2022

31.01.2022

Maailma kylässä -festivaali järjestetään keväällä 2022 pienimuotoisemmin

COVID-19-pandemia on aiheuttanut tapahtumanjärjestäjille pitkittyneen epävarmuustilan, mistä johtuen Maailma kylässä -festivaalia järjestävä Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry joutuu muuttamaan tapahtuman toteutustapaa huomattavasti pienemmäksi. Suomen suurimpien festivaalien joukkoon lukeutuva Maailma kylässä järjestetään tänä keväänä pienimuotoisemmin verkossa ja…

Lue lisää

28.01.2022

Musiikkijuhla Sommelo: Kuhmon kaupunki on valittu suomalais-ugrilaiseksi kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2023

Kansainvälinen viisihenkinen valintalautakunta valitsi Kainuussa sijaitsevan Kuhmon kaupungin vuoden 2023 suomalais-ugrilaiseksi kulttuuripääkaupungiksi. Valinta merkitsee sitä, että suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupungin asema ensimmäistä kertaa kohdistuu Suomeen. Nimityksen myötä Kuhmo odottaa saavansa vahvistusta kulttuurimatkailun kehittämiseen ja samalla haluaa osoittaa…

Lue lisää

28.01.2022

Reino Bragge jatkaa Tampereen Teatterikesän hallituksen puheenjohtajana

Tampereen Teatterikesän hallitus on valinnut järjestäytymiskokouksessaan Reino Braggen jatkamaan hallituksen puheenjohtajana ja Tampereen Työväen Teatterin johtajan Otso Kauton varapuheenjohtajana. Puheenjohtajisto toimii vuoden 2022 ajan. Festivaalin hallitukseen valittiin uusia jäseniä vuosikokouksessa joulukuussa. Tampereen kaupunginhallituksen esittämät uudet edustajat ovat sosiaali-…

Lue lisää

28.01.2022

Linda Fredriksson Juniper ja Jukka Gustavsonin Street Level Jyväskylän Kesään

Heinäkuussa Jyväskylän Kesä tuo kaupunkiin kosketinsoittajalegenda Jukka Gustavsonin uuden trion sekä Linda Fredrikssonin, joka julkaisi hiljattain ylistetyn sooloalbumin. Jukka Gustavson & Street Level sekä Linda Fredriksson Juniper esiintyvät Jyväskylän Kesässä sunnuntaina 10.7. Lipunmyynti molempiin konsertteihin…

Lue lisää

26.01.2022

Kuhmon Kamarimusiikissa soi illuusion taide

Kuhmon 52. Kamarimusiikki soi 10.–23.7.2022 jälleen entisessä laajuudessaan. Kahden viikon aikana on 58 konserttia Kuhmossa ja yksi Kajaanissa, kolmetoista Musiikin ytimessä -tilaisuutta ja seitsemän kurssikonserttia. Illuusion taide -ohjelma on suurelta osin Vladimir Mendelssohnin suunnittelema, mutta uusien…

Lue lisää

25.01.2022

Kokkolan XXIV Talviharmonikka siirtyy toukokuulle – Guardia Nuevan 20-vuotisjuhlakonsertti jäähallissa 21.5.2022

Vallitsevan koronatilanteen myötä 24. Kokkolan Talviharmonikka siirtyy järjestettäväksi 17.–27. toukokuuta. Epävarmuus on sana, joka kuvaa elämää – ja varsinkin kulttuurialan toimijoiden ja tapahtumajärjestäjien arkea viimeisen kahden vuoden aikana liiankin hyvin. Lukemattomia ovat perutut ja siirretyt…

Lue lisää

18.01.2022

Vuoden 2022 Oulun Musiikkijuhlien koko ohjelmisto myynnissä

Oulun Musiikkijuhlat järjestetään 32. kerran 12.–27.3.2022. Maaliskuun festivaalia vietetään laajalla kirjolla konsertteja ja esityksiä. Nyt myyntiin tulevat konsertit lupaavat monipuolista jazzia suomen eturivin muusikoilta sekä vierailijoita Ruotsista ja Tanskasta. Festivaalin ohjelmistosta on jo aikaisemmin joulukuussa…

Lue lisää

17.01.2022

Tampereen elokuvajuhlat siirtyy uusiin tiloihin – Cine Atlas korvaa Plevnan festivaalin päätapahtumapaikkana 

Tampereen elokuvajuhlat saa maaliskuussa uuden tapahtumapaikan, kun suurin osa ohjelmistosta siirtyy elokuvateatteri Plevnasta Koskikeskuksen Cine Atlakseen. Festivaalin toisena näytöspaikkana toimii Arthouse Cinema Niagara, minkä lisäksi osa ohjelmistosta esitetään verkossa Festhome TV -alustalla. Finlaysonin alueelle festivaali…

Lue lisää

11.01.2022

Kaustinen Folk Music Festival huipentuu Värttinän juhliin, Mari Boinea on odotettu hartaasti

Yhteisön ja kulttuurin hyvää tekevät voimat kantavat Kaustisen kansanmusiikkijuhlien henkeä 11.-17. heinäkuuta. Maailman tunnetuimman saamelaisartistin Mari Boinen viime kesältä siirtynyt, hartaasti odotettu konsertti nähdään perjantaina pääareenalla. Festivaaliviikko huipentuu Värttinän juhlakiertueen konserttiin lauantaina. Värttinä ei Kaustisella…

Lue lisää

10.01.2022

Jukka Perko Early Birds konsertti Teatteri Riossa siirtyy maaliskuulle osaksi Oulun Musiikkijuhlat -festivaalia

Oulun Musiikkijuhlien kevätkauden avauskonsertti Teatteri Riossa siirtyy vallalla olevien yleisötilaisuusrajoitusten johdosta. Oulun Musiikkijuhlien taiteellisen johtajan sakosfonisti Jukka Perkon Early Birds -trion oli tarkoitus esiintyä tiistaina 18.1. Teatteri Riossa Oulun Musiikkijuhlien ohjelmiston julkistuksen yhteydessä, mutta konsertti…

Lue lisää