30.09.2019

Tanssimania nostatti vahvoja tunteita

Joka toinen vuosi järjestettävä uuden kansantanssin ja kansanmusiikin tapahtuma Tanssimania tuotettiin 14. kerran ja yleisötavoite – 3 500 henkeä – saavutettiin.

Koulutus on noussut tärkeäksi osaksi festivaalia. Pelkästään tapahtuman aikana järjestettyihin DÄÄNS-tanssileirille, Näppärit musiikkileirille, Manian tanssipajoihin ja sparrauskoulutuksiin osallistui viikonlopun aikana yli 500 henkeä ympäri Suomen. DÄÄNS ja Näppäri -leirit toteutettii yhteistyössä Pirkanmaan musiikkiopiston, Tampereen konservatorion kanssa.

 

Kansantanssi kohtaa draaman
Draamalliset tarinat ovat tulleet jäädäkseen myös kansantanssiin. Festivaalin yleisöpalautteessa kiiteltiin sitä, miten moniin tarinoihin kansantanssi ja kansanmusiikki taipuu. Neljän kokoillan tanssiteoksen myötä yleisö sai aikamatkata moniin historiallisiin hetkiin, ja samalla myös omaan itseensä.

Tanssiteokset ”Rauha – lottatytön tarina palavasta maasta”, ”Ihmisen Ikävä”, ”Sun rakkautes tähden” ja ”Valvojaiset”nostivat pintaan vahvoja tunteita elämän käännekohtien, rakkauden, kuoleman, ilojen ja surujen kautta. Esityksien myötä nousi esille myös tanssijoiden, muusikoiden ja koreografien välisen yhteistyön tärkeys.

Uutena iltaklubina korkattiin G Livelab Tampere, jossa Tanssimania väki pääsi tanssimaan. Ensi vuoden Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen Paritanssiteema sai Mania-klubilla arvoisensa noston livebändien Tanhu Fackan ja Spelmanslagereiden säestyksellä. Paritanssiteemaa käsiteltiin myös Tanhujalostamo -seminaarissa, joka järjestettiin yhteistyössä Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajien ja tanssinopiskelijoiden kanssa.

Tanssimanian vastaava järjestäjä on Suomen Nuorisoseurat yhdessä Tampereen kaupungin kanssa. Käytännön järjestelyistä vastaa Nuorisoseurojen tapahtumatoimisto Pispalan Sottiisi.

www.sottiisi.fi