16.02.2023

Kuopio Tanssii ja Soi: Tanssilaitokset On Stage-esiintyjät valittu

Tanssioppilaitokset On Stage esittelee suomalaisen tanssikoulutuksen rikkautta.

Kuopio Tanssii ja Soin Tanssioppilaitokset on Stage-katselmus järjestetään tulevana kesänä jo 12. kerran. Katselmuksen tarkoituksena on esitellä mahdollisimman laaja-alaisesti tanssin koulutuksen eri tasoja ja tanssilajeja ympäri Suomea. Hakemuksia tulevan kesän katselmukseen tuli lähes 120 kappaletta, joista 10 ulkomaalaisilta tanssikouluilta.

”Tänä vuonna hakijoissa korostui erityisesti nykytanssin ja baletin osuus. Sen sijaan katutanssiesityksiä oli hakenut mukaan vain muutama”, kertoo Milla Malmberg, Suomen tanssioppilaitosten liitto STOPP ry:n toiminnanjohtaja.

Hakijoissa oli tänä vuonna myös poikkeuksellisen suuri ikäjakauma.

”Videoissa oli mukana hyvin eri-ikäisten tanssijoiden esityksiä. Oli mukavaa, että myös alle 10-vuotiaiden sekä aikuisten esityksiä lähetetään”, Milla jatkaa.

Sekä Milla että Riku Lehtopolku odottavat kumpikin innolla kesän festivaalia ja Stage-esiintymisiä.

”Hakijaryhmistä näkee hienosti, miten laajasti eri puolilla Suomea annetaan tasokasta tanssinopetusta. Toivon, että oman esiintymisensä ja siitä saadun palautteen lisäksi Tanssioppilaitokset On Stage on kohtaamispaikka, jossa ryhmät pääsevät inspiroitumaan toistensa esityksistä ja erilaisista tanssin tekemisen tavoista”, Riku sanoo.

Mukaan Tanssioppilaitokset on Stagelle 14.–16.6. valittiin seuraavat 18 oppilaitosta

Keskiviikko 14.6.

Liikuntaseura Ote: Villit viidakkovekarat

Etelä-Hämeen Tanssiopisto: Kukkaisvalssi baletista Pähkinänsärkijä

Espoon Tanssiopisto: Pako

Tanssikoulu AM Dance: A man is a wolf to another man

Gradian tanssi: Valo taipuu matkallaan pilven läpi

Kuopion taidelukio Lumit: Elastic Minds

Torstai 15.6.

Dance Actions: Incredibles

Soisalo-tanssikoulu: The turning point

Oulu Dance Academy: Huurre

Keski-Uudenmaan tanssiopisto: Sinulle

Vantaan Tanssiopisto: SIDOKSIA

Kajaani Dancen tanssikoulu: Lauma

Perjantai 16.6.

JuJu Dance: Me halutaan huutaa!

Tanssikeskus Footlight: Don’t Be So Hard on Yourself

Lappeenrannan Tanssiopisto: Unisieppari

Artistic Dance School ’Silvija Hercigonja’, Kroatia

Suvi Salmi Dance Company: The Distance Between Us

Nurmijärven tanssiopisto: Myrskynsaattajat

 

54. Kuopio Tanssii ja Soi järjestetään 14.-20.6.2023

Tutustu ohjelmistoomme ja varmista paikkasi kesän elämyksellisimmässä tanssitapahtumassa!

www.kuopiodancefestival.fi

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

11.09.2024

Hiljainen kansa saapuu Kuopioon kaupungin 250-juhlavuoden kunniaksi

Merkkivuoden kunniaksi 250 hahmoa pystytetään Syvänniemen kartanon läheisyyteen, jonka lisäksi teoksesta nähdään liikkuvia osia Kuopion keskusta-alueella. Syvänniemen teos avataan 6.6. Kuopio Tanssii ja Soi-festivaalin avajaispäivänä, ja se on esillä lumen tuloon asti. Hiljainen kansa herää…