2019

31.01.2019

Suomen suurin nykymusiikkifestivaali Musica nova Helsinki alkaa perjantaina 1.2.

Festivaalilla koetaan yli 30 konserttia ja kuullaan lukuisia kantaesityksiä kotimaisilta ja kansainvälisiltä säveltäjiltä. Esiintymään saapuvat muun muassa Battles-yhtyeestä tuttu Tyondai Braxton ja The National -yhtyeen kitaristi Bryce Dessner sekä saksalainen elektronisen musiikin yhtye Mouse on…

29.01.2019

Puistoblues: Pääkonsertin kattaus hehkuu uuden bluessukupolven energiaa

Lauantaina 29.6. järjestettävässä Puistobluesin pääkonsertissa ei energia lopu kesken. Esiintyjäkaartissa komeilee kolme ulkomaista uuden sukupolven blues-kokoonpanoa: Larkin Poe (USA), Joey Landreth (CAN) ja Laurence Jones (UK). Tuoreina kiinnityksinä lavalle nousee myös Ricky-Tick Big Band &…

29.01.2019

Työväen Musiikkitapahtuma julkaisee ensi kesän ohjelmistoaan – UMO Helsinki Jazz Orchestralta ainutlaatuinen työväenlaulukonsertti

Ensimmäiset ensi kesän Työväen Musiikkitapahtuman esiintyjänimet on julkistettu. Nelipäiväinen Työväen Musiikkitapahtuma on perinteikäs, 48. kerran järjestettävä festivaali, joka on tunnettu menevistä keikoistaan, lämminhenkisestä tunnelmastaan ja nimekkäästä esiintyjäkaartistaan. Tehtaan valoihin nousevat muun muassa Atomirotta, Evelina, Ellinoora,…

28.01.2019

Tampereen Teatterikesän hallituksen puheenjohtajana jatkaa Reino Bragge

Tampereen Teatterikesän hallituksen puheenjohtajana jatkaa Reino Bragge Tampereen Teatterikesä ry:n hallitus on järjestäytymiskokouksessaan 25.1.2019 valinnut puheenjohtajakseen vuodelle 2019 Tampereen Teatterin johtajan Reino Braggen. Varapuheenjohtajaksi valittiin Tampereen Työväen Teatterin johtaja Otso Kautto. Festivaalin hallitukseen kuuluvat edellä…

28.01.2019

Selloyhtye Apocalyptica myös ulkoilmakonsertissa Naantalin Musiikkijuhlilla

Naantalin Musiikkijuhlilla debytoiva selloyhtye Apocalyptica esiintyy Naantalin Kirkkopuiston ulkoilmakonsertissa lauantaina 8.6.2019 klo 15. Maailmankuulu raskaan sarjan selloyhtye tulee juhlistamaan Naantalin Musiikkijuhlien 40-vuotisjuhlavuotta. – Halusimme saada Naantalin Musiikkijuhlille myös Apocalyptican ulkoilmakonsertin, jotta suuremmalla yleisöllä olisi mahdollisuus…

24.01.2019

Taidekeskus Salmela: Luontokuvia Repoveden kansallispuistosta kesällä Vuohijärvellä

Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon kesän 2019 näyttely esittelee pysäyttäviä luontokuvia Repoveden kansallispuistosta. Kansallispuistomme Repovesi -näyttelykokonaisuus esittelee Repoveden luontokuvakilpailun palkittuja kuvia sekä nuorten taiteilijoiden sykähdyttäviä maalauksia. Näyttelykokonaisuutta täydentää luontovalokuvaaja Hannu Hautalan ikuistamat joutsenvalokuvat. Kouvolassa sijaitsevan Vuohijärven…

23.01.2019

Euroviisuvoittaja Salvador Sobral ensimmäiselle Suomen vierailulleen Jyväskylän Kesään

Vuoden 2017 Euroviisuvoittaja, portugalilainen jazz-laulaja ja lauluntekijä Salvador Sobral saapuu ensimmäiselle Suomen vierailulleen Jyväskylän Kesään. Odotettavissa on valtakunnallisesti ainutlaatuinen ja musiikillisesti korkeatasoinen elämys. Salvador Sobral on ylistetty tulkitsija, jonka musiikin ytimessä ovat jazz- ja bossa…

22.01.2019

Kurkistus Tampereen elokuvajuhlien ohjelmistoon: Muurit nousevat ja murtuvat Tampereella

2019 on muurien vuosi. Muurit nousevat myös valkokankaille osana Tampereen elokuvajuhlien laajaa ohjelmistoa 6.–10. maaliskuuta. Ajankohtaisia, yhteiskunnallisia teemoja käsitellään elokuvan keinoin festivaalilla jo 49. kertaa. Berliinin muurin murtuminen vuonna 1989 yhdisti Eurooppaa ja loi mantereelle…

22.01.2019

Ruisrock: Talvifestivaali Ruishelmen ohjelma on valmis

Suomen lupaavimmat artistit täydentävät festivaalin musiikkikattauksen. Ruishelmi juhlitaan 50. Ruisrockin kunniaksi Turun Logomossa 8.–9.2.2019. Ruishelmen ohjelmassa nähdään kotimaan lupaavimpia nousevia artisteja, kun Adikia, Costee, Etta ja Cavallini & Shrty täydentävät Ruisrockin talvifestivaalin musiikkiohjelman. Muun muassa…

22.01.2019

Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin 50-vuotisjuhlakirja avaa historiaa hauskasti ja monipuolisesti rikkaan kuva-aineiston kera

Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin 50-vuotisjuhlakirjassa Suomen eturivin tanssitaiteilijat, festivaalin yleisö, talkoolaiset ja muut taustavaikuttajat jakavat värikkäitä muistojaan ja kertovat, mikä merkitys yhdellä Euroopan arvostetuimmista tanssifestivaaleista on ollut heihin ja koko suomalaiseen tanssin kenttään. ”Kuopio…