13.12.2023

Kuopio Tanssii ja Soi: Kuopion viulukilpailu pelastetaan yhteistyöllä

Kuopio Tanssii ja Soi ry. ottaa järjestelyvastuun valtakunnallisesti merkittävästä ja perinteikkäästä viulukilpailusta.

Kuopion viulukilpailun tulevaisuus näytti vielä syksyllä olevan vaakalaudalla. Syynä oli kilpailun järjestelyistä vastaavan Kuopion Musiikinystäväin Yhdistyksen taloudellinen tilanne.

Yhdistys ajautui taloudelliseen umpikujaan, sillä sen oma kassa tyhjeni viime kilpailun aikana. Tuolloin apurahoja myönnettiin odotettua vähemmän ja yllättäviä kuluja syntyi ennakoimattomista kuluista. Yhtenä kompastuskivenä oli myös sponsorien vähäisyys.

Kuopio Tanssii ja Soi ry, Kuopion kaupunginorkesteri ja Kuopion Musiikinystäväin Yhdistys ovat yhdessä kehittäneet Kuopion kaupungin tukemina toimintamallin kilpailun pelastamiseksi. Lisäksi Kuopion Musiikinystäväin Yhdistys sai eduskunnan myöntämää ”joululahjarahaa” 50 000 euroa kilpailun järjestämiseen.

Kuopio Tanssii ja Soi ry:n organisaatio ottaa vastuun tapahtuman tuottamisesta ja käytännön järjestelyistä. Sisältö suunnitellaan edelleen yhteistyössä Kuopion Musiikinystäväin Yhdistyksen nimeämän kilpailutoimikunnan kanssa.

”Kilpailun arvo kansallisella tasolla on suuri. Kilpailun lopettaminen olisi ollut Kuopiolle sekä valtakunnallisella tasolla klassiselle musiikille suuri menetys”, Kuopio Tanssii ja Soin toiminnanjohtaja Salima Peippo perustelee.

Viulukilpailu istuu hyvin Tanssii ja Soin toimintaan

Viikon mittaisen kilpailurupeaman kaksi finaalipäivää tulevat olemaan osana kaupunginorkesterin ohjelmistoa tammikuussa 2025. Näillä toimilla kilpailun järjestelykustannuksia saadaan laskettua merkittävästi ja tuotantokoneistoa sujuvoitettua.

”Otamme mielellämme tämän hienon tapahtuman järjestettäväksemme tammikuussa 2025. Meillä on jo toimiva tuotantokoneisto ja työntekijät tapahtuman järjestämistä varten. Tapahtumat täydentävät hienosti toisiaan vuosikalenterissamme sijoittuen noin puolen vuoden päähän toisistaan”, Peippo kertoo.

Kuopion Viulukilpailu istuu hyvin Kuopio Tanssii ja Soin toimintaan:

”Musiikki on liittynyt vahvasti yhdistyksemme toimintaan alusta saakka. Vuonna 1969 kirjoitetuissa säännöissämme todetaan yhdistyksemme tarkoituksena olevan edistää tanssi- ja musiikkitaiteen sekä kulttuurimatkailun harrastusta ja ammattimaista toimintaa niin paikallisesti, valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin.”

”Minulta usein myös toivotaan lisää ”Soita” kesäntanssitapahtuman yhteyteen. Tässä yhteistyössä toteutuvat nämä kaikki näkökulmat hyvin.”

Kilpailusta noussut lukuisia huippuviulisteja

Kuopion viulukilpailu on vienyt suomalaisia viulisteja huipulle jo vuodesta 1967. Viiden vuoden välein järjestettävällä kilpailulla on ollut suuri vaikutus suomalaiseen viulunsoiton kehitykseen.

Perinteikäs kilpailu on valtakunnallisesti merkittävä: se toimii nuorille soittajille hyvänä kokemuksena ja ponnahduslautana kansainvälisiin kilpailuihin ja alan huipulle. Kuopion viulukilpailusta onkin muodostunut valmistava esikilpailu kansainväliseen Jean Sibelius -viulukilpailuun.

Kuopion kilpailussa on kautta historian ollut kilpailemassa merkittäviä viulisteja, kuten  Jaakko Kuusisto ja Pekka Kuusisto, Pietari Inkinen, Minna Pensola ja Petteri Iivonen. Kilpailun voittajista on noussut nimekkäitä huippuviulisteja, jotka tekevät uraa solisteina ja sinfoniaorkestereissa Suomessa ja ulkomailla.

”Kuopion Viulukilpailu on merkittävin kansallinen viulukilpailu. Voimavaroja yhdistämällä voimme mahdollistaa tämän perinteikkään ja musiikkielämälle tärkeän tapahtuman jatkumisen”, toteaa Kuopion Musiikkikeskuksen ja kaupunginorkesterin johtaja Jari Eskola.

Kuopion Musiikinystäväin Yhdistyksen puheenjohtaja Jaakko Kosunen lisää:

”Yhteistyökuvion myötä kilpailun tuottaminen ja käytännön järjestelyt saavat leveämmät hartiat ja on pienelle yhdistykselle suuri helpotus.”

Seuraava Kuopion Viulukilpailu järjestetään tammikuussa 2025 (tarkat päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin). Ilmoittautumisaika kilpailuun on 1.8.-15.9.2024.

Lisätietoja löydät Kuopio Tanssii ja Soin verkkosivuilta, jonne avataan keskiviikon 13.12. aikana oma osio viulukilpailulle: www.kuopiodancefestival.fi/kuopion-viulukilpailu

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

19.01.2024

Kuopio Tanssii ja Soin ohjelmisto julki – festivaali on Riku Lehtopolun viisivuotisen kauden huipennus

Kuopio Tanssii ja Soin ohjelmisto on monipuolinen kokonaisuus muun muassa trillerin täyteistä tanssiteatteria, rakkauden innoittamia teoksia ja perinteisestä poikkeavia ulkoilmaesityksiä. Festivaaliviikon avaa palkittu Dorrance Dance -steppiryhmä New Yorkista, joiden teoksissa elävä musiikki ja virtuoosimainen steppi…

04.12.2023

Kuopio Tanssii ja Soin uusi taiteellinen johtaja on valittu

Kuopio Tanssii ja Soin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi vuodesta 2025 alkaen on valittu Kenneth Kvarnström. Kvarnström on yksi Suomen tunnetuimmista koreografeista maailmalla, ja hänellä on ollut merkittävä vaikutus suomalaisen nykytanssin kehitykseen. Kvarnström on toiminut monipuolisesti erilaisissa…