2. kansainväliseen eufoniumkilpailuun (21.-28.7.2011) saapui määräaikaan mennessä 38 soittajaa, jotka edustavat…

26.07.2011

Uudenkaupungin Crusell-fagottikilpailun välierään kymmenen kilpailijaa

Kansainvälisen fagottikilpailun alkukilpailusta jatkoon valittiin seuraavat kymmenen fagotistia, nimet esiintymisjärjestyksessä: Sebastian Stevensson, Ruotsi, Constantin Barcov, Romania, Daniel Bäz, Saksa, Sophie Dartigalongue, Ranska, Lola Descours, Ranska, Odile Meisterlin, Ranska, Nana Ozaki, Japani, Jun Tea Park, Etelä-Korea,…

23.07.2011

Kuhmon Kamarimusiikki ylitti tavoitteensa

Kuhmon Kamarimusiikki ylitti tänä vuonna yleisötavoitteensa. Suomen suurin kamarimusiikkijuhla houkutteli yli tuhat kävijää enemmän kuin vuosi sitten, kun ennakkoon arvioitiin päästävän viimevuotiselle tasolle. Festivaalin päätöspäivänä kokonaiskävijämääräksi laskettiin yli 37 000. Juhlien aikana oli yhteensä 76…

23.07.2011

Lieksan Vaskiviikon eufoniumkilpailussa 8 kilpailjaa edennyt välieriin

Lieksan 2. kansainvälinen eufoniumkilpailu on edennyt välieriin. Kaksipäiväisen alkukilpailun perusteella tuomaristo on valinnut jatkoon meneviksi seuraavat kilpailijat: Nicolas Desvois, Ranska Josep Burguera Riera, Espanja Ricardo Antao, Portugali Raphael Rosse, Australia Kyohei Ando, Japani Gregory Battista,…

21.07.2011

Vahvaa laulua ja unkarilaista temperamenttia: Unkarin valtionoopperan vierailu Savonlinnan Oopperajuhlilla

Savonlinnan Oopperajuhlien tämänvuotinen vieraileva oopperatalo, Unkarin valtionooppera, saapuu Budapestista Savonlinnaan 208 henkilön voimin. Unkarilaiset esittävät juhlilla Giuseppe Verdin Don Carlon, Zoltán Kodályn teoksen Psalmus Hungaricus sekä Béla Bartókin yksinäytöksisen oopperan Herttua Siniparran linna. ”On todella…

21.07.2011

Työväen Musiikkitapahtumaa vietetään ensi viikolla

Valkeakoskella valmistaudutaan 40:een Työväen Musiikkitapahtumaan, jota vietetään ensi viikon torstaista sunnuntaihin, 28.-31.7.2011. Alueen rakennus on käynnissä, ja ohjelma on kasvanut lopulliseen mittaansa. Lukuisten kesätapahtumien maassa Työväen Musiikkitapahtuma on säilyttänyt oman ilmeensä: ensimmäisen kerran vuonna 1972…