2022

07.10.2022

Turun musiikkijuhlien avajais- ja päätöskonserttien ohjelmisto 2023 on julkaistu

Turun musiikkijuhlien ensi vuoden päätapahtuma on 10.-24. elokuuta 2023. Turun musiikkijuhlien avajaiskonsertissa kuullaan kahta suomalaisen oopperataivaan kiintotähteä eli sopraano Mari Paloa ja baritoni Aarne Pelkosta. Festivaalin päätöskonsertissa esiintyy puolestaan maailman tämän hetken kysytyimpiin kuuluva sopraano…

07.10.2022

Oulun juhlaviikot: Ensimmäinen Pirkko-kulttuuripalkinto myönnetään tänään

Oulun kulttuuritapahtumayhdistys perustaa uuden Pirkko-kulttuuripalkinnon. Erikoispalkinto on syntynyt sen ensimmäisen saajan, tanssitaiteilija, Flow Productionsin taiteellisen johtajan Pirjo Yli-Maunulan toiminnan innoittamana. Yli-Maunula tekee sellaista, mitä ei vielä ole ja näkee sinne, minne muut eivät vielä näe.…

06.10.2022

Kaakon Kamarimusiikin Syyssoitto 4.-5.11.2022 soi Ukrainalle

Marraskuussa pyhäinpäivän viikonloppuna Virolahdella ja Haminassa soi tunnelmallinen Kaakon Kamarimusiikin Syyssoitto. Kahden konsertin sarja alkaa perjantaina 4.11. Klamilan kirkossa, missä bassobaritoni Erik Rousi ja pianisti Justas Stasevskij tulkitsevat iki-ihanan Franz Schubertin laulusarjan Winterreise. Sarjan 24…

04.10.2022

Tampereen elokuvajuhlien VJ-kilpailun finalistit on valittu – kisa huipentuu jännittävään live-finaaliin Projio-tapahtumassa 22.10.

Tampereen elokuvajuhlien VJ-kilpailu tuo näyttävät videoprojisoinnit Finlaysonin alueelle jälleen lokakuussa. Suomessa asuville visuaalisen taiteen tekijöille suunnattu kilpailu järjestettiin tänä vuonna avoimella haulla, josta tuomaristo valitsi hakuvideoiden perusteella finaaliin neljä VJ:tä (visual jockey). Vuoden 2022 VJ-kilpailun…

04.10.2022

Oulun Musiikkijuhlat: Max Zenger Globus saapuu OMJ Jazz & Etno -sarjaan Jazzliiton kiertueella keskiviikkona 12.10.

”Max Zenger Globus tuo uutta etsivää ja ajatuksia herättävää musiikkia maailmaan. Globuksen musiikkia kuvaa vapaus, rohkeus ja vastakohdat, jotka nivoutuvat yhteen luoden yhden ison musiikillisen kokonaisuuden.” Näin Jazz Finland kuvailee OMJ Jazz & Etno -sarjassa…

30.09.2022

Riihimäen kesäkonserteille uusi toiminnanjohtaja, taiteellisena johtajana jatkaa Ismo Eskelinen

Riihimäen kesäkonserttien hallitus on valinnut festivaalin uudeksi toiminnanjohtajaksi 1.10.2022 alkaen apulaisrehtori Minna Kajanderin. Taiteellisena johtajana tulevan kesän suunnittelee kitarataiteilija Ismo Eskelinen. Riihimäen kesäkonserttien hallituksen puheenjohtaja Martti Paloheimo iloitsee: – Toivotan Minnan lämpimästi tervetulleeksi Riihimäen kesäkonserttien…

30.09.2022

Turun musiikkijuhlat julkaisee lisää konsertteja

Turun musiikkijuhlien ensi vuoden päätapahtuma on 10.-24. elokuuta 2023. Turun musiikkijuhlat julkaisee jälleen uusia konsertteja elokuun festivaalille. Hiljaisuuden musiikkia Sibelius-museossa Turun musiikkijuhlat haluaa nostaa Sibelius-museon näkyvyyttä kansainvälisesti ja nostaa ylipäänsä Sibeliuksen merkitystä myös Turun kulttuurihistoriassa.…

30.09.2022

Folklandia 2023 paljastaa kolme uutta festivaalille kiinnitettyä esiintyjäkokoonpanoa 

Kansanmusiikin ja kansantanssin riehakas talvifestivaali Folklandia järjestetään Baltic Princessillä 13.–14.1.2023. Tänään perjantaina julkaistaan kolme uutta esiintyjäkokoonpanoa festivaalin ohjelmistosta. Koko ohjelmisto julkistetaan marraskuussa. Risteilyllä nähdään yli sata esiintyjää lähes kellon ympäri. ENKEL on herkkä ja hersyvä…

29.09.2022

Elävän musiikin alalle oma kestävän kehityksen työkalu: ELMA.live -digialustan pohjana toimivat YK:n 17 kestävän kehityksen tavoitetta

Syyskuun 29. päivänä Music x Media -tapahtumassa julkaistiin elävän musiikin alan digitaalinen kestävän kehityksen alusta ELMA.live. Kyseessä on selainpohjainen suunnittelutyökalu, tietopankki ja yhteisöalusta, joka tarjoaa alan toimijoille tietoa, työkaluja ja tukea kestävän kehityksen edistämisessä. Elman…

27.09.2022

Taidekeskus Salmelan kuvataidekilpailuun haetaan nuoria taiteilijoita Suomesta ja Ukrainasta

Taidekeskus Salmela hakee osallistujia kuudenteen Nuorten taiteilijoiden kuvataidekilpailuun. Kilpailuun voivat osallistua vuonna 1985 syntyneet ja sitä nuoremmat kuvataiteilijat tai kuvataiteilijan ammattiin opiskelevat Suomen kansalaiset ja Suomessa vakituisesti asuvat muiden maiden kansalaiset.  Tämänkertaiseen kilpailuun voivat hakea…