30.06.2024

Avantin vuoden 2025 Suvisoiton taiteellinen suunnittelija on säveltäjä Sebastian Fagerlund

Kamariorkesteri Avanti! on kutsunut säveltäjä Sebastian Fagerlundin 40. Suvisoitto-festivaalin taiteelliseksi suunnittelijaksi.

”Minulla on suuri ilo ja kunnia saada toimia vuoden 2025 Suvisoiton taiteellisena suunnittelijana. Suvisoitto on aina merkinnyt minulle mielikuvituksellisia ja rikastuttavia konserttikokemuksia ja kohtaamisia. Odotan innolla ohjelmiston suunnittelua ja ensi kesän konsertteja”, kommentoi Fagerlund valintaansa.

Säveltäjänä Fagerlund (s. 1972) tunnetaan kiinnostuksestaan suuriin muotoihin sekä peruskysymyksiä ja eksistentiaalisia kokemuksia ilmaisevasta musiikistaan. Hän on vakiinnuttanut asemansa yhtenä sukupolvensa merkittävimmistä eurooppalaisista säveltäjistä. Fagerlundin teoksia ovat tilanneet ja esittäneet lukuisat suuret orkesterit sekä merkittävät kapellimestarit ja muusikot kaikkialla maailmassa. Hänen tuotantonsa ulottuu oopperoista kamari- ja sooloteoksiin.

Avantin muusikot, joiden aloitteesta säveltäjää lähestyttiin, ovat ilahtuneita hänen hyväksyttyään kutsun ja odottavat innolla yhteistyötä. Avanti on tehnyt Fagerlundin kanssa yhteistyötä jo pitkään sekä teosten tilaajana että kantaesittäjänä.

”Fagerlundin työtapa säveltäjänä on olla enemmän osa joukkuetta kuin yksilö, joka saa soittajan panoksen tuntumaan merkityksellisemmältä. Hänen laaja musiikin tuntemuksensa lupailee hyvää kattausta ensi kesäksi”, kommentoi Avantin käyrätorven äänenjohtaja Tero  Toivonen.

Avantin alkuperäisjäsenistöön kuuluva klarinetin äänenjohtaja Heikki Nikula täydentää kollegaansa: ”Hän on visionäärinen säveltäjä, joten odotan monipuolista seikkailua tyylistä toiseen.”

Suvisoiton 40. juhlavuoden ohjelmasta ensimmäisenä on julkistettu säveltäjä Kaija Saariahon ja libretisti Amin Maaloufin ooppera Émilie, joka toteutetaan Kokonainen ry:n, Dialogia! -festivaali ry:n ja Kamariorkesteri Avantin yhteistuotantona. Suvisoitossa Émilie, joka sai kantaesityksensä Lyonin oopperassa vuonna 2010, nähdään uutena versiona.
Ooppera kertoo ranskalaisen tieteilijä Émilie du Châtelet’n viimeisistä päivistä. Sen teemoja ovat miehen ja naisen välisen rakkauden ohella tiedon ja totuuden rakkaus. Saariahoa kiehtoi Émilie du Châtelet’ssa hänen ristiriitaisuutensa ja mittavat saavutuksensa aikana, jolloin naisten odotettiin vain hankkiutuvan hyviin naimisiin.

Oopperan ohjaaja Aleksi Barrière kommentoi: ”Émilie du Châtelet’n elämä kertoo tieteestä, joka on filosofiaa ja järjestä, joka on tunteikasta. Ehkä hänestä voidaan tosiaan esittää suuri ooppera, joka on myös intiimi kokemus.”

Näyttämöllä nähdään yhtä aikaa 32 taiteilijaa, kuten sopraanot Pia Freund ja Meeri Pulakka, cembalisti Marianna Henriksson, tanssijat Ada Freund ja Janne Marja- aho sekä Kamariorkesteri Avanti, jota johtaa Aliisa Neige Barrière. Oopperan ohjaa Aleksi Barrière.

40. Suvisoitto järjestetään Porvoossa 25.-29.6.2025

Kamariorkesteri Avanti!: www.avantimusic.fi

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

04.09.2024

Avantin Suvisoitto: Pianotaiteilija Joonas Ahosesta Avantin uusi taiteellinen johtaja

Kamariorkesteri Avantin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi on valittu pianisti Joonas Ahonen. Sopimus on kolmivuotinen ja se sisältää option kahteen lisävuoteen. Ahonen aloittaa tehtävässään 2024 syyskuun alussa. Ensimmäinen hänen suunnittelemansa konsertti kuullaan jo 5.11.2024 Temppeliaukion kirkossa. Joonas Ahonen…

04.07.2024

Avantin Suvisoitto 2024 on päättynyt!

Avantin Suvisoitto päättyi sunnuntaina 30.6. Porvoon Taidetehtaalla tämän vuoden taiteellisen suunnittelijan, säveltäjä Ondřej Adámekin säveliin. Suvisoitossa kuultiin yhteensä kahdeksan konserttia, joissa soi uusin nykymusiikki, jousikvartetot, lyömäsoitinmusiikki, soolokitarateokset, jazz sekä Piazzolan sävellykset. Perinteinen Avajaisfanfaari kuultiin Porvoon…