2017

27.03.2017

Taitelijoiden omat vahvuudet keskiössä Rauma Festivossa

Rauma Festivon ohjelman on tänä vuonna suunnitellut maailman oopperalavoja valloittava basso Mika Kares. Esiintyjien oman persoonan esiin nostaminen oli ohjelmasuunnittelun tärkein lähtökohta. Elokuussa Raumalla kuultavia suomalaisen musiikkikentän kirkkaimpia tähtiä yhdistää taiteelliseen johtajaan paitsi aiempi yhteistyö,…

27.03.2017

Ruotsalainen Cullbergbaletten vierailee elokuussa Tampereen Teatterikesässä

Tampereen Teatterikesään saapuu elokuussa Ruotsin kansainvälisesti tunnetuin nykytanssiryhmä, Cullbergbaletten, joka juhlii tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan. Maineikas Cullbergbaletten tuo Tampereelle suurteoksensa, Protagonistin. Protagonist on eurooppalaisten koreografien kärkikastiin lukeutuvan Jefta van Dintherin (s. 1980) ohjaus ja koreografia…

27.03.2017

Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan finalistit 2017 valittiin Harmonikkaristeilyllä

Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan 2017 finalistit valittiin Sata-Häme Soin järjestämällä Harmonikkaristeilyllä 26. maaliskuuta. Seitsemän Hopeisen Harmonikan ja kuusi Kultaisen Harmonikan kilpailijaa valittiin finaaliin, joka soitetaan 5. heinäkuuta 2017 Ikaalisissa Sata-Häme Soi -festivaalilla. Tuomaristo piti semifinaalin…

22.03.2017

Kuhmon Kamarimusiikki: Ihmisessä ja kosmoksessa keskustellaan tulevaisuudesta

Keskusteleva kulttuuritapahtuma Kuhmo-talossa 24.−26.3.2017 ’Yhdessä – katse tulevaisuuteen’ on valittu Ihminen ja Kosmos -tapahtuman keskustelujen teemaksi tänä vuonna. Pro Kuhmo Oy:n ja Suomen Akatemian järjestämä tapahtuma on osa Suomi 100 -tapahtumien ketjua. Kahdeskymmenestoinen Ihminen ja…

21.03.2017

Kaustinen Folk Music Festivalin juhlavuoden ohjelma julki

Tänä vuonna Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestetään jo 50. kerran. Luvassa on sekoitus nostalgisia tunnelmia ja uunituoreita tuulahduksia kansanmusiikin ja maailmanmusiikin kirjavalta maaperältä. Festivaalivieraat on tänä vuonna kutsuttuna lastenkutsuille, maakuntien juhlakattauksiin, monikansallisiin jammailusessioihin, karhunpeijaisiin sekä pidoista suurimpiin,…

21.03.2017

Sata-Häme Soissa mukana Katri Helena, Mikko Leppilampi, Ismo Alanko ja Kimmo Pohjonen

Sata-Häme Soi -festivaalia vietetään tänä vuonna 4.-9.7. Ikaalisissa. Suositun festivaalin 45. kesä soi viikon aikana niin viihteen ikivihreitä kuin uudempaa musiikkia. Tulossa on kaksi suurta suomalaisteemaista viihdekonserttia: Sinivalkoinen Katri Helena sekä perinteinen Valkea Ruusu Suomi-Filmin…

20.03.2017

Tuska 2017 – Triptykon, Aoilwork, Rotten Sound ja monta muuta

– Kahdeskymmenes Tuska Suvilahdessa 30.6.-2.7.2017 – Triptykon, Soilwork, Impaled Nazarene, Rotten Sound, Brother Firetribe ja liuta muita lisätty ohjelmaan Kahdettakymmenettä kertaa juhlittava Tuska julkistaa ison nivaskan uusia artisteja ensi kesän kisoihin. Sveitsin ylpeys, Tom G.…

20.03.2017

Oulun juhlaviikoilla peilataan suomalaisuutta Identiteettien kaleidoskoopilla

Satavuotiasta Suomea juhlistetaan Oulun juhlaviikoilla kurkistamalla Identiteettien kaleidoskooppiin elokuussa. Suomalaisen identiteetin monimuotoisuutta tarkastellaan festivaaliohjelmistoissa taiteenalaa ja näkökulmaa vaihtamalla. Suomi100 -juhlavuoden ohjelmaan kuuluvan tapahtumaketjun tavoitteena on tuoda esille suomalaisuuden tunnusmerkkejä ja vahvistaa erilaisuutta osana suomalaisuutta. Tapahtumaketjun…

20.03.2017

Veikkaus ja Sodankylän elokuvajuhlat yhteistyöhön tarinakampanjassa – Juho Kuosmasen avausteksti nyt luettavissa

Sodankylän elokuvajuhlat ja Veikkaus käynnistävät yhdessä ”Onko lottovoitto syntyä Suomeen?” -tarinakampanjan, jossa tunnetut suomalaiset kulttuurin, taiteen, tieteen, urheilun ja viihteen aloilta pohtivat yhteiskunnallista muutosta, yhteisöllisyyttä, elämäntapoja, onnistumisia ja haasteita omasta näkökulmastaan. Tarinoissa yhdistetään Veikkauksen mahdollistama…

20.03.2017

Chaka Khan ja Erykah Badu kesällä Pori Jazziin

Yhdysvaltalaisartistit Chaka Khan ja Erykah Badu täydentävät Pori Jazz -ohjelmistoa lauantaina 15. heinäkuuta. Kirjurinluodon konsertti tarjoaa nimekkään ja monipuolisen esiintyjäkaartin, sillä päivän aiemmin julkistettuihin esiintyjiin kuuluvat muun muassa Grace Jones ja Michael Kiwanuka. Pori Jazzin…