09.06.2022

Sykähdyttävä kirkko-ooppera Ende und Beginn Naantalissa 14.6.

Naantalin Musiikkijuhlien ohjelmassa tiistaina 14.6. klo 22 esitettävä, Olli Kortekankaan säveltämä kirkko-ooppera perustuu saksalaisen teologin Dietrich Bonhoefferin teksteihin. Vaikuttavan teoksen pääosissa esiintyvät basso Nicholas Söderlund sekä tanssija Minna Tervamäki.

Dietrich Bonhoefferia pidetään yhtenä merkittävimmistä kristillisistä ajattelijoista, ja hänen viestinsä ovat tänä päivänä edelleen hyvin ajankohtaisia. Bonhoeffer vietti elämänsä viime ajat vankilassa osallistuttuaan Hitlerin vastaiseen salaliittoon, joka johti attentaattiin heinäkuussa 1944. Hänet hirtettiin huhtikuussa 1945. Kirkko-ooppera perustuu Bonhoefferin teokseen Kirjeitä vankilasta.

–  Niin uskonnollisessa elämässä kuin elämässä yleensäkin marttyyrin sanoille ja teoille tulee erityinen paino. Dietrich Bonhoefferin painoarvo on vuosikymmenten myötä yhä kasvanut. Hän ei ole vain ”luterilaisten kirkkoisä”, vaan ekumeeninen vaikuttaja. Kristillisen uskon älyllisesti tinkimättömänä ja kokemuksellisesti rehellisenä sanoittajana hän edelleen haastaa kysymään, kuka on Jeesus Kristus meille tänään, kertoo Bonhoefferiin perehtynyt piispa emeritus Kaarlo Kalliala.

Kirkko-ooppera on noin tunnin mittainen teos laulajalle, tanssijalle, uruille sekä klarinetille, sellolle ja pianolle. Oopperan kielet ovat saksa ja suomi. Sen libreton on Bonhoefferin sekä saksalaisen virsirunoilijan Paul Gerhardtin tekstien pohjalta laatinut teoksen säveltäjä Olli Kortekangas.

–  Tämä on loppu, minulle uuden alku. Näitä sanoja pidetään Dietrich Bonhoefferin viimeisinä jälkipolville välittyneinä, ja niistä tulee oopperani nimi Ende und Beginn, loppu ja alku, Olli Kortekangas toteaa.

–  Dietrich Bonhoeffer, yksi 1900-luvun suurista marttyyreista, oli varmasti juuri niin rohkea, tarmokas ja esikuvallinen kuin hänestä syntynyt ikoninen kuva antaa ymmärtää. Vankilakirjeiden älyllinen ja emotionaalinen voima on vastustamatonta. Silti myönnän, että vielä syvemmin minua koskettavat ne epävarmuuden, ahdistuksen ja pelon tummat sävyt, jotka paljastuvat rivien väleistä ja usein riveiltäkin, Kortekangas jatkaa.

Oopperassa laulajan rooli näiden tuntojen välittäjänä on keskeinen. Pääroolin laulaa basso Nicholas Söderlund, jonka aloitteesta Ende und Beginn on saanut alkunsa. Hän oli pitkään hellinyt ideaa Bonhoefferin niin kutsuttuihin vankilakirjeisiin perustuvasta teoksesta, ja innosti Olli Kortekankaan säveltämään sen.

Teoksen ohjauksesta ja koreografiasta vastaa häikäisevä Minna Tervamäki, joka on keskeisessä roolissa sekä tanssijana että myös tapahtumia paaluttavien tiiviiden repliikkien kautta. Laulajan ja tanssijan osuudet limittyvät saumattomasti yhdeksi kokonaisuudeksi.

–  Olen enemmän muistot ja ajatukset, joita hän kokee, kuin varsinainen henkilöhahmo, Minna Tervamäki toteaa.

Ende und Beginn Naantalin Musiikkijuhlilla tiistaina 14.6. kello 22, Naantalin kirkossa. Kesto noin tunti, ei väliaikaa. Liput 42 € / 29 € Lippupisteestä.

http://www.naantalinmusiikkijuhlat.fi

Naantalin Musiikkijuhlat on yksi Suomen vanhimmista ja arvostetuimmista musiikkitapahtumista. Monipuoliset ja korkeatasoiset konsertit järjestetään merellisen Naantalin ja lähiseudun idyllisissä konserttipaikoissa jälleen 7.–18.6.2022.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

31.05.2023

Naantalin Lasten Musiikkijuhlat tuo iloa ja yhteisiä elämyksiä perheille jälleen 9.-11.6.2023

Naantalin Lasten Musiikkijuhlat järjestetään Naantalin Musiikkijuhlien rinnalla kahdeksannen kerran 9.-11.6.2023. Lasten Musiikkijuhlat haluaa tarjota korkeatasoista lastenkulttuuria sekä iloisia elämyksiä ja tekemisen hetkiä lapsille ja perheille, pääosin maksutta. Ohjelmaa Pikku Papusta pehmoeläinklinikkaan ja paperinuken tekoon Pikku…

26.04.2023

Näyttelijä Lauri Tilkanen esiintyy Naantalin Musiikkijuhlilla

Tilkanen tulkitsee Jean Sibeliuksen melodraaman Metsänneito, jonka ovat aiemmin esittäneet muun muassa Seela Sella ja Lasse Pöysti. Naantalin Musiikkijuhlien konsertissa Sibeliuksen siimeksessä torstaina 8.6. esitetään Jean Sibeliuksen melodraama Metsänneito. Runon tulkitsee näyttelijä Lauri Tilkanen, joka…

21.02.2023

Huipputason kansainvälinen sellon mestarikurssi Naantaliin – Arto Noras jatkaa opetustyötään Naantalin Musiikkijuhlilla

Naantalin Musiikkijuhlien perustaja, legendaarinen sellisti Arto Noras päätti kautensa tapahtuman taiteellisena johtajana viime kesänä yli 40 vuoden jälkeen. Hän kuitenkin jatkaa työtään Naantalissa uusien sellistisukupolvien ohjaajana, sillä Naantalin Musiikkijuhlien yhteydessä järjestetään tulevana kesänä yhteistyössä Sibelius-museon…