2009

05.08.2009

YLE taltioi Lopun alkua -konsertin Oulunsalo Soi -musiikkijuhlilta

YLE saapuu taltioimaan Lopun alkua -konsertin, joka järjestetään Oulun Lyseon juhlasalissa musiikkijuhlien päätöspäivänä 7.8.2009 klo 20.00. Lopun alkua -konsertissa esiintyvät fagotin Jimi Hendrixiksi tituleerattu virolaissyntyinen Martin Kuuskmann, pianisti Heini Kärkkäinen, arvostetun London Symphony Orchestran ensimmäinen…

05.08.2009

Lieksan Vaskiviikko ylitti yleisötavoitteen parilla tuhannella kävijällä

Lieksan Vaskiviikko vietti 30-vuotisjuhliaan 24.7.-1.8. Jo etukäteen kiitetty ohjelma kasasi festivaalin aikana tapahtumiin lähes 15 000 kävijää. Vaskiviikon tämän kesän yleisötavoite oli 13 000 henkeä. Kansainvälisten tähtien Canadian Brassin ja Mnozil Brassin odotetut konsertit myytiin…

04.08.2009

Art goes Kapakka puhaltaa henkeä Helsinkiin

Art goes Kapakka -kaupunkifestivaali käynnistyy 13. elokuuta Helsingissä 15. kerran. Korkeatasoisessa ohjelmassa tänä vuonna mm. Irina Björklund, Op:l Bastards, Elina Vähälä & Ralf Gothóni, Regina, Ninni Poijärvi, Murmansk, Manna ja Taikapeili. Kulttuuri levittäytyy 35 ravintolaan…

04.08.2009

Heleää kuorolaulua ja taitavaa urkumusisointia Espoon Urkuyö ja Aaria -festivaalilla

Koko kesän jatkuneen Urkuyö ja Aaria -festivaalin elokuun konsertit aloittaa Läksin minä kesäyönä -konsertti torstaina 6.8. Espoon tuomiokirkossa, jossa esiintyvät maineikas ja kansainvälisesti tunnettu espoolainen nuorisosekakuoro Candomino sekä Kotkan kansainvälisen urkukilpailun 2009 finalisti Ilpo Laspas.…

03.08.2009

Urut soivat Taidekeskus Salmelan juhlavuoden päätöskonsertissa

Mäntyharjun kirkon uudet urut soivat Taidekeskus Salmelan juhlavuoden päätöksen kunniaksi, kun urkutaiteilija Kalevi Kiviniemi esiintyy yhdessä näyttelijä Ville Haapasalon, oopperalaulaja Riikka Hakolan ja diplomisaksofonisti Tuomas Hoikkalan kanssa Juhlavuoden päätöskonsertissa sunnuntaina 9.8. klo 14.30. Juhlavuoden päätöskonsertin…

03.08.2009

Tuusulanjärven kamarimusiikin Auttakaa-festivaali oli menestys

Pekka Kuusiston johtama Tuusulanjärven kamarimusiikki 2009 on päättynyt. Tämän vuoden teemana oli ”Auttakaa”. Viikon aikana kuultiin muun muassa viisi päivän hyväntekeväisyysteemoihin sävellettyä kantaesitystä ja nähtiin uudenlainen metsäkonsertti Ainolassa. Vuoden 2010 Tuusulanjärven kamarimusiikki järjestetään 25.– 31.…

03.08.2009

Taiteiden yö tuo meriseikkailun Helsingin taivaalle

Taiteiden yönä perjantaina 21.8. ranskalainen katuteatteriryhmä Plasticiens Volants muuntaa keskustan taivaan meriakvaarioksi. Suuret heliumtäytteiset hahmot etenevät kulkueena Esplanadilta Senaatintorille ja kertovat samalla merellisen tarinan. Kaupunkispektaakkelin järjestävät Helsingin juhlaviikot ja Helsingin Sanomat. Ranskalaisen Marc Bureaun ohjaaman…

31.07.2009

Tuusulanjärven kamarimusiikki päättyy visuaaliseen loppuhuipennukseen

Tuusulanjärven kamarimusiikki päättyy lauantaina 1.8. näkymättömän orkesterin esitykseen. Amerikkalaissäveltäjä Terry Rileyn In C -teoksen varjokuvatoteutuksen on suunnitellut valotaiteilija Riku Malinen. Auttakaa-festivaalin päätöspäivä on omistettu ”näkymättömille” Kirkon Ulkomaanavun hyväntekeväisyyskampanjan mukaisesti. Järvenpään Sibelius-salissa lauantaina 1.8. kello 18…

31.07.2009

Oulunsalo Soi -musiikkijuhlilla kantaesityksenä Jarmo Saaren Butterfly Effect

Oulunsalo Soi -musiikkijuhlilla (2.-7.8.) kuullaan maailman kantaesityksenä Jarmo Saaren säveltämä Butterfly Effect alttoviululle, kitaralle ja kahdelle ihmisäänelle. Erään teorian mukaan joka kerta, kun perhonen räpäyttää siipiään, voi jossain päin maailmaa syntyä tornado. Yhtä tehokkaalta vaikuttaa…

29.07.2009

Turun musiikkijuhlilla keskustellaan Matti Klingen johdolla Venäjän ja Suomen kulttuurisuhteista

Emeritus professori Matti Klinge vierailee Turun musiikkijuhlilla keskustelutilaisuudessa, jossa pohditaan Venäjän ja Suomen kulttuurien suhteita vuodesta 1809 nykypäivään. Professori Klinge on yksi Suomen tuotteliaimpia ja tunnetuimpia historiantutkijoita ja kulttuurikeskustelijoita. Läsnä ovat Klingen lisäksi festivaalin taiteellinen…