07.10.2022

Oulun juhlaviikot: Ensimmäinen Pirkko-kulttuuripalkinto myönnetään tänään

Oulun kulttuuritapahtumayhdistys perustaa uuden Pirkko-kulttuuripalkinnon. Erikoispalkinto on syntynyt sen ensimmäisen saajan, tanssitaiteilija, Flow Productionsin taiteellisen johtajan Pirjo Yli-Maunulan toiminnan innoittamana.

Yli-Maunula tekee sellaista, mitä ei vielä ole ja näkee sinne, minne muut eivät vielä näe. Yli-Maunula osoittaa toiminnallaan ja itseluottamuksellaan, että kaukana metropoleista voi olla maailman paras.  Yli-Maunula on palkittu taiteilija ja hänen työnsä pohjoisessa Oulussa on huomattu ja tunnustettu valtakunnallisesti. Hän on uurastanut myös koko kulttuurialan kehittämisen puolesta 1980-luvulta lähtien.

Oulun kulttuuritapahtumayhdistys haluaa nostaa esille palkinnolla yhdistyksen tarkoituksen mukaista toimintaa pohjoisessa Suomessa. Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen tarkoituksena on edistää kulttuurin ja taiteen saavutettavuutta Oulun seudulla sekä vahvistaa alueen kulttuuritoimijoiden toimintaedellytyksiä. Palkinnolla yhdistys haluaa kannustaa kulttuurialaa laaja-alaiseen yhteistyöhön, rohkeaan rajojen ylittämiseen ja näkyvään toimintaan.

Palkinto on perustettu viisivuotiskaudeksi matkalla kohti Oulun Euroopan kulttuuripääkaupunkititteliä. Vuoden 2022 palkinnon saaja Pirjo Yli-Maunula saa päättää vuosien 2023–2026 palkittavat Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen määrittelemien palkintokriteerien mukaan:

  • Palkittava voi olla henkilö tai yhteisö.
  • Palkittava on edistänyt kulttuurin ja taiteen asemaa sekä alan yhteistyötä Oulun seudulla / Pohjois-Suomessa.
  • Palkittava on tuonut laajaa näkyvyyttä pohjoiselle kulttuurille ja taiteelle.
  • Palkittava on osoittanut visionäärisyyttä ja laajakatseisuutta kulttuurialalla.

Palkinto on oululaisena käsityönä Jonathan Gomezin verstaalla valmistettu puuveistos, tulevaisuusteleskooppi, jolla näkee sinne, minne ei tavallisesti näe, monenlaisista näkökulmista.

Pirkko-palkinto myönnetään Pirjo Yli-Maunulalle Pirkon-päivänä 7.10.2022 kello 15.30 kulttuuritalo Valveen kahvilassa.

Oulun kulttuuritapahtumayhdistys

Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen tarkoituksena on edistää kulttuurin ja taiteen saavutettavuutta Oulun seudulla sekä vahvistaa alueen kulttuuritoimijoiden toimintaedellytyksiä. Koordinoimme elokuisiin Oulun juhlaviikkoihin kuuluvien tapahtumien ja festivaalien verkostoa ja yhteismarkkinointia ja tuotamme Oulunsalo Soi -festivaalia. Tuomme esille pohjoista kulttuuria Pohjoinen kulttuurivirta -kanavalla. Oulu2026-projektissa olemme mukana Delta Life -kokonaisuudella. Tarjoamme tuotantopalveluja myös muille kulttuuritapahtumille ja toimimme laajemmin kulttuuritapahtuma-alan kehittäjänä ja verkostoijana Pohjois-Pohjanmaalla.

Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Paavo J. Heinonen. Hallituksen muodostavat Suvi Helanen, Erkki Liimatta, Kari Miettunen, Katariina Sarja, Jukka Takalo ja Pirjo Yli-Maunula sekä varajäsenet Katri Dahlström ja Terhi Mustonen. Yhdistys työllistää ympärivuotisesti 3-4 henkilöä ja kesäsesonkina jopa 10 työntekijää kymmenien taiteilijoiden lisäksi. Yhdistys omistaa Ilmakitaransoiton MM-kisoja tuottavan Airnest Productions Oy:n. Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen jäseniä ovat Jazz-20 ry., Oulun taiteiden yö ry., Oulun musiikkivideofestivaalit ry., Haavemylly Ay., Huutomerkki ry. ja Flow ry.

Yhdistys on Oulun kaupungin kulttuurin sopimuskumppani. Yhdistyksen toimintaa tukee myös opetus- ja kulttuuriministeriö ja Euroopan maaseuturahasto. Yhdistys on Finland Festivalsin jäsen ja kuuluu VisitOulun verkostoon. Oulun juhlaviikoilla on Ekokompassi-ympäristösertifikaatti.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

18.04.2024

Oulun juhlaviikot seuraa kuuden nuoren taiteilijan matkaa kohti kulttuuripääkaupunkivuotta

Oulun juhlaviikkojen Taiteilija syntyy suistoon -dokumenttisarjaan vuosille 2024–2026 on valittu kuusi nuorta taiteilijaa. Delta Life -projektiin kuuluvassa sarjassa seurataan taiteilijoiden matkaa kohti Oulun kulttuuripääkaupunkivuotta 2026. Dokumenttisarjassa ovat mukana Ida Remsu, Marianne Kauppila sekä Duo Emilia ja Joonatan Oulusta, Helsingissä…

15.03.2024

Oulun juhlaviikot tuottaa vuoden 2026 loppukesän huipentuman

Oulun juhlaviikot 2026 päättyy monitaiteelliseen, pääsymaksuttomaan ulkoilmaspektaakkeliin kaupungin syntypaikalla. Delta Life -projektin huipentuma on yksi suurimmista Oulun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumista. Oulun juhlaviikkoja koordinoiva Oulun Kulttuuritapahtumayhdistys on tehnyt Oulun kulttuurisäätiön kanssa sopimuksen suurtapahtuman tuottamisesta elokuun viimeisenä…