20.06.2022

Naantalin Musiikkijuhlat toteutui jälleen runsaana ja korkeatasoisena konserttisarjana

Naantalin Musiikkijuhlat voitiin toteuttaa normaalisti kesäkuun alussa 7.-18.6.2022 kahden koronavuoden jälkeen. Yli 30 konsertista ja muusta tapahtumasta koostuva kokonaisuus toi Naantalin ja lähimiljöön kirkkoihin ja muihin idyllisiin miljöihin yli 200 taiteilijaa kahdentoista päivän aikana. Festivaali juhlisti niin yleisökonserttien paluuta kuin perustajansa sellisti Arto Noraksen työtä.

Arto Noraksen ennätykselliset 42 vuotta kestänyt taiteellisen johtajan kausi päättyi ja huipentui lauantaina 18.6. Naantalin kirkossa järjestettyyn Kahdentoista sellon finaali -konserttiin. Konsertin päättyessä Naantalin kaupunginjohtaja Laura Leppänen kiitti Norasta konserttiyleisön edessä tämän pitkästä ja merkittävästä työstä Naantalin Musiikkijuhlien hyväksi, ja luovutti laajan yhteistyökumppanijoukon puolesta hänelle lahjaksi Kirkkopuistossa sijaitsevan nimikkotammen valaisun. Näin Arto Noras jää Naantalissa ikuiseen valokeilaan, vaikka taiteellisen johtajan tehtävästä nyt luopuukin. Samalla puun valaisu tuo iloa kaupunkilaisille ja Naantalissa talviaikaan vieraileville.

Festivaali onnistui järjestelyidensä ja korkeatasoisten konserttien osalta erinomaisesti, ja myös Naantalin aurinko paistoi lähes koko tapahtuman ajan. Musiikkijuhlat haluaakin kiittää taiteilijoita, yleisöä, yhteistyökumppaneita ja festivaalihenkilökuntaa upeasta tapahtumasta.

Festivaali esitteli monia uudistuksia alkaen viestinnästä Naantalin kirkon väliaikatarjoiluun sekä käsiohjelmiin. Yleisön määrässä jäätiin kuitenkin vielä koronaa edeltävien vuosien tasosta.

Kolmesta Naantalin Musiikkijuhlilla taltioidusta konsertista on nyt kuultavissa Yle Areenalla jo kaksi: Pohjoinen ulottuvuus – tribuutti Jaakko Kuusistolle sekä Maestro Penderecki in memoriam. Tommi Hakala & Winterreise kuullaan myöhemmin.

Ensi kesänä festivaalia vietetään 6.-17.6.2023. Konserttiohjelman laatii Naantalin Musiikkijuhlien uusi taiteellinen johtaja Elina Vähälä, jonka johtajakausi on nyt käynnistynyt.

http://www.naantalinmusiikkijuhlat.fi

 

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

11.06.2026

Kaikkien aikojen klassikko Naantalin Musiikkijuhlilla 12.6.

Maailman oopperalavoja kiertävä tenori Tuomas Katajala ja 80-vuotisjuhliaan viettävä pianisti Ralf Gothóni esittävät yhdessä ensimmäistä kertaa Franz Schubertin kaikkien aikojen klassikon, Winterreisen, Naantalin kirkossa perjantaina 12.6. kello 19. 80-vuotisjuhlavuottaan viettävä pianisti Ralf Gothóni on esittänyt…

25.05.2026

Naantalin Lasten Musiikkijuhlat on iloista ja puuhakasta juhlaa puistossa, museossa ja konserteissa

Jo tutun perinteen mukaisesti Naantalin Lasten Musiikkijuhlat kutsuu lapsia ja lapsiperheitä viettämään riemukasta viikonloppua Naantaliin 6.-7.6.2026. Ohjelma alkaa Lasten Suuren Puistojuhlan merkeissä lauantaina 6.6. kello 10 Naantalin Vanhankaupungin Kirkkopuistossa, kun Eväitä elämään I -tarinakonsertti pyörähtää…

26.03.2026

Naantalin Musiikkijuhlien suosittu Kävelykonsertti saa jatkoa

Ensi kesän jo loppuunmyydystä Kävelykonsertista järjestetään toinen kävelyä, runoutta ja musiikkia yhdistävä konserttikokemus tiistaina 9.6.2026 kello 13. Naantalin Musiikkijuhlien tulevan kesän uutuus, Vanhassakaupungissa kiertävä Kävelykonsertti on saanut suuren suosion. Sen vuoksi yleisölle on järjestetty vielä…