07.03.2023

Yhtä suurta peliä – Savonlinnan Oopperajuhlien visuaalinen ilme yhdistää oopperan ja tietokonepelit

Olavinlinna luodaan neljättä kertaa uuden idean pohjalta ja uuden suunnittelijan kanssa. Edelliset linnat tehtiin kukista, hiuksista ja kakusta.

Viime vuonna somessa ja iltapäivälehdissä kohistiin Oopperajuhlien kakkulinnasta. Vuonna 2020 Olavinlinna rakennettiin hiuksista ja vuonna 2019 kukista. Oopperajuhlien julistehistoriassa on nähty aiemmin muun muassa tunnetun graafikon Erik Bruunin tulkintoja Olavinlinnasta. Tänä vuonna visuaalisessa ilmeessä on yhdistetty kaksi toisilleen hieman vierasta – ooppera ja pelimaailma, joita yhdistää yllättävästi monikin asia.

“Oopperahan on myös yhtä suurta peliä, kuin tasohyppely, jossa edetään tasolta toiselle jännittäviä dramaattisia juonenkäänteitä läpikäyden, kunnes päähenkilö lopulta kuolee tai voittaa”, kertoo Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Ville Matvejeff. Visuaalisen ilmeen luojat Viiksimaisteri-taiteilijanimen takana toimiva Ville Niemi ja kuvittaja Sami Saramäki ovat vieneet kesän oopperoiden päähenkilöt ja Olavinlinnan 90-luvulta tuttuun 8-bittiseen pelimaailmaan. Jokaisella kesän oopperalla on oma peliteemainen kuva, joissa seikkailevat oopperoiden hahmot.

“Haluamme herättää kiinnostusta ja huomiota erottuvalla visuaalisella ilmeellä myös siinä kohderyhmässä, joka ei ole vielä löytänyt Oopperajuhlille. Toisaalta myös oopperan ystävät löytävät ilmeestä tuttuja hahmoja”, kertoo Sonja Eiramo, Head of Marketing Communications Savonlinnan Oopperajuhlilta.

Tulevana kesänä ohjelmistossa ovat Romeo ja Julia, Taikahuilu sekä Sevillan parturi. Lisäksi vierailijatalo Theater Hagen Saksasta tuo Olavinlinnan lavalle Oopperajuhlien ensimmäisen musikaalin Viulunsoittaja katolla, sekä kahden oopperan illan, jossa nähdään Herttua Siniparran linna ja Outi Tarkiaisen esikoisooppera A Room of One’s Own.

Kesän uutuusteosta tähdittävät Julian roolissa Marjukka Tepponen sekä maailmantähti Lisette Oropesa, joka esiintyy myös omassa konsertissaan. Taikahuilussa nähdään kotimainen unelmajoukkue; kapellimestarina Sakari Oramo ja rooleissa muun muassa Tuuli Takala, Iris Candelaria, Johan Krogius, Tuomas Katajala, Anu Komsi, Mika Kares, Markus Suihkonen ja Waltteri Torikka. Kari Heiskasen ohjaama, Teemu Muurimäen puvustama ja Antti Mattilan lavastama Sevillan parturi naurattaa Olavinlinnassa jo toista kertaa.

Tutustu tänään julkaistuun ilmeeseen Oopperajuhlien verkkosivuilla oopperajuhlat.fi ja katso myös video tästä. Kaikki kuvamateriaalit löytyvät täältä.

Savonlinnan Oopperajuhlat on kansainvälisesti tunnetuin suomalainen kulttuuritapahtuma ja yksi merkittävimpiä matkailukohteitamme. Kuukauden mittaisella festivaalilla käy vuosittain jopa 70 000 oopperavierasta. Ooppera Savonlinnassa on kokonaisvaltainen kokemus. Kansainvälisesti korkeatasoiset esitykset ja konsertit, Olavinlinnan tunnelma ja kesäilta Saimaan äärellä kuuluvat erottamattomasti yhteen. Oopperajuhlia vietetään 1.–30.7.2023. oopperajuhlat.fi

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

20.07.2023

Savonlinnan Oopperajuhlille on myönnetty Ekokompassi-sertifikaatti

Savonlinnan Oopperajuhlien ympäristötyölle on myönnetty Ekokompassi-sertifikaatti 20.7.2023. Ekokompassi on Suomen luonnonsuojeluliiton ympäristöjärjestelmä, joka keskittyy organisaation konkreettisiin toimenpiteisiin ympäristökuormituksen vähentämiseksi. Ekokompassi perustuu kymmeneen kriteeriin, jotka organisaation tulee täyttää. Ekokompassi myönnetään organisaatiolle, joka on tunnistanut merkittävimmät ympäristövaikutuksensa,…

17.07.2023

Savonlinnan Oopperajuhlat: Iirisilona Segerstam voitti Timo Mustakallio -laulukilpailun. ”Suomalaisen oopperan tulevaisuus näyttää erittäin valoisalta.”

Sopraano Iirisilona Segerstam on voittanut 32. valtakunnallisen Timo Mustakallio -laulukilpailun. Suomen Kulttuurirahaston Eero Rantalan rahaston palkinnon sai baritoni Gabriel Kivivuori Sereno. Kilpailu käytiin sunnuntaina 16.7. Savonlinnan Oopperajuhlien yhteydessä. “Kilpailun taso oli alkukilpailusta asti erittäin kova, mutta voittaja…

19.06.2023

Savonlinnan Oopperajuhlat: Uusi Nabucco ja Lohengrin suuren oopperakesän 2024 päätuotannot

Kauan odotetun uuden Nabuccon ohjaa Rodula Gaitanou – Karita Mattila johtaa dramaattisten roolien tähtikaartia ja tekee oopperadebyyttinsä Oopperajuhlilla. Naapurikansaan kohdistuva hyökkäys ja menetetty vapaus ovat teemoja Giuseppe Verdin menestysoopperassa Nabucco, jonka palkittu Rodula Gaitanou ohjaa…