15.02.2022

Kuopio Tanssii ja Soi: Esiintyjät valittu Tanssioppilaitokset On Stagelle

Tanssioppilaitokset On Stage esittelee suomalaisen tanssikoulutuksen rikkautta

Kuopio Tanssii ja Soin Tanssioppilaitokset on Stage  -katselmus järjestetään tulevana kesänä jo 11. kerran. Katselmuksen tarkoituksena on esitellä mahdollisimman laaja-alaisesti tanssin koulutuksen eri tasoja ja tanssilajeja ympäri Suomea. Hakemuksia tulevan kesän katselmukseen tuli yli sata, mikä rikkoo aiempien vuosien hakijaennätykset. Myös hakijaryhmien tanssilajien monipuolisuus yllätti järjestäjät positiivisesti.

-Oli hienoa huomata, että tanssikouluissa on onnistuttu tekemään tasokasta työtä pandemia-ajan haasteista huolimatta. Ilo oli myös havaita, että hakijoiden koreografiat edustivat tällä kertaa erityisen laajasti eri tanssilajeja, kommentoi festivaalin taiteellinen johtaja Riku Lehtopolku.

Tänä vuonna haku avattiin myös aikuisryhmille.

-Yläikärajan poistuminen näkyi positiivisena ilmiönä. Mukaan haki ryhmiä, jotka aiemmin olisivat jääneet tapahtumasta ikärajan vuoksi pois, toteaa Suomen Tanssioppilaitosten liiton toiminnanjohtaja Milla Malmberg.

Riku Lehtopolku kertoo odottavansa innolla eri ikäisten ja eri puolelta Suomea tulevien tanssin harrastajien kohtaamista. – Hienoa, että opiskelijat pääsevät vaikuttumaan toistensa esityksistä ja erilaisista tanssin tekemisen tavoista.  Ja yleisö todistamaan suomalaisen tanssikoulutuksen rikkautta!

Mukaan Tanssioppilaitokset on Stagelle 15.–17.6. valittiin seuraavat 21 oppilaitosta:

Dance Actions, Tampere

Espoon Tanssiopisto

Musiikkiopisto Arkipelag, Parainen

Koskelan Tanssi, Äänekoski

Tanssila, Helsinki

Jyväskylän Tanssiopisto, Jyväskylä

Keski-Uudenmaan tanssiopisto, Järvenpää

Lahden Tanssiopisto

Tanssikoulu Tankka, Pori

Tanssistudio Jami, Imatra

Kuopion tanssistudio

Attitude Helsinki

Gradian tanssi, Jyväskylä

Suvi Salmi Dance Company, Tampere

Lappeenrannan Tanssiopisto

Oulun taidekoulu

Nurmijärven tanssiopisto

Tanssiopisto Vinha, Karkkila

Vantaan Tanssiopisto

Nurmeksen Sepot ry / tanssijaosto

Tamara Rasmussen Opisto, Helsinki

Lipunmyynti Kuopio Tanssii ja Soi -tapahtumiin käynnistyy 1.3.2022. Myös ohjelma julkistetaan tuolloin.

KUOPIO TANSSII JA SOI 15.-21.6.2022

Taiteellinen johtaja Riku Lehtopolku

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

01.09.2023

Kuopio Tanssii ja Soi käynnistää taiteellisen johtajan etsinnän

Riku Lehtopolun viisivuotiskausi lähenee loppuaan. Kuopio Tanssii ja Soi on pohjoismaiden suurin, vanhin ja tunnetuin tanssifestivaali. Tapahtumassa vierailee vuosittain noin 35 000 henkilöä ja kesän 2024 festivaali on järjestyksessään jo 55:s. Ensi kesänä 12–18 kesäkuuta…