2024

23.08.2024

Jussi Merikanto Turun musiikkijuhlasäätiön toimitusjohtajaksi

Turun musiikkijuhlasäätiön hallitus on yksimielisesti valinnut säätiön uudeksi toimitusjohtajaksi musiikin maisteri, oopperalaulaja Jussi Merikannon. Toimitusjohtajan tehtävä vapautui nykyisen toimitusjohtaja Liisa Ketomäen siirtyessä Teoston kulttuuriasäätiön toimitusjohtajaksi syyskuun alusta. Merikanto aloittaa tehtävässään 4. lokakuuta. Hän siirtyy tehtävään…

16.08.2024

Salmelan kesä 2024 oli todellisuuden ja unelman kohtaaminen

Taidekeskus Salmelan 35. juhlakesä on saatu päätökseen ja näyttelyt on nyt suljettu Taidekeskus Salmela vietti taidefestivaalin 35-vuotis juhlakesää monipuolisen kulttuuriohjelmiston siivittämänä. Juhlavuoden taidenäyttelyissä oli esillä yli kahdenkymmenen taiteilijan teoksia, ja Salmelan puistolavan konsertit keräsivät yhteen…

14.08.2024

European Folk Network -konferenssi tuo kansanmusiikin asiantuntijat Kaustiselle

European Folk Network -verkoston konferenssiin Kaustisella 24.–25.9.2024 odotetaan kymmeniä kansanmusiikin ja kansantanssin promoottoreita, organisaattoreita ja muita toimijoita merkittävimmistä eurooppalaisista alan organisaatioista. Konferenssi on järjestyksessä viides ja ensimmäinen Pohjoismaissa. Kaksipäiväisen konferenssin läpikäyvänä teemana on aineettoman kulttuuriperinnön…

13.08.2024

Oulun juhlaviikot: Lasten elämysten elokuussa kulttuurimaistiaisia koko perheelle 17.–18.8.

Oulun juhlaviikkojen Lasten elämysten elokuu järjestetään kulttuuritalo Valveella ja Madetojan puistossa 17.–18. elokuuta. Lasten oma kesäfestivaali tuo Oulun juhlaviikkojen monitaiteellista sisältöä tutuksi lapsille ja perheille – luvassa on konsertteja, työpajoja ja nuorallatanssiesitys. Ohjelmisto alkaa lauantaina…

12.08.2024

Tampereen Teatterikesä keräsi arviolta 56 000 kävijää

Pohjoismaiden suurin teatteritapahtuma Tampereen Teatterikesä kokosi viime viikolla arviolta 56 000 kävijää. Luvussa ovat mukana kaikki festivaalin ohjelmistot ja tilaisuudet. Teatterikesä järjestettiin maanantaista sunnuntaihin, 5.–11. elokuuta. Pääohjelmiston esitykset keräsivät tänä vuonna yhteensä yli 8 000…

12.08.2024

35 vuotta täyttävä Taiteiden yö käynnistää torstaina Helsingin juhlaviikot

Sadat maksuttomat taidetapahtumat juhlistavat 35 vuotiasta Taiteiden yötä torstaina 15. elokuuta. Helsingin juhlaviikot käynnistävän Taiteiden yön kärkitapahtumina koetaan Lauri Porran 130 bassoääntä Senaatintorille kokoava BASSO-teos sekä Kevin Aboschin AI Helsinki -valokuvanäyttelyn avajaiset Esplanadin puistossa. Juhlaviikkoja…

07.08.2024

Mikkelin Musiikkijuhlat järjestetään 2.-10.8.2025 teemalla LEGENDAT

Mikkelin Musiikkijuhlien tulevan kesän ohjelmiston inspiraationa ovat legendaariset tarut, eepokset, säveltäjät ja teokset. Philharmonia Orchestran ohjelmistoon mahtuu ikonisia suurteoksia, kirkkokonsertteja ja Lord of the Rings -kokonaisuus. Liput oheisiin tulevan vuoden konsertteihin tulevat myyntiin 9.8.2024 klo…

06.08.2024

Savonlinnan Oopperajuhlat 2024 päättyi valtaviin suosionosoituksiin – Kaija Saariahon Adriana Mater oli nykyoopperan tunteikas voimannäyte

Rodula Gaitanoun ja Alice Nellisin uutuusohjaukset Nabuccosta ja Myydystä morsiamesta uudistivat traditiota ja toivat klassikko-oopperoihin vahvan aikalaisnäkökulman. Kesän 2024 Oopperajuhlille osallistui noin 61 000 kävijää. Euromääräinen lipunmyynti ja myytyjen lippujen määrä kasvoivat hiukan edellisestä vuodesta. Festivaalin aikana Olavinlinnassa ja sen ympäristössä nähtiin…

05.08.2024

Helsingin oopperakesä -festivaali 2024 alkaa ensi viikolla Taiteiden yönä

Greta Tuotannon järjestämä Helsingin oopperakesä / Helsinki Contemporary Opera Festival on joka kesän mieleenpainuva kulttuurisukellus uuteen musiikkiteatteriin ja oopperaan. Festivaali järjestetään Aleksanterin teatterissa neljännen kerran 15.8.-1.9.2024 ja se on Suomessa ainutlaatuinen tämän taidemuodon teoksia ja tekijöitä esittelevä tapahtuma. Tämän vuoden vetonaulana nähdään…

02.08.2024

Rauma Festivo soi ympäriinsä ja kuuluu kaikille

Perjantaina 2.8. varaslähdön EVA-trion konsertilla ottava Rauma Festivo tarjoaa perinteiseen tapaan runsaasti pääsymaksuttomiatapahtumia festivaaliviikon aikana 5.-11.8. Odotettu Carpe diem -yllätyskonserttien päivä torstaina 8.8. vierailee Vanhan Rauman pihojen lisäksi mm. Sepän talon puutarhassa.  Kulttuurikuiskaaja-projekti käynnistyy  Avoimen haun kautta valitut nuoret Kulttuurikuiskaajat…