Uutiset

04.07.2016

Puistoblues voitolliseen tulokseen

Bluesjuhla oli menestys Puistobluesin pääkonserttia juhlittiin hienossa kesähelteessä. Myydyissä lipuissa päästiin yleisötavoitteeseen. Kävijämäärän kasvun myötä parantunut oheistuote- ja juomamyynti parantavat positiivista tulosta. Pääkonsertissa oli noin 5 500 kävijää, joka tarkoittaa noin kolmanneksen kasvua edelliseen kahteen…

04.07.2016

Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlat 2016 on pakko kuulla!

Lohtajan 38. Kirkkomusiikkijuhlat järjestetään heinäkuun lopussa teemalla ”Pakko kuulla”, jonka muotoilivat yhdessä taiteellinen johtaja Juhani Lamminmäki sekä ensimmäistä kautta toiminnanjohtajan pestissä ahkeroiva Kari Pappinen. Lohtajan juhlilla kuullaankin nyt varsinaisia supertähtiä, maineikkaimpina Waltteri Torikka sekä Iiro…

04.07.2016

Tuska 2016 – Avantasia kruunasi perjantain

Yhdeksästoista Tuska on aloitettu helteisissä merkeissä ja ensimmäinen päivä on saatu päätökseen. Ensimmäistä kertaa nykymuotoisen Tuskan historiassa pääesiintyjä soitti puoleenyöhön asti ja uusi telttaan rakennettu Helsinki Stage salli mm. Behemothille todella näyttävän valo- ja pyroshow’n.…

04.07.2016

Tuska keräsi tänä viikonloppuna 28 000 hevipäätä Helsingin Suvilahteen

Yhdeksästoista Tuska Festivaali järjestettiin jälleen tänä viikonloppuna Helsingin Suvilahdessa menestyksekkäästi. Ensi kertaa perjantai ja lauantai tykiteltiin puoleen yöhön asti, joka oli omiaan nostattamaan tunnelmaa uusiin sfääreihin. Lauantain Tuska oli ensi kertaa Suvilahteen siirtymisen jälkeen loppuunmyyty…

04.07.2016

Kaustinen Folk Music Festivalilla uudistutaan ja kilpaillaan

Festivaalipuisto uudistuu jatkuvasti Kaustisen kansanmusiikkijuhlat pyrkii jatkuvasti kehittämään festivaalijärjestelyitä ja -alueen toimivuutta. Pelimannien suuri määrä tarkoittaa myös, että esiintymispaikkojen tarve on jatkuvassa kasvussa. ”Tänä vuonna käytössämme on kolme aivan uutta lavaa”, kertoo toiminnanjohtaja Sini Keränen.…

04.07.2016

Sata-Häme Soi ja haitari sen tekee!

Tiistaina 5. heinäkuuta Ikaalisissa alkavalla Sata-Häme Soi -festivaalilla kohtaavat perinne ja nykyaika. 100 vuotta sitten syntyneet harmonikkalegendat Lasse Pihlajamaa ja Onni Laihanen ovat juhlinnan kohteina, ja heidän musiikkiaan kuullaan konserttisaleissa ja puistossa. Lasse Pihlajamaan Juhlakonsertissa…

04.07.2016

Merikanto-gaalakonsertti perjantaina Taidekeskus Salmelan puistonäyttämöllä

Merikanto-laulukilpailun gaalakonsertissa Salmelan puistonäyttämöllä (sateen sattuessa Mäntyharjun kirkossa) pe 8.7. esiintyvät viime kesänä Merikanto-laulukilpailun voittaja Hannakaisa Nyrönen ja kolmanneksi sijoittunut Niina Laitinen. Sekä kolmannessa Merikantokilpailussa 2009 toiseksi tullut Jussi Merikanto ja toisen Merikanto-laulukilpailun 2005 voittaja…

01.07.2016

”Sinua rakastetaan” Tangomarkkinoiden sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi

Vuoden 2016 Tangon Sävellys- ja sanoituskilpailun voittajakappaleeksi on valittu tango ”Sinua rakastetaan”. Kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut laulaja-lauluntekijä Katja Esle. Voittotango kuullaan Tangokuningatar 2015 Susanna Heikin tulkitsemana. ”Sinua rakastetaan” saa ensiesityksensä Yle Radio Suomessa ensi…

01.07.2016

Klassiset italialaisoopperat ihastuttavat ensi kertaa Savonlinnan Oopperajuhlilla

Oopperajuhlien avajaisteos on Verdin Otello, joka saa ensi-iltansa 8.7. Italian ja Shakespearen 400-juhlavuoden liitto vahvistuu, kun kauden toisella viikolla Olavinlinnassa nähdään Ravenna Festivalin oopperat, Verdin Falstaff ja Macbeth. Vierailun päätöskonsertin johtaa maailmankuulu kapellimestari Riccardo Muti.…

01.07.2016

Kaustinen Folk Music Festival: Rakenna linnuille taidekoti tai opi tekemään pirtanauha!

Käsityötkin näyttävästi mukana Kaustisen juhlilla Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla ei pelkästään seurata esityksiä, tanssita tai soiteta. Päivittäiset tanssituvat, musiikkiworkshopit ja jamiworkshopit kutsuvat mukaan musisoimaan ja tanssimaan. Vetäjinä on mukana alan huippunimiä kuten Antti Savilampi, Piia Kleemola ja…