24.03.2022

Maailma kylässä levittäytyy Allas Sea Poolille, Kauppatorille, Tiivistämöön ja verkon kautta koko Suomeen

Kestävän kehityksen festivaali, Maailma kylässä, paneutuu tänä keväänä ympäristö- ja ilmastokysymyksiin sekä pakolaisuuden ja rauhan aihepiireihin. Festivaalin teemana on Planeettamme rajat. Maapallon kaikkien maiden hyvinvointi on meidän kaikkien asia.

Hybridifestivaalina järjestettävä ilmaistapahtuma levittäytyy eri puolille Helsinkiä sekä verkkoon toukokuun viimeisellä viikolla 23.–29.5. Elokuvaohjelmisto tuotetaan Online Cinemaan ja on vapaasti katsottavissa koko Suomessa festivaaliviikon ajan. Puheohjelman kantaaottavat ja ratkaisuja hakevat puheenvuorot nähdään lauantaina ja sunnuntaina Suvilahden Tiivistämössä sekä suorana verkkostriiminä festivaalin sivuilla.

Konserttiohjelmiston päätapahtuma järjestetään sunnuntaina Allas Sea Poolin ulkoilmalavalla, jossa nähdään kovatasoisia kansainvälisiä sekä kotimaisia yhtyeitä. Lisäksi konsertteja järjestetään lauantai-iltana Tiivistämössä ja sunnuntaina Temppeliaukion kirkossa. Näytteilleasettajien Mahdollisuuksien tori levittäytyy Kauppatorille sunnuntaina.

Les Amazones d’Afrique vihdoin Suomeen

Yhteiskunnallisesti aktiivisena yhtyeenä tunnettu Les Amazones d’Afrique on ollut tulossa Maailma kylässä -festivaalille jo kahtena edellisenä vuonna, mutta koronapandemia on pistänyt kapuloita rattaisiin. Tänä keväänä odotus vihdoin palkitaan. Panafrikkalaisia tyylejä, elektronisia soundeja ja nykyaikaista pop-musiikkia sekoittava kollektiivi käsittelee kappaleissaan vaikeita aiheita, kuten naisten kohtaamaa väkivaltaa, seksuaalista identiteettiä ja pakkoavioliittoja. Festivaalilla nähdään laulajat Mamani Keïta, Fafa Ruffino ja Dobet Gnahoré.

Allas Sea Poolin lavalla nähdään myös kahdeksan nuoren muusikon muodostama Santrofi. Ghanalaiseen highlifeen karibialaisia tyylejä, kongolaista soukousia ja nigerialaista afrobeatia yhdistelevä yhtye valloitti maailmaa useilla isoilla kansainvälisillä festivaaleilla ennen pandemiaa vuonna 2019. Yhtyeen jäsenet ovat kiertäneet legendojen, kuten Ebo Taylorin, Pat Thomasin ja Gyedu Blay Ambolleyn mukana.

Festivaalilauantain musiikillinen kohokohta on Orkesta Mendozan iltakeikka Tiivistämössä. Yhdysvaltojen ja Meksikon raja-alueen musiikillista yhteensulaumaa edustava kokoonpano yhdistelee pop- ja rockmusiikkia latinalaisiin ranchera-, son- ja cumbiarytmeihin. Juhlaviikoilla 2017 esiintyneen yhtyeen keulahahmo Sergio Mendoza tunnetaan myös meksikolaisen Mexrrisseyn ja yhdysvaltalaisen Calexicon riveistä.

Festivaalin musiikkiohjelmistossa nähdään myös viime kevään Maailma kylässä -virtuaalifestivaalilla valloittanut Nicole Willisin ja Gospel Helsingin yhteisesiintyminen livenä Temppeliaukion kirkossa sekä lastenbändi Pikku Papun Orkesteri Allas Sea Poolilla.

Ympäristön puolustajat hätätilassa

Puheohjelmassa nähdään muun muassa Itä-Afrikan Erin Brockovichiksi kutsutun kenialaisen Phyllis Omidon ja suomalaisen Elokapina-aktivisti Iiris Laisin puheenvuoro, jossa käsitellään ympäristöaktivistien haasteita eri puolilla maailmaa. Greenpeace Internationalin ja Amnesty Internationalin johtajana työskennellyt eteläafrikkalainen ympäristö- ja ihmisoikeustaistelija Kumi Naidoo keskittyy keynote-puheenvuorossaan ilmasto-oikeudenmukaisuuteen. Festivaalille tuotetussa spoken word -teoksessa ääneen pääsevät taitavat sanankäyttäjät Laura Eklund Nhaga, Paleface ja Hassan Maikal.

Alkuperäiskansojen selviytyminen vaikuttaa maapallon luonnon tulevaisuuteen

Dokumenttielokuvista useimmat saavat Suomen ensi-iltansa festivaalin Online Cinemassa. Cannesin elokuvajuhlilla 2021 maailman ensi-iltansa saanut Flore Vasseurin elokuva Bigger Than Us näyttää, kuinka nuoret kaikkialla maailmassa taistelevat ihmisoikeuksien, ilmaston ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Céline Cousteaun Tribes on the Edge (2019) kertoo laajasta terveyskriisistä ja tuhoisista taudeista Amazonin alkuperäiskansojen keskuudessa ja näyttää, miten oma tulevaisuutemme kietoutuu koko maapallon luonnon tulevaisuuteen. Nova Amin ja Velcrow Ripperin elokuva Metamorphosis (2018) kuvaa taianomaisesti ja runollisesti maailmanlaajuisen ympäristökriisin todellista laajuutta.

Maailma kylässä 23.–29.5.2022, Helsinki & maailmakylassa.fi

Online Cinema maanantaista 23.5. kello 10 sunnuntaihin 29.5. kello 23. Elokuvaohjelmisto.
Tiivistämö Live lauantaina 28.5. kello 11–23, sunnuntaina 29.5.  kello 11–18. Puheohjelmaa, iltakonsertti, taidenäyttely, terassi.
Tiivistämö Online lauantaina 28.5. kello 11–19, sunnuntaina 29.5. kello 11–18. Puheohjelmaa.
Allas Sea Pool sunnuntaina 29.5. kello 11–20. Konsertteja ja taidetta.
Kauppatori sunnuntaina 29.5. kello 11–19. Mahdollisuuksien tori ja taidetta.
Temppeliaukion kirkko sunnuntaina 29.5. kello 18–19. Konsertti.

Suurin osa puheohjelmistosta julkaistaan 7.4. Taideohjelmat, Mahdollisuuksien torin kokonaisuus sekä lisää musiikkia, elokuvia ja puheohjelmaa julkaistaan 21.4. Kaikkiin ohjelmiin on vapaa pääsy.

Lue lisää festivaalista ja ohjelmasta -> Maailmakylassa.fi.

Näytteilleasettajaksi Mahdollisuuksien torille

Sunnuntaina 29.5. kello 11–19 Kauppatorilla järjestettävälle Mahdollisuuksien torille on varattavissa pieni määrä näytteilleasettajapaikkoja. Kannattaa tulla mukaan innostamaan yleisöä kestävän kehityksen ja paremman maailman rakentamiseen. Lue lisää näytteilleasettajapaikoista ja -paketeista.


Facebook
Twitter
#MaailmaKylässä

Maailma kylässä on vuodesta 1995 alkaen järjestetty kestävän kehityksen kulttuurifestivaali, joka käy keskustelua ajankohtaisista globaaleista aiheista ja herättelee ihmisiä toimimaan kestävämmän tulevaisuuden puolesta. Kansainvälinen ilmaistapahtuma järjestetään 23.–29.5.2022 Helsingissä ja verkossa teemalla Planeettamme rajat. Pääjärjestäjä on Suomalaiset kehitysjärjestöt – Finnish Development NGOs Fingo ry, joka on noin 270 kehitysjärjestön kattojärjestö. Pääyhteistyökumppanit ovat Kirkko Helsingissä, ulkoministeriö, Euroopan komission Suomen-edustusto ja Euroopan parlamentin Suomen-toimisto sekä Maailman Kuvalehti.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

14.03.2024

Maailma kylässä -festivaalin musiikkiohjelmisto julkaistu

Helsingin Suvilahdessa 25.–26.5. järjestettävä ilmaisfestivaali, Maailma kylässä, on julkaissut koko musiikkiohjelmistonsa. Musiikkilavalla nähdään Las Karamban ja Puerto Candelarian lattarisoundia, tunisialaisen Emelin taiteellista kantaaottavuutta sekä kotimaiset Antti Autio, Maija Kauhanen, Don Johnson Big Band ja Lastenkonsertti…

11.01.2024

Maailma kylässä -ohjelmaa julkaistu, vielä ehtii ilmoittautua näytteilleasettajaksi

Kestävän kehityksen ja maailman kulttuureiden ilmaisfestivaali, Maailma kylässä, järjestetään toukokuun viimeisenä viikonloppuna 25.–26.5. Helsingin Suvilahdessa. Ohjelmassa nähdään muun muassa Dub FX feat Mr. Woodnote, Hassan Maikal ja kansanedustaja Eva Biaudet (r.). Festivaali panostaa entistäkin enemmän…