2014

21.01.2014

Lahden Lasten Talvikarnevaalit – Oikeus lauluun ja leikkiin

Lahden Lasten Talvikarnevaalit järjestetään nyt jo 31. kerran. Festivaali on osa UNICEF-kaupunkikumppanuusvuotta teemalla Oikeus lauluun ja leikkiin. Talvikarnevaalien reilun kahden viikon mittainen ohjelma nostaa esille lapsen oikeudet kulttuuriin niin kokijana kuin tekijänä. Tanssia, teatteria, näyttelyitä,…

20.01.2014

Harmonikkaristeilyllä Haitarihoppia ja musiikkia suomalaisista elokuvista

Sata-Häme Soin järjestämällä Harmonikkaristeilyllä  M/S Silja Europalla tanssitaan Haitarihoppia, kuullaan musiikkia suomalaisista elokuvista ja nautitaan yhteislaulusta ja -soitosta laivan käytävillä. Harmonikkaristeily järjestetään 23. kerran, tänä vuonna Helsingistä Tallinnaan 23.–24. maaliskuuta. Musiikkia suomalaisista elokuvista kuullaan tangokuningas…

20.01.2014

Kirjazz soi Valkeakoskella jo kuudennen kerran

Järjestyksessään kuudetta Kirjazzia vietetään lauantaina 5. heinäkuuta Kirjaslammen tanssilavalla Valkeakoskella. Pääesiintyjänä tapahtumassa esiintyy tänä kesänä kotimaisen jazzin kärkinimiin lukeutuva Dalindéo. Lisäksi Kirjazzissa tullaan näkemään muun muassa paikallinen OJS sekä viime vuosilta tutuksi tullut jazzhaaste, joka…

15.01.2014

Sastamala Gregoriana – Wanhan Musiikin Päivät soi Unohdettuja aarteita 19.-26.7.2014

Sastamala Gregorianan suurkonsertti 19.7.2014 avaa vanhan musiikin festivaaliviikon, joka soi Sastamalan suvessa jo 19. kertaa. Tänä vuonna konserteissa soivat keskiajan, renessanssin ja barokin sävelet teemalla “Unohdetut aarteet”. Teeman mukaisesti kesällä 2014 nautitaan mestariteoksista, jotka ovat…

15.01.2014

Työväen Musiikkitapahtuma julkaisi ensimmäisiä esiintyjäkiinnityksiään

Työväen Musiikkitapahtuma tarjoilee heinäkuussa jo 43. kerran hittejä, rytmejä, aatetta ja asiaa koko perheelle – työväenmusiikin helmiä tietenkään unohtamatta. Valkeakoskella uniikissa tehdasmiljöössä järjestettävän festivaalin ensimmäisiin esiintyjäjulkistuksiin lukeutuvat Herra Ylppö & Ihmiset, Kari Peitsamo, Paleface &…

15.01.2014

Oulun Musiikkijuhlat julkaisee vuoden 2014 ohjelmistonsa

Oulun Musiikkijuhlat järjestetään 24. kerran 7.-23.3.2014. Festivaalin taiteellisena johtajana toimii Jaakko Kuusisto, joka tunnetaan viulistina, kapellimestarina ja säveltäjänä. Ohjelmassa on kokonaisuudessaan noin 30 konserttia: kantaesityksiä, konsertteja, kamarimusiikkia ja klubeja, etno- ja kansanmusiikkia, ilmaiskonsertteja sekä lastenkonsertti.…

14.01.2014

Kaija Saariaho ja Matti Salminen Iitin musiikkijuhlille

Säveltäjä Kaija Saariaho ja basso Matti Salminen ovat Iitin musiikkijuhlien tähtivieraita tulevana kesänä. Saariahon musiikkia kuullaan konserteissa, ja säveltäjän itsensä voi tavata haastattelutuokioissa 12. ja 13. kesäkuuta. Salminen esiintyy Puimalassa, kirkossa ja Hiidenvuoren yökonsertissa. Ensi…

14.01.2014

Festivaalit vahvasti mukana Helsingin Matka 2014 -messuilla

Finland Festivals esittelee huippuluokan kulttuurimatkailukohteita Helsingin Matkamessuilla 16.-19.1.2014. FF on messuilla edustettuna omalla osastollaan osoitteessa 6h60. Finland Festivals markkinoi tilaisuudessa kaikkia jäsenfestivaalejaan, mutta FF:n osastolla ovat erikseen mukana ovat myös seuraavat festivaalit: Kaustinen Folk Music…

14.01.2014

Oulun Musiikkijuhlat 2014 – Apocalyptic Symphony KONSERTTIPAIKKA MUUTTUU

Ennakkotiedoista poiketen Apocalyptic Symphony -konsertti on siirtynyt su 9.3. klo 19 Club Teatrialta Madetojan saliin. Asiakkaalla on mahdollisuus vaihtaa jo ostetut liput Madetojan salin paikkalippuihin veloituksetta Oulu10 -palvelupisteissä tai Valveen lippumyymälässä. Asiakas voi myös palauttaa…

14.01.2014

Taidekeskus Salmelassa 25 kesää -juhlavuosi

Ensi kesänä vietetään Taidekeskus Salmelan 25 kesää – juhlavuotta. Juhlavuoden uutuutena puistonäyttämö. Juhlavuoden ohjelmaan kuuluu mm. laaja konserttiohjelmisto, juhlanäyttely sekä juhlavuotta täydentävä tapahtumien sarja. Taidenäyttelyissä muistetaan jo edesmenneitä taiteen mestareita, jotka ovat olleet vahvasti esillä…