19.03.2014

Vuoden 2014 Tanssivirtaa tanssitaiteilija Riikka Theresa Innanen tuo Tampereelle onnea

Viidettä kertaa valittu Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaalin vuoden tanssitaiteilija on Riikka Theresa Innanen. Nimityksien kautta Tanssivirtaa-festivaali haluaa esitellä joka vuosi tanssitaiteilijan, joka on tehnyt merkittävää ja mielenkiintoista työtä nykytanssin kentällä. Vuoden Tanssivirtaa Tanssitaiteilijan tehtävänä on tuoda kaupunkikuvaan tanssia ihmisten arjen keskelle.

Riikka Theresa on koreografi, tanssija, video- ja kuvataiteilija. Hän on valmistunut Amsterdamin Taidekorkeakoulun uuden tanssin osastolta (SNDO) vuonna 1997 ja sen jälkeen hän on työskennellyt mm. Daghdha Dance Companyssa Irlannissa 2008–2009. Hän on kiertänyt kansainvälisesti mm. esittämässä sovitustaan Deborah Hay:n soolokoreografiasta I Think Not sekä luennoinut koreografisista menetelmistään. Kotimaassa hänen töitään on esitetty mm. Kiasmassa ja Zodiak – Uuden tanssin keskuksessa. Hän toimi Sivuaskel-festivaalin taiteellisessa toimikunnassa 2001–2009 ja on kuratoinut useita tapahtumia ja videosarjoja mm. Zodiak – Uuden tanssin keskukselle.

Riikka Theresan kulttuurinen tausta ja pitkään jatkunut nomadielämä on synnyttänyt syvän kiinnostuksen ja kunnioituksen erilaisia traditioita, elämänkatsomuksia ja -käytäntöjä kohtaan, sekä halun tehdä yhteisöllisesti merkityksellisiä teoksia. Hänen taustansa koostuu sekoituksesta suomalaisia ja ahvenanmaalaisia juuria, jotka sekoittuvat osittain italialaiseen perheeseen sekä pitkään taiteelliseen työskentelyyn ulkomailla.

Vuoden Tanssivirtaa Tanssitaiteilija tuo Tampereelle installaatioteoksensa Onnellisuuden Puu. Onnellisuuden Puu sai alkunsa Intiassa 2007. Se on sittemmin matkustanut eri muodoissa Venäjällä, Irlannissa, Länsi-Afrikassa ja Ruotsissa ennen saapumistaan Suomeen. Tampereella tämä sympaattinen ja kollektiivinen teos herättelee havainnoimaan, millaisia henkilökohtaisia ja sosiaalisia strategioita käytämme paremman elämän luomisessa, mitä tarpeita, haluja tai mahdollisuuksia meillä on onnellisuuden rakentamiseen. Teos on mahdollisuus puntaroida arvoja ja valintoja, jotka vaikuttavat meihin maailmanlaajuisesti ja henkilökohtaisesti joka päivä.

Tampereella Onnellisuuden Puuta pääsevät rakentamaan kaikki halukkaat. Festivaalin aikana teoksen ympärille järjestetään myös pop up -tapahtumia, joiden kautta on mahdollisuus pysähtyä onnellisuuden äärelle. Installaation tarkempi sisältö julkistetaan huhtikuun aikana.

Onnellisuuden Puu -installaatio kasvaa koko Tanssivirtaa-festivaalin ajan 20.–25.5. Kuninkaankadun kävelykadun pohjoispäässä.

www.tanssivirtaa.net