15.04.2014

XVII Tanssivirtaa-festivaalin ohjelmisto on julkistettu

Aivan kesän kynnykselle siirretyn Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaalin ohjelmistossa nähdään 20.–25. toukokuuta uusi ensi-iltateos tamperelaiselta VAPAAkollektiivi-ryhmältä sekä Suomen ensi-illat kahdelta kansainväliseltä tanssiteokselta.

Tiistaina festivaalin avaa Soile Lahdenperän VAPAAkollektiivi-ryhmälle ohjaama ensi-iltateos Kameleontit Vanhan kirjastotalon musiikkisalissa. Teoksessa jatkuvassa valinnan tilassa olevista esiintyjistä tulee Lahdenperän ohjauksessa teoksen koreografeja, jolloin jokainen esityskerta on uusi. Tiistaina myös Vuoden Tanssivirtaa Tanssitaiteilija Riikka Theresa Innasen Onnellisuuden Puu -installaatio avataan Kuninkaankadun kävelykadun pohjoispäässä. Onnellisuuden Puuta pääsevät rakentamaan kaikki halukkaat koko festivaalin ajan.

Keskiviikkona Suomen ensi-illan saa ruotsalaisen Art of Spectra -ryhmän perustajan, koreografi ja säveltäjä Peter Svenzonin I remember -tanssiteos. Esityksessä muistin sirpaleet muuttuvat henkeäsalpaavan visuaaliseksi teokseksi, jonka tanssijoiden kehot luovat yhdessä kuvan, videon ja musiikin kanssa. Teoksessa tanssii Helsingissä ja Tampereellakin nykytanssiteoksissa nähty Ville Oinonen.

Torstaina Hällä-näyttämöllä nähdään Tanssiteatteri Tsuumin koreografi Matti Paloniemen humoristinen ja riipaisevan koskettava aikaa ja parisuhdetta pohdiskeleva duetto Vintti. Perjantaina Jaakko Niemisen koreografiassa Le Nom syvennytään maailmaa hallitsevaan merkityksettömään puheeseen eli sanahelinään kolmen tanssijan tulkitsemana Beethovenin yhdeksännen sinfonian soidessa.

Liisa Risun SOIVA / WKL tekee näkyväksi otteita J.S.Bachin Das Wohltemperierte Klavierista hiljaisuudessa. Esitys on viiden naisen tanssiva orkesteri, yksittäisistä kehoista, ryhmästä ja tilan muuttujista rakennettu kosketinsoitin. Lauantain esitys nähdään Teatterimontussa.

Sunnuntaina klo 17 festivaalin toinen kansainvälinen vierailuteos tuo yhteen pitkän linjan yhteistyökumppanit Australiasta, Ranskasta, Sveitsistä ja Saksasta. Festivaalin päätösteos No-one will tell us… tutkii, mitä tapahtuu, kun neljän taiteilijan tanssija Rosalind Crispin, rockmuusikko Hansueli Tischhauserin, esiintyvä taiteilija Andrew Morrishin ja valosuunnittelija Marco Wehrspannin taiteelliset näkemyksensä törmäävät.

Tanssivirtaa-festivaalilla nähdään perinteisesti myös tanssivideoita, jonka ohjelman koostaa Loikka! -tanssivideofestivaalin taiteellinen suunnittelija Kati Kallio. Tanssivideoiden ohjelma sekä festivaalin avajais- ja päätösklubien ohjelmat julkaistaan toukokuun alussa.

Festivaalin suunnitteluryhmään kuuluvat Anniina Kumpuniemi (pj), Anu Castrén, Elina Jakowleva, Mari Rosendahl ja Sulevi Sihvola.

Festivaalin ohjelma

www.tanssiteatterimd.fi
XVII Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaali
20.-25.5.2014
www.tanssivirtaa.net