19.05.2014

Vuohijärven kirkko muuttuu kulttuuritaloksi Taidekeskus Salmelan käyttöön

Kouvolan Vuohijärven kylässä sijaitsevan kirkon toiminta tulee muuttumaan kun Kouvolan seurakuntayhtymä on myynyt kirkkorakennuksen 19.5.2014. Seurakuntayhtymä ja Taidekeskus Salmelan toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkala ovat allekirjoittaneet kauppakirjan, jolla arkkitehti Väinö Vuorisen suunnittelema vuonna 1966 valmistunut kirkkorakennus vaihtaa omistajaa.

Omistajanvaihdos on harvinainen, sillä kirkkorakennuksia ei ole aiemmin siirtynyt vastaavanlaiseen käyttöön. Kirkkorakennus tulee toimimaan jatkossa kulttuuritalona ja Taidekeskus Salmelan hallinnollisena keskuksena. Taidekeskus Salmelan hallinto siirtyy ympärivuotisesti Vuohijärvelle. Kulttuuritalon toiminta ei tule vaikuttamaan Mäntyharjulla sijaitsevan monitaiteellisen kulttuuritapahtuman Taidekeskus Salmelan toimintaan.

Kulttuuritalon tuleva käyttö kunnioittaa rakennuksen perinteitä. Kaikessa toiminnassa tullaan huomioimaan rakennuksen arvokkuus ja se, että se on toiminut kirkkona. Toiminta tulee koostumaan konserteista ja näyttelytoiminnasta. Ensimmäinen konsertti järjestetään jouluna 2014. Konsertin solistina kuullaan oopperalaulaja, professori Jorma Hynnistä.

Joulukonsertti avaa toimintaan liittyvän juhlapäiväfestivaalin. Jatkossa juhlapäivinä, kuten äitien- ja isänpäivinä tullaan järjestämään konsertteja. Vuosittain festivaali huipentuu joulukonsertteihin, joiden tarkoituksena on nostaa esiin tiernapoikaperinnettä. Tiernapoikien rooleissa tullaan näkemään tunnettuja oopperalaulajia sekä kymenlaaksolaisille tuttuja julkisuuden henkilöitä. Tiernapoikien asut suunnittelee tekstiilitaiteilija Helena Vaari.

Kulttuuritalon tulevassa ohjelmassa on myös kansallinen luontovalokuvakilpailu Neljä vuodenaikaa. Kilpailu tuo esiin kulttuuritalon läheisyydessä sijaitsevan Repoveden kansallispuiston maisemia eri vuodenaikoina. Kilpailuohjelma julkistetaan alkuvuodesta 2015.

Kulttuuritalon varsinaiset avajaiset on määrä järjestää syksyllä 2015 kun mittavat kunnostustyöt saadaan päätökseen. Kulttuuritalon muutosten ja korjausten arkkitehtisuunnittelusta vastaa arkkitehtitoimisto Arkviiri Oy/arkkitehti SAFA Riitta Vesala. Kirkkorakennuksen sisustussuunnittelusta vastaa sisustusarkkitehti Kaisa Blomstedt.

Viimeinen jumalanpalvelus Vuohijärven kirkossa järjestetään helatorstaina 29.5.2014 klo 12.00.

Taidekeskus Salmela on avoinna 7.6.-10.8.2014.

www.taidekeskussalmela.fi