30.07.2024

Yleisö saapui sankoin joukoin Meidän Festivaalin avajaispäivän konsertteihin

Meidän Festivaali alkoi upeasti kun avajaispäivän konserteista toinen myi loppuun ja toiseen jäi vain hajapaikkoja. Festivaalin teemana on tänä vuonna Perinteistä ja sen ympärille rakentunut ohjelma tarkastelee niitä niin musiikkillisten kuin kulttuuristenkin tekijöiden kautta koko viikon 28.7. – 3.8.2024.

28. Meidän Festivaali käynnistyi sunnuntaina 28.7. kahden konsertin voimin. Perinteet eloon! -konsertin avasi jousikvarteton isäksikin tituleeratun Joseph Haydnin perinteistäkin perinteisempi Jousikvartetto op. 50 nro 3 Es-duuri festivaalin taiteellisen johdon Kamus-kvartetin esittämänä. Haydnista Kamus jatkoi aivan uuteen kantaesitykseen Sebastian Hillin Lion’s Teethiin, joka on yksi festivaalin viidestä kantaesityksestä. Konsertin päätti Amy Beachin Pianokvintetto, jossa loistivat Elina Vähälä, Johannes Piirto, Riitta-Liisa Ristiluoma sekä Senja Rummukainen.

Avajaispäivän toinen konsertti, Yösoitto, oli loppuunmyyty ja vaikka Kallio-Kuninkalan Leonora-sali oli äärimmäisiin täynnä konsertissa vallitsi hämyinen ja rauhallinen tunnelma. Niko Kumpuvaaran ja Marzi Nymanin versio Thelonius Monkin ’Round Midnightista esitteli yleisölle illan teeman, joka jatkui George Crumbin Eine Kleine Mitternachtmusikissa Johannes Piirron intiimissä tulkinnassa. Luigi Boccherinin hulvaton Jousikvintetto ”La Musica Notturna delle strade di Madrid” Kamuksen ja Senja Rummukaisen voimin oli nautinnollinen päätös ensimmäiselle festivaalipäivälle.

Festivaaliviikko jatkuu Tuusulanjärven uniikeissa taiteilijakodeissa Ainolassa, Suvirannassa ja Halosenniemessä, joissa jälkimmäisessä kansanlaulaja Amanda Kauranne mielikuvittelee miltä Halosenniemen naisten soiva todellisuus on saattanut kuulostaa. Tuusulan kirkossa kuullaan Eetu Ranta-ahon Helsinki Trombone Quartetille säveltämä kantaesitys Recordare – Danna ja Järvenpään kirkossa puolestaan Santa Fe Music Festivalsin ja Meidän Festivaalin yhteistilaus Outi Tarkiaisen Ajan aistit.

Tänä vuonna Meidän Festivaali tuo Järvenpää-talolle ohjelmaa koko päiväksi perjantaina 2.8.2024. Päivän aloittaa kirjanakin tunnettu Otus Opus -konsertti, jossa kitaristi Petri Kumela ja lausuja Laura Ruohonen valloittavat niin pienten kuin isompienkin kuulijoiden sydämet. Useaan kertaan Kansallisteatterissa loppuunmyyty Red Nose Companyn palkittu Aleksis Kivi -näytelmä huipentaa Järvenpää-talo päivän. Lavalla nähdään näyttelijäduo Timo Ruuskasen ja Tuukka Vasaman lisäksi haitaristi Niko Kumpuvaara ja Avantin soittajista muodostettu jousikvartetti yhdessä festivaalin taiteellisen johdon Kamus-kvartetin Terhi Paldaniuksen kanssa. Esityksessä Aleksis Kiven elämä ja merkkiteokset linkittyvät yhteen ennennäkemättömällä tavalla ja hengästyttävällä vauhdilla!

Perjantain 2.8 aikana kannattaa piipahtaa myös Aleksis Kiven kuolinmökillä, jonne taiteilija Anna Hakula on rakentanut Unwritten paperi- ja ääni-installaation sekä Järvenpää-taloa vastapäätä olevassa Järvenpään taidemuseossa, jonka Villa Kokkoseen keskittyvän näyttelyn inspiroimana kuullaan säveltäjä Joonas Kokkosen musikkia. Taidemuseolla esiintymässä ovat sopraano Olga Heikkilä, pianisti Kirill Kozlovski sekä Kamus-kvartetin Petja Kainulainen.

Festivaalin päätöspäivä lauantai 3.8 vietetään Kallio-Kuninkalassa. Brunssi-konsertti on jo loppuunmyyty, mutta kahvila palvelee koko päivän ajan muihinkin konsertteihin tulijoita. Perinteistä – ei kiitos! -konsertissa kuullaan nimensä veroisesti jotain aivan uutta ja ennakkoluulotonta, kuten Stravinkskyn Tulilintua harmonikalla ja pianolla sekä Miikka Hyytiäisen Mytomato teos sopraanolle, pianolle ja tomaatille. Perinteistä – kyllä kiitos! -konsertti taas vie kuulijat perinteiden äärelle niin Mozartin kuin kansanmusiikin kautta. Koko festivaalin päättää avantkansanyhtye Sähköpaimen.

***

Meidän Festivaalin 28.7.–3.8.2024 ohjelma ja liput myynnissä: https://meidanfestivaali.fi/ohjelma/. Järvenpää-talon konsertin liput ovat myynnissä lippu.fi:ssä.

 

Meidän Festivaali (ent. Tuusulanjärven kamarimusiikki) on ennakkoluuloton, yhteiskunnallisesti valveutunut ja poikkitaiteellisista ja -tieteellisistä tempauksista tunnettu kulttuuritapahtuma, joka on toiminut vuodesta 1997 lähtien Tuusulanjärven ainutlaatuisessa historiallisessa ympäristössä. Tapahtuman taiteellisena johtajana toimii maamme johtaviin jousiensembleihin lukeutuva Kamus-kvartetti. Festivaali on palkittu Finland Festivalsin Vuoden Festivaali 2011 -nimikkeellä, vuoden 2013 musiikin valtionpalkinnolla ja Musiikki&Median Industry Awards -palkinnolla vuoden 2021 klassisen musiikin festivaalina. Festivaalille on myönnetty eurooppalainen EFFE -laatuleima vuosille 2024–25, Ekokompassi Tapahtuma -sertifikaatti 2022–24 ja Sustainable Travel Finland -merkki. Tapahtuman järjestää Järvenpään Sibelius-seura ry.

Festivaalin sivuille