02.06.2009

Yö meren rannalla korvaa Suomalaisuuden sydänääniä Kajaanin Runoviikon lauantai-illassa 4. heinäkuuta

Oopperalaulaja Jaakko Ryhäsen ja lausuja-näyttelijä Liisamaija Laaksosen musiikki- ja runo-ohjelma Suomalaisuuden sydänääniä jää valitettavien yhteensattumien vuoksi pois 33. Kajaanin Runoviikon ohjelmistosta.
Sen korvaa Johanna Rusanen-Kartanon konsertti Yö meren rannalla yhdessä sellisti Jussi Makkosen, viulisti Liisa Makkonen ja pianisti Rait Karmin kanssa.

Yö meren rannalla sisältää tuttua ja rakkaaksi käynyttä suomalaista musiikkia. Joihinkin klassisiin sävellyksiin on tehty ensimmäisen kerran myös laulutekstit. Kirjoittajien joukossa ovat mm. Marja-Leena Mikkola, Aulikki Oksanen, Eppu Nuotio ja mm. Valse Tristen sanoittanut Ilpo Tiihonen.

Konsertti on Kajaanin Runoviikolla ohjelmistossa lauantaina 4.heinäkuuta klo 21. Esityspaikkana on Paltaniemen kirkko. Suomalaisuuden sydänääniä -esitykseen lunastetut liput vaihdetaan haluttaessa takaisin. Ne kelpaavat kuitenkin sellaisinaan tähän korvaavaan konserttiin. Sama koskee Suviehtoo Paltaniemen kirkossa – yhdistelmälippua, johon sisältyy tämän vaihdoksen lisäksi Aaro Hellaakosken runoista koottu esitys Me kolme sekä edestakainen bussikuljetus Kajaanista Paltaniemeen.

Kajaanin Runoviikko Sana ja Sävel järjestetään 2.-6.7.2009.

Etusivu