13.01.2020

Voimakkaat naiset näkyvät Kajaanissa – Kajaanin Runoviikon ennakko-ohjelma on julkistettu

Ennakko-ohjelma kertoo, että tapahtuma jatkaa monipuolisella ja runsaalla linjalla. Taiteellisen johtajan Kati Outisen kokoamasta ohjelmasta, on osa jo valmiina ja se julkistetaan nyt.

Yksi tapahtumaa ja sen ohjelmistoa sekä yleisöä kuvaava sana on keskittyminen.

– Teatteriesitykset ja konsertit tarjoavat heinäkuun viitenä ensimmäisenä päivänä mahdollisuuden keskittyä ja rauhoittua. Ei tarvitse pelätä, että jää ulkopuolelle tai että muualla on parempia vaihtoehtoja, Outinen tiivistää tervehdyksessään.

Ennakko-ohjelman herkkupaloja ovat useat voimakkaiden naisten vetämät esitykset, joista suuren suosion on saanut ainakin Valehtelijan peruukki, jonka on ohjannut Heini Junkkaala ja jossa esiintyvät Pirkko Saisio ja Marja Packalén. Kymmenen vuotta sitten Kajaanin Runoviikolla nähtiin heidän elämästään kertova Odotus. Nyt  samat tekijät palaavat Kajaaniin uudella dokumentaarisella teoksellaan. He näyttelevät oman elämänsä tilanteita, ihmissuhteiden käännekohtia, ammatillisia kömmähdyksiä, itsehäpäisyn hetkiä, hurmioitumisen tiloja ja elämän pyhyyden kokemuksia.

Elämänkerrallinen on myös Ihan Seelana. Esityksen ytimenä on haastattelu, jossa Seela Sella ja Kari Paukkunen käyvät yhdessä läpi Seelan elämäntarinaa. Paitsi työstä, puhutaan myös Seelan lapsuudesta, opiskelusta ja avioliitosta. Kaiken kaikkiaan katsojilla on tilaisuus nähdä ja kuulla, miten tavallisesta pienestä Seela Virtasesta varttui rakastettu näyttelijä ja teatteritaiteen kunniatohtori Seela Sella.

Suomen ensi-iltana nähdään Mkko Roihan ohjaama Maria Jotunin Kultainen vasikka. Ikiklassikko kertoo rahasta, rakkaudesta ja naisten mahdollisuuksista maailmansodan keskellä. Tänä vuonna Runoviikolla nähdään myös Veikko Sinisalo -kilpailun finaali. Klassikoitakaan ei ole unohdettu. Kaj Chydenius konsertoi, Iiro Kajas luennoi ja Tuula-Liina Varis haastattelee.

Kajaanin Runoviikko järjestetään 1.-5.7. 2020. Taiteellisena johtajana jatkaa Kati Outinen. Kyseessä on 44. Runoviikko.

Kajaanin Runoviikko osallistuu Helsingin Matkamessuille 17.-19.1.2020 Kainuu Arctic Lakeland -yhteisosastolla. Kati Outinen on mukana Norwegian Stage -ohjelmalavalla sunnuntaina 19.1.2020 kello 12.30-12.50 järjestettävässä paneelikeskustelussa Kulttuurimatka Kajaaniin.