24.02.2022

XXVI Mäntän kuvataideviikoille monipuolinen taiteilijakattaus: mukana muusikoita ja kirjailijoita

XXVI Mäntän kuvataideviikoille monipuolinen taiteilijakattaus. Taiteilijat tulevat laajalta kulttuurikentältä: mukana monia nimekkäitä muusikoita ja kirjailijoita.

Mäntän kuvataideviikkojen kesän 2022 taiteilijalistasta löytyy paitsi tämän hetken kuvataiteen kärkinimiä, myös poikkeuksellisen suuri määrä tekijöitä, joiden luovan työn painopiste ei ole nykytaiteen piirissä. Muusikot, kirjailijat ja säveltäjät ovat kuraattori Markus Kåhren valintoja näyttelyyn, jolle hän ei halunnut tehdä erityistä teemallista rajausta. Mäntän kuvataideviikkoja on tekemässä kaikkiaan 25 taiteilijaa/taiteilijaryhmää. Heistä koostuu yhteensä 38 taiteilijan joukko.

 

Näyttelylle ei erikseen nimettyä teemaa

–Näyttelyn teemana on se, että esillä on todella hyviä teoksia, jotka kommunikoivat keskenään. Ilman teeman sitovuutta katsojat voivat löytää itsenäisemmin tiensä näyttelykokemuksen läpi. Heille muodostuu siitä oma kertomuksensa, Markus Kåhre uskoo.

–Olisi hienoa, että jokainen kävijä saisi näyttelystä irti jotain, mikä koskettaisi häntä henkilökohtaisesti ja jättäisi janon kokea lisää taidetta, Markus Kåhre tiivistää.

 

Mukana klassisen musiikin, jazzin, kirjallisuuden ja teatterin huipputekijöitä

–Omassa taiteessani olen tehnyt yhteistyötä eri taiteenalojen tekijöiden kanssa, ja siksi kutsuin loistavien kuvataiteilijoiden lisäksi mukaan maan kärkinimiin kuuluvia muusikoita, kuten klassisen musiikin Emil Holmströmin, Eriika Maalismaan ja Petri Kumelan ja jazz-kentältä Mikko Innasen ja Antti Lötjösen, Markus Kåhre kertoo. Kati Raitinen, joka on Tukholman kuninkaallisen oopperan soolosellisti, tekee yhdessä Christian Lindbladin kanssa Mänttään ääniteoksen. Mukana on myös kirjallisuuden ja teatterin huipputekijöitä kuten Laura Ruohonen.

Keskeinen kriteeri valinnoille oli se, että taiteilijat olivat valmiita ottamaan askeleen pois omalta mukavuusalueeltaan ja haastamaan itsensä, Kåhre kertoo. Muusikot ovatkin lähteneet innoissaan ja kokeilevalla mielellä mukaan näyttelyn ideoimiseen. Säveltäjä Antti Auvinen tuo Mänttään videoteoksen, ja monet ovat kiinnostuneet Pekilon arkkitehtuurista ja tuovat sinne eri tavoin ääntä sisältäviä teoksia, Kåhre tarkentaa. Vaikka mukana on esittävien taiteiden edustajia, kaikki teokset ovat nähtävissä ja koettavissa koko näyttelyn ajan.

 

Suomalaisen nykytaiteen kärkinimiä

–Jos koronatilanne sallii, ensi kesänä Kuvataideviikkojen oheisohjelmassa voidaan kuulla harvinaisen hienoja minikonsertteja, toiminnanjohtaja Tiina Nyrhinen lupaa. –Kuvataiteilijoiden kohdalla taiteilijalista vilisee laadukkaista teoksistaan tunnettuja nimiä Elina Brotheruksesta ja Kalle Niosta Lauri Astalaan ja Jussi Nivaan, Nyrhinen iloitsee.

Näyttelyn seniori on Kuvataideviikkojen konkari, viimeksi vuonna 2013 Mäntässä esittäytynyt Radoslaw Gryta. Hänen teoksensa samoin kuin Vesa-Pekka Rannikon, on kaksiosainen siten, että teoksen toinen osa on Pekilon näyttelytilassa, toinen löytyy Mäntän kirkosta. David Kozman johtama The Post Collective käsittelee teoksessaan Mäntän puuteollisuuteen ja pehmopaperiin sidottua menneisyyttä. Serlachius-museo Göstan pihapiirissä sijaitsevassa Taavetinsaaressa ilon päästävät irti viisi monipuolisen performanssin hallitsevaa naista, jotka muodostavat Artemisia Vulgaris -ryhmän. Taavetinsaaressa nähdään myös kuvanveistäjä Emma Helteen teoksia.

Lista kaikista XXVI Kuvataideviikkojen taiteilijoista löytyy alempaa tästä viestistä. Taiteilijoiden esittelyt löytyvät Kuvataideviikkojen verkkosivuilta.

 

Kuvataideviikkoja vuodesta 1993

Mäntän kuvataideviikot on Suomen laajin nykytaiteen katselmus, joka on palkittu muun muassa Suomi-palkinnolla. XXVI Mäntän kuvataideviikot on avoinna joka päivä 12.6. – 31.8.2022.

 

Taiteilijalista kokonaisuudessaan

Henna Aho
Artemisia Vulgaris (Niina Braun, Mi Duncker, Anne Hiekkaranta, Mimosa Pale & Ilona Valkonen)
Lauri Astala
Antti Auvinen
Elina Brotherus
Radoslaw Gryta
Emma Helle
Emil Holmström
Siiri Hänninen & Tara Valkonen
Mikko Innanen
Lasse Juuti
Petri Kumela & Antti Lötjönen
Eriikka Maalismaa
Kalle Nio
Nio Rautiainen Toikka (Leena Nio, Taneli Rautiainen & Jenni Toikka)
Jussi Niva
Eeva Park
The Post Collective (David Kozma, Saku Kämäräinen, Pietu Pietiäinen & Bita Razavi)
Kati Raitinen & Christian Lindblad
Vesa-Pekka Rannikko
Pasi Rauhala & Lauri Wuolio
Laura Ruohonen
Päivi Takala
Pauliina Turakka Purhonen
Man Yau

www.kuvataideviikot.fi | www.facebook.com/kuvataideviikot
www.twitter.com/Kuvataideviikot | www.instagram.com/kuvataideviikot

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

14.02.2024

2024 Mäntän kuvataideviikkojen taiteilijat ja teema julki

Vuoden 2024 Mäntän kuvataideviikkojen taiteilijat ja teema on julkaistu. ’Puhallus’-niminen näyttely rakentuu valon, ilmavuuden, perspektiivien sekä tilallisuuden teemojen ympärille. Mukaan Kuvataideviikoille on kutsuttu yhteensä 36 taiteilijaa tai taiteilijaparia. – Ensi kesän näyttelystä puuttuvat niin jähmeys…