Uutiset

13.03.2015

Laaja kamarisarjakokonaisuus Oulun Musiikkijuhlilla

Oulun Musiikkijuhlat juhlii tänä keväänä 25-vuotista taivaltaan. Ohjelmiston on suunnittelut festivaalin taiteellinen johtaja Jaakko Kuusisto.  Kamarisarjassa leijailee juhlavuoden henki, kun Sibeliuksen teosten lisäksi kotimainen musiikki on suuressa roolissa ohjelmistoa. Sunnuntaina 15.3. Oulun kaupungintalon juhlasalissa ja…

11.03.2015

Crusell-viikon teemana on Horisontti

Crusell-viikko tarjoaa tulevana kesänä kuunteluelämyksiä musiikkimme maantieteellisiltä reuna-alueilta. 34. kerran Uudessakaupungissa järjestettävän puupuhallinfestivaalin esitykset näyttävät tien keskieurooppalaisen musiikin lähteille. Luvassa on taidokasta musiikkia, alkuvoimaa ja ahaa-elämyksiä. Tämän vuoden teemana on Horisontti. Tarkoituksena on välttää yltiötuttuja…

11.03.2015

Sinfonia Lahti Kiinaan konserttikiertueen ja Sibelius-juhlanäyttelyn kera

Sibelius-näyttely avataan maaliskuussa kaikkiaan viidessä kaupungissa, mm. Shanghaissa ja Pekingissä Sinfonia Lahti tekee jo neljännen kiertueensa Kiinaan toukokuussa 2015. Osana Sibelius-juhlavuoden ohjelmaansa orkesteri on myös tuottanut Sibeliuksen elämää ja Suomea esittelevän näyttelyn, joka avataan viidessä…

11.03.2015

Turun musiikkijuhlien 2015 ohjelma julkistettu

Turun musiikkijuhlat järjestetään 6.-15.8.  Suomen vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty musiikkifestivaali juhlii tänä vuonna Sibeliuksen 150-vuotisjuhlaa ja teemana on musiikki ja identiteetti. Turun musiikkijuhlien taiteellinen johtaja (2010-2015) tenori Topi Lehtipuu on luonut Turun musiikkijuhlien viimeistä kertaa ennen…

10.03.2015

Kansanmusiikki vahvasti esillä Oulun Musiikkijuhlilla

Oulun Musiikkijuhlat juhlii tänä keväänä 25-vuotista taivaltaan. Ohjelmiston on suunnittelut festivaalin taiteellinen johtaja Jaakko Kuusisto.  Kansanmusiikki ja -tanssi ovat näkyvästi esillä erityisesti tanssiteoksessa Janne ja Aino – Balladi erään säveltäjän elämästä, joka avaa raikkaalla tavalla…

10.03.2015

Riihimäen Kesäkonserteissa kaksi päivää tanskalaistähtiä

Riihimäen Kesäkonserttien vuoden 2015 teemana on Pohjoisen lumo. Kesäkuun alussa soiva kamarimusiikkiviikko nostaa estradeille pohjoismaisia huippuja niin soittajien kuin säveltäjienkin muodossa. Ensimmäistä vuotta Kesäkonserttien taiteellisena johtajana toimiva sellisti Joel Laakso tuo Riihimäelle soittajalöytöjään omasta lähipiiristään.…

09.03.2015

Tampereen Sävelen kuorokatselmuksessa mukana 47 kuoroa

Tampereen Sävelen kuorokatselmukseen ilmoittautui 47 kuoroa, joista suurin osa on suomalaisia. Pääosa kuoroista on pääkaupunkiseudulta. Helsingistä osallistuu 15 kuoroa ja seuraavaksi eniten kuoroja on ilmoittautunut Tampereelta. Ulkomaisia kuoroja saapuu Hollannista ja Virosta. Kuorokatselmus järjestetään Tampere-talon…

06.03.2015

Kuopio Tanssii ja Soi hakee some-kirjoittajia ja -kuvaajia!

Kuopio Tanssii ja Soi akkreditoi festivaalille muutamia eri ikäisiä some-aktiiveja, joilla kirjoittaminen / kuvaaminen on verissä ja verkko hallussa. Heidän tehtävänään on kertoa omissa verkostoissaan odotuksistaan, kokemuksistaan, näkemästään, tunnelmistaan. Kirjoittajat saavat liput myöhemmin sovittaviin festivaaliviikon…

04.03.2015

Oulun juhlaviikkojen Lusia Rusintyttären Utajärven esitykset loppuunmyytyjä

Elokuussa Utajärvellä kantaesityksensä saavan Lusia Rusintytär -oopperan lippukauppa käy vilkkaana. Utajärven Ahmaksen kylässä pidettävä kantaesitys 7. ja toinen esitys 9. elokuuta ovat loppuunmyytyjä. Oulun kaupunginteatterissa Lusian traaginen tarina nähdään lauantaina 29. elokuuta. Suuren näyttämön lipuista…

04.03.2015

Oulun Musiikkijuhlat juhlii 25-vuotista taivaltaan

Tallinnan kamariorkesterin vierailu aloittaa festivaalin Oulun Musiikkijuhlat juhlii tänä keväänä 25-vuotista taivaltaan. Tapahtuma järjestetään 7.-22.3.2015. Festivaalin taiteellisen johtajan Jaakko Kuusiston suunnittelma laaja-alainen ohjelmisto sisältää reilu 30 tapahtumaa. Festivaalin aloittaa lauantaina 7.3. kansainvälinen orkesterivierailu Tallinnan kamariorkesterin…