
23.07.2025
Luosto soi! -festivaali tuo Ukko-Luoston ulkoilmalavalle täyskokoisen sinfoniaorkesterin
Lapin tunturimaisemissa 31.7.-3.8. järjestettävän Luosto soi! ‑festivaalin pääkonsertissa 2.8. Ukko-Luostolla esiintyy Oulu Sinfonia kapellimestari Aku Sorensenin johdolla.
Festivaalitapahtumia on Luostolla, Pyhätunturilla ja Sodankylässä. Vuoden 2025 teemana on Valo. Ohjelmistoon on valittu tuttuja klassikoita ja harvemmin kuultuja teoksia.
– Kun olin viimeistelemässä valoteemaisen festivaalin kokonaisuutta, tajusin, että festivaalille oli tullut vahva sivuteema – toivo. Valo on hyvyys, mitä kohti pyrkiä ja toivo toivottomassa maailmassa, kuvailee festivaalin taiteellinen johtaja Aku Sorensen.
Ennen varsinaisen festivaalin alkua 30.7. muusikot vievät pop up ‑musiikkimaistiaisia alueen asukkaille ja matkailijoille keskelle heidän arkeaan.
Tänä vuonna yleisölle tarjotaan mahdollisuus maksuttomaan Etko-tapahtumaan, kun harmonikkataiteilija Markku Lepistö esiintyy 30.7. Sodankylän kotiseutumuseolla. Kansanmusiikkiin keskittyvä konsertti on osa Lepistön kolmivuotista Herttoniemestä Särestöniemeen -konserttisarjaa, jossa nostetaan esiin mielenkiintoisia kulttuuriympäristöjä eri puolilla Suomea.
Torstain 31.7. kamarikonserteissa kuullaan muun muassa Clara Schumannin lauluja sopraano Emma Mustaniemen tulkitsemana sekä Rebecca Clarken, Lili Boulangerin ja Johannes Brahmsin musiikkia. 1800- ja 1900-lukujen taitteessa elänyt Boulanger ehti lyhyen elämänsä aikana säveltää huomattavan määrän kiehtovan runollista musiikkia, minkä ajankohtaisuutta korostaa se, että hän on Radion sinfoniaorkesterin ensi kauden teemasäveltäjä.
Perjantaina 1.8. Sodankylän vanhassa kirkossa esiintyy kitarataiteilija Rody van Gemert. Konsertissa on mahdollisuus kuulla 1800-luvulla eläneen espanjalaisen kitaranrakentaja Antonio de Torresin valmistaman ainutlaatuisen La Perla -kitaran sointia. Torres valmisti vain noin 300 kitaraa, ja niitä pidetään ”kitaroiden Stradivariuksina”.
Muissa perjantain konserteissa Porttikosken lavalla Askassa ja Luontokeskus Naavan iltakonsertissa Pyhätunturilla kuullaan muun muassa Gustav Holstin lauluja ja Marius Flothuisin sodan kauhujen keskellä keskitysleirillä sävelletty haikea Aubade soolohuilulle sovitettuna.
Pääkonsertissa lauantaina 2.8. Ukko-Luostolla kuullaan Antonín Dvořákin Luonnon helmassa -alkusoitto ja kreikkalaiseen myyttiin pohjautuva Franz Lisztin Prometheus (Sävelruno nro 5). Konsertin päättää Carl Nielsenin Sinfonia nro 4 “Sammumaton”.
Luoston lauantai-illan konsertti koostuu huomionosoituksista oman aikansa merkittäville säveltäjille seuraavan sukupolven tärkeiltä säveltäjiltä, joita ohjelmistossa edustavat muun muassa Kaija Saariaho, Kalevi Aho ja Franz Liszt.
Festivaalin päätöskonsertissa 3.8. Sodankylän kunnantalolla voi kuulla Ottorino Resphigin Auringonlasku-kantaatin sekä Samuel Barberin Jousikvarteton, jossa on yksi maailman tunnistettavimmista melodioista. Festivaalin päättää Nikolai Medtnerin Pianokvintetto, joka symboloi sekä hänen elämänsä loppua että koko hänen työnsä huipentumaa.
Erilaisissa kamarikokoonpanoissa esiintyy huipputason muusikoita, jotka ovat tehneet merkittävää uraa Suomessa ja kansainvälisesti.
Luosto soi! -festivaalin järjestää vuonna 2019 perustettu Kuusikko soi ry.
Festivaalin sivuille