15.11.2024

Kuopio Tanssii ja Soin pääohjelma 2025 on julkaistu

Yhdeksän päivää kestävällä festivaalilla on luvassa muun muassa katutanssin juhlaa, ikoninen ympäristötaideteos ja uudenlaiset puitteet Olvi Areenan myötä.

Kuopio Tanssii ja Soi on julkaissut poikkeuksellisesti jo syksyn mittaan ensi kesän esiintyjiä, ja nyt pääohjelma on julki kokonaisuudessaan, Gaalaa lukuun ottamatta.

Festivaali on Kenneth Kvarnströmin ensimmäinen taiteellisena johtajana. Punaisena lankana hänen koostamassa ohjelmassaan kulkevat katutanssi ja poeettisuus.

“Katutanssi on viime vuosina tuonut uutta näkökulmaa ja tekniikkaa nykytanssiin. Moni koreografi on aloittanut katutansee. sijana, ja nykypäivänä luo monimuotoisia teoksia”, hän kuvailee.

“Katutanssi ja poeettisuus ovat kiinnostava yhdistelmä. Poeettisuus näkyy jokaisessa esityksessä omalla tavallaan – se voi esiintyä “hiljaisesti” tai piilotettuna, mutta olla samalla täynnä erilaisia elämyksiä.”

Myös Kuopion kaupungin 250-vuotisjuhlallisuudet näkyvät festivaalin ohjelmistossa monin tavoin. Tapahtuma pitenee totutusta viikosta yhdeksänpäiväiseksi ja kestää näin ollen kahden viikonlopun yli.

Merkkivuoden kunniaksi festivaali tuo kaupunkiin myös ehkä Suomen yhden tunnetuimmista ympäristötaideteoksista: Reijo Kelan ikonisesta Hiljainen kansa -teoksesta tehdään oma versionsa Syvänniemeen, jonne pystytetään 250 hahmoa. Lisäksi teoksesta nähdään liikkuvia osia festivaalin aikana.

Suurteos hurmaa Areenalla

250-vuotista taivalta juhlistetaan myös uusilla esiintymispuitteilla, ja festivaali laajeneekin kesällä Olvi Areenalle.

Olvi Areenan valloittaa ranskalais-algerialaisen koreografin Hervé Koubin valovoimainen, seitsemäntoista tanssijan Sol Invictus -teos. Esitys juhlistaa rakkautta tanssiin ja elämään, yhdistämällä mm. taidokasta akrobatiaa sekä katu- ja nykytanssia.

“Koubi luo jotain maagista, joka puhuttelee monia aisteja. Uskallan väittää, että Sol Invictus on yksi viidestä parhaasta tuotannosta, jotka kiertävät maailmaa tällä hetkellä”, Kvarnström toteaa.

Saksalainen Miller de Nobili tuo Areenalle viiden miestanssijan teoksen PACK. Räjähtävässä ja virtuoosimaisessa esityksessä nähdään urbaanin ja nykytanssin elementtejä, ja haastetaan breaking-kulttuurin maskuliinisia stereotypioita.

Areenalla nähdään myös festivaalin klassikko, Gaala 13.–14.6., jonka esiintyjät ja sisältö julkaistaan keväällä. Tuttuun tapaan Gaalassa nähdään tanssitaiteen monipuolinen kirjo kansainvälisten ja kotimaisten tanssijoiden tulkitsemana. Tänä vuonna Gaalan juontaa TV:stäkin tuttu hahmo.

Pohjoismaista osaamista ja koko perheen ohjelmaa

Miller de Nobililta nähdään festivaalilla myös toinen teos There was still time. Katu- ja nykytaidetta yhdistävä teos ammentaa inspiraationsa Samuel Beckettin maailmankuulusta näytelmästä Huomenna hän tulee.

Fernando Melon mystinen LEANING TREE Dansk Danseteaterin esittämänä vie katsojan unenomaiseen maailmaan yhdistämällä nykytanssia ja maagisia, jopa taikatemppumaisia elementtejä.

Pohjoismaista osaamista edustaa myös norjalainen Elle Sofe Company, joka tuo voimakkaan, mm. saamelaisista perinteistä ja kokemuksista inspiraationsa saaneen teoksen. Esityksessä pohjoisten alkuperäiskansojen perinteet tuodaan esille yhdistäen tanssia, musiikkia ja joikua.

Suomen kansallisoopperan ja baletin balettioppilaitos hurmasi viime kesänä loppuunmyydyn yleisönsä, ja tekee ensi kesänäkin paluun.

Perheen pienimpiä ilahduttamaan saapuu Tanssiteatteri Hurjaruuth Vuodenajat –teoksellaan, jonka koreografian on tehnyt Jyrki Karttunen. Tämä kekseliäs, viihdyttävä ja taatusti hymyn huulille tuova esitys kertoo puutarhatonttujen matkasta läpi vuodenaikojen.

Kuopio Tanssii ja Soin kokonaisuuteen kuuluu pääohjelman lisäksi runsaasti oheistapahtumia, kursseja, leirejä, seminaareja sekä paljon muuta tanssillista ohjelmaa. Ohjeisohjelmaa tullaan julkaisemaan kevään 2025 mittaan.

Liput kaikkiin esityksiin on nyt myynnissä lippu.fi.

Kuopio Tanssii ja Soi 6.-14.6.2025

Taiteellinen johtaja Kenneth Kvarnström

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

15.05.2025

Taidenäyttely muuntaa Olvi Areenan Kuopio Tanssii ja Soilla

Kuopion Kuvataiteilijat ry Ars Liberan jäsennäyttely Flow on nähtävissä ja koettavissa tänä vuonna Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin yhteydessä. Näyttelyn lisäksi Kuopion jäähallin aulatilaan avautuu festivaalin ajaksi Kuopion taidelainaamon Taidekioski. Näyttelyteosten keskiössä on liike, joka…

05.05.2025

Kuopio Tanssii ja Soi järjestää ennennäkemättömän tanssitempauksen, joka voep olla myös maailmanennätys – mukana Folke Rundqvist!

Perjantaina 14. kesäkuuta Kuopion tori täyttyy glitteristä, discorytmeistä ja tanssin ilosta, kun Kuopio Tanssii ja Soi -festivaali järjestää ennennäkemättömän, kaikille avoimen discotanssitempauksen, joka voep olla myös maailman (tai jopa universumin) ennätys! Tavoitteena on kerätä torille…

11.04.2025

Kuopio Tanssii ja Soi: Kolme kulttuuritoimijaa perustivat Kulttuurikulman Kauppakeskus Apajaan

ANTI – Contemporary Art Festival, Kuopio Tanssii ja Soi ry ja Tanssiteatteri Minimi ovat muuttaneet toimistonsa saman katon alle Kauppakeskus Apajaan Kuopion keskustaan. Uusissa yhteisissä tiloissa toimii nyt Kulttuurikulma, joka kokoaa saman katon alle eri…