07.10.2022

Perkon ja Perkolan konsertti Naantalissa tunnelmoi eri tyyleissä ja aikakausissa

Saksofonisti Jukka Perkon ja gambisti-laulaja Mikko Perkolan taidokasta tunnelmointia on luvassa Naantalin Kylpylässä perjantaina 28.10. kello 20. Naantalin Musiikkijuhlien järjestämä konsertti on osa Lux Gratiae -tapahtumakokonaisuutta.

Jukka Perkon ja Mikko Perkolan musisoinnissa kuljetaan tyylistä ja aikakaudesta toiseen kuulijaa ravisuttavalla tavalla. Kirkkaat 1600-luvun luuttulaulut kohtaavat suomalaisuuden ytimessä liikkuvat sävelmät Eppu Normaalista Toivo Kärkeen. Nämä liimataan yhteen savuisilla jazz-standardeilla ja duon omilla sävellyksillä. Taiturillisena gambistina tunnetun Perkolan kirkas laulu hiipii suoraan kuulijan ytimiin ja jazzin eväin ravitun Perkon saksofoni maalaa modernia kaihoa.

Jukka Perko ja Mikko Perkola edustavat kumpikin omien alojensa suomalaista ja kansainvälistä kärkeä. Jukka Perko soitti itsensä jazz-piirien tietoisuuteen teini-ikäisenä Pori Jazz -festivaaleilla kesällä 1986. Jo seuraavana vuonna hänet kutsuttiin trumpetisti Dizzy Gillespien 70-vuotisjuhlakiertueen orkesteriin. Gillespien yhtyeessä vietetyn kahden vuoden jälkeen hän on johtanut omia yhtyeitään ja esiintynyt yli 40 maassa. Loistavan soittotekniikkansa siivittämänä ja yhdistelemällä suomalaiskansallisia ominaispiirteitä jazzin perinteeseen hän on kasvanut yhdeksi sukupolvensa tärkeimmistä saksofonisteista.

Mikko Perkola on opiskellut musiikkia muun muassa Haagin kuninkaallisessa konservatoriossa. Hän on konsertoinut ja levyttänyt kamarimuusikkona eri puolilla maailmaa. Hänen levytyksensä Bachin ja Couperinin gambasarjoista (Naxos 2008 ja 2011) saivat ylistäviä arvioita. Jäsenyys viisihenkisessä gambayhtye Phantasmissa on vienyt häntä esiintymään konserttisaleihin Wigmore hallista Hong Kongiin. Perkolalla ei ole erityistä suhdetta vanhaan musiikkiin, vaan hän työskentelee sujuvasti niin jazzmuusikoiden, tanssijoiden, kuvataiteilijoiden kuin nykymusiikkiin erikoistuneiden taiteilijoiden kanssa.

Konsertin kesto noin 70 minuuttia, ei väliaikaa. Liput 38 € (opiskelijat ja alle 18-vuotiaat 19 €) Lippupisteestä. Lux Gratiae -tapahtumaa vietetään Naantalissa 28.-30.10.2022.

http://www.naantalinmusiikkijuhlat.fi

Naantalin Musiikkijuhlat on yksi Suomen vanhimmista ja arvostetuimmista musiikkitapahtumista. Monipuoliset ja korkeatasoiset konsertit järjestetään merellisen Naantalin ja lähiseudun idyllisissä konserttipaikoissa jälleen 6.-17.6.2023.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

09.04.2025

Naantalin Musiikkijuhlien legendaarinen puistokonsertti palaa Kultarantaan juhlaohjelmalla

Naantalin Musiikkijuhlat on perustamisestaan, vuodesta 1980, lähtien konsertoinut tasavallan presidentin kesäasunnon puistossa Kultarannassa. Kultaranta puutarhoineen on remontoitu ja aukeaa tänä kesänä yleisölle. Nyt on myös Musiikkijuhlien aika palata Kultarantaan. Perjantaina 6.6. konserttilavalle nousee legendaarinen, 100…

09.04.2025

Säveltäjä Aulis Sallisen 90-vuotisjuhlakonsertti Naantalin Musiikkijuhlilla

Yksi suomalaisen musiikin merkittävimmistä säveltäjistä,  Aulis Sallinen, täyttää tänään 90 vuotta. Naantalin Musiikkijuhlat järjestää 5.6. juhlakonsertin, joka on omistettu säveltäjämestarin musiikille. -Aulis Sallinen on erittäin merkittävä henkilö Naantalin Musiikkijuhlien 45-vuotisessa historiassa, kuvailee Naantalin Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja…

14.01.2025

Kansainväliset huiput, Aulis Sallinen 90 ja Tapiola Sinfoniettan odotettu paluu Naantalin Musiikkijuhlille

Musiikin kansalliset ja kansainväliset huiput kokoontuvat jälleen Naantalin Musiikkijuhlille 3.-14.6.2025. Festivaalin aikana kuullaan lähes 200 esiintyjää 20 eri konsertissa. Maailmalla arvostusta keräävät alttoviulisti Jennifer Stumm ja sellisti Claudio Bohorquez esiintyvät festivaaleilla ensimmäisen kerran. Liza Ferschtman ja Maj…