2019

15.10.2019

Kuopio Tanssii ja Soi: Tanssioppilaitokset kutsutaan esiintymään kantaesitykseen – myös haku Tanssioppilaitokset on Stageen alkaa marraskuussa

Kuopio Tanssii ja Soi tuottaa yhteistyössä tanssioppilaitosten kanssa nykytanssiesityksen, joka kokoaa yhteen suuren määrän tanssin opiskelijoita. Teos luo uutta hetkellistä arkkitehtuuria Kuopion keskustan kaupunkiympäristöön, kun eri puolilta kaupunkia samaan aikaan liikkeelle lähtevät osallistujat kohtaavat ja…

14.10.2019

Salo – Lasten Laulukaupunki: Suuret Käsityöläismarkkinat Myllyojankadulla jo seitsemännen kerran

Lasten Laulukaupunki ry on vuodesta 2013 järjestänyt syyslomaviikon lauantaina Suuret Käsityöläismarkkinat, joten tänä vuonna tapahtuma järjestetään jo seitsemännen kerran. Paikkana on tällä kertaa Astrumin Autotalo Myllyojankadun ja Joensuunkadun kulmauksessa ja tapahtuman ajankohta on 19.10.2019 klo…

10.10.2019

Anne Sofie von Otter Naantalin Musiikkijuhlille kesäkuussa

Hovilaulajan arvonimellä kruunattu ja Grammy-palkittu mezzosopraano Anne Sofie von Otter saapuu Naantalin Musiikkijuhlille kesäkuussa 2020. Huippusuosittu ja ympäri maailmaa konserteillaan ihastuttanut laulaja esiintyy Naantalin kirkossa torstaina 11.6.2020 klo 19. Lukemattomia merkittäviä oopperarooleja tehnyt, palkittu ja…

09.10.2019

Turunmusiikkijuhlat laajentaa konserttitarjontaansa elokuun ja kesäkaudenulkopuolelle ja julkaisee kaksi konserttia vuodelle 2020

Turun musiikkijuhlat laajentaa konserttitarjontaansa elokuun ja kesäkauden ulkopuolelle ja julkaisee kaksi konserttia vuodelle 2020. Sopraano Nadine Sierra konsertoi Turun filharmonisen orkesterin kanssa ja kontratenori Franco Fagioli palaa Turkuun Mozart-ohjelmalla yhdessä Baselin kamariorkesterin kanssa. Turun musiikkijuhlien…

07.10.2019

Oulun Musiikkijuhlat – Jazz & Etno 2019: Herd 10-vuotiskiertueellaan Vanhalla Paloasemalla ke 9.10.

Vibrafonisti Panu Savolaisen, basisti Mikko Pellisen sekä rumpali Tuomas Timosen muodostama jazzyhtye Herd juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan Vanhalla Paloasemalla keskiviikkona 9.10. klo 20. Konsertissa lavalla vierailee myös Oulun Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Jaakko Kuusisto. Vuonna 2009 perustettu…

30.09.2019

Riihimäen Kesäkonserteille uusi toiminnanjohtaja – Miia Maria Lahti kamarimusiikkifestivaalin johtoon

Hyvinkääläinen viestinnän asiantuntija ja toimittaja Miia Maria Lahti on valittu Riihimäen Kesäkonserttien uudeksi toiminnanjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.10.2019. Lahdella on pitkä työhistoria Ylessä. Hän on toiminut Yle Uutisten ja Radio Suomen toimittajana, juontajana ja uutisankkurina. Vuodesta 2014 hän on…

30.09.2019

Tanssimania nostatti vahvoja tunteita

Joka toinen vuosi järjestettävä uuden kansantanssin ja kansanmusiikin tapahtuma Tanssimania tuotettiin 14. kerran ja yleisötavoite – 3 500 henkeä – saavutettiin. Koulutus on noussut tärkeäksi osaksi festivaalia. Pelkästään tapahtuman aikana järjestettyihin DÄÄNS-tanssileirille, Näppärit musiikkileirille, Manian tanssipajoihin…

30.09.2019

Oulun Musiikkijuhlat – Jazz & Etno 2019: Debyyttialbuminsa julkaiseva Zäpämmät Vanhalla Paloasemalla perjantaina 4.10.

Zäpämmät julkaisee debyyttialbuminsa Äiti maa 4.10.2019 Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -sarjan konsertin yhteydessä Vanhalla Paloasemalla. Zäpämmät on kahden naisen duo, jonka luonteessa on vähän kainoa kesätyttöä mutta myös rohkeasti paasaavaa naista. Marjo Smolander ja Pauliina…

26.09.2019

April Jazz Festivaali: Espoo Big Band konsertoi Itävallassa

Espoo Big Band (EBB) on kutsuttu esiintymään Leibnitzin Jazzfestivaalille, joka järjestetään Itävallassa syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Festivaalilla EBB esittää omaa kotimaista materiaaliaan viime keväänä julkaistulta Espoo Suite sekä sitä edeltävältä Lauma-albumilta kapellimestari Marzi Nymanin johdolla. Suomen eturivin ammattimuusikoista…

23.09.2019

Oulun Musiikkijuhlat – Jazz & Etno 2019: Taiteenlajit ja kulttuurit törmäyttävä BATTLE saapuu Vanhalle Paloasemalle perjantaina 27.9.

BATTLE on yhtä aikaa klubi-ilta ja balettinäytös, konsertti ja rap-keikka. Saamelais-suomalaisen työryhmän näyttämöteos törmäyttää kulttuurit ja taiteenlajit ja haastaa esiintyjät loistamaan ja ylittämään omat raja-aitansa. Teos kiertää Utsjoella ja Vuotsossa koululaisnäytöksinä, sekä Inarissa, Rovaniemellä ja…