01.06.2015

Viitasaaren Musiikin ajassa vuoropuhelua menneen ja tulevan välillä

Järjestyksessään 34. Musiikin aika –festivaali on saanut alaotsikokseen ”Checkpoint Viitasaari”. Ohjelma tuo yhteen eri sukupolviin kuuluvia tekijöitä ennätyksellisen laajasti. Vieraina on sekä hyvin pitkän uran tehneitä että ensimmäistä kertaa Viitasaarella esiintyviä taiteilijoita, mikä mahdollistaa laajan vuoropuhelun eri tekijäsukupolvien kysymysten, tarkastuspisteiden ja kokemusten välillä. Vieraiksi saapuvat jo toiseen kertaan festivaalin alkuvuosien jälkeen säveltäjät Brian Ferneyhough ja George E. Lewis, jotka molemmat saavat opetettavakseen tulevaisuuden huippuosaajia, muusikoita ja säveltäjiä. Ensimmäistä kertaa festivaalilla vierailee Sir Harrison Birtwistle, jota pidetään yhtenä merkittävimmistä elävistä säveltäjistä. Neljällä kurssilla opiskelee yli 40 kansainvälistä ja suomalaista lahjakkuutta.

80-vuotiasta nykymusiikin legendaa Sir Harrison Birtwistleä on huomioitu kansainvälisesti laajasti juhlavuoden johdosta. Festivaali tuo ohjelmistoon laajimman Suomessa esitetyn kokonaisuuden säveltäjän kamarimusiikkituotannosta, joka huipentuu Ensemble Modernin ja opiskelijoiden esittämään myöhäiskauden avainteokseen Theseus Game 30 soittajalle ja kahdelle kapellimestarille. Birtwistlen piano-ohjelmistoa esittää Nicolas Hodges, uuteen musiikkiin erikoistunut huippupianisti, joka kevään aikana vieraili myös Radion sinfoniaorkesterin solistina ja Musica nova Helsinki –tapahtumassa. Steven Schick, yksi aikamme arvostetuimpia lyömäsoittajia ja pedagogeja saapuu festivaalille suoraan Etelä-Kaliforniasta, jossa hän kesäkuussa tänä vuonna toimii maineikkaan Ojai-festivaalin taiteellisena johtajana, ja soittaa Hodgesin duopartnerina Birtwistlen Axe Manual -teoksessa. Schickin johdolla kesäakatemian lyömäsoitinkurssi valmistaa myös säveltäjän For O, for O, the Hobby-Horse is Forgot -teoksen. Festivaalin vakiovieras Uusinta ensemble on mukana mm. Birtwistlen myöhäiskauden hienoimpiin kuuluvaan Paul Celanin teksteihin perustuvan Pulse Shadows –teoksen esityksessä ranskalaisen Diotima-kvartetin kanssa. Teoksen solistiksi saapuu USA:n etelärannikon johtaviin uuden musiikin nimiin kuuluva Tony Arnold, laajasti nykymusiikkia kantaesittänyt ja levyttänyt sopraano. Teoksen johtaa Christian Karlsen.

Yksi festivaalin ja Suomen nykymusiikkihistorian suurimittaisimmista kansainvälisistä residensseistä on Ensemble Modernin pitkä vierailu. Saksan johtava uuden musiikin yhtye saapuu Suomeen ensimmäistä kertaa 1980-luvun jälkeen ja soittaa Viitasaarella useita konsertteja, ohjelmassaan mm. laaja avajaiskonsertissa kuultava Hans Zenderin 33 Veränderungen über 33 Veränderungen, joka teoksena uudelleentulkitsee Beethovenin uraauurtavia Diabelli-variaatioita. Lukuisten Suomen kantaesitysten lisäksi Ensemble Modern kantaesittää toisen festivaalin tilaussävellyksistä, Lauri Supposen kamariorkesteriteoksen fix. Ensemblea johtavat  vierailun aikana kapellimestarit Johannes Kalitzke, Frank Ollu ja Steven Schick.

Musiikin aika on vuodesta 2012 ollut mukana EU-rahoitteisessa Ulysses Network –hankkeessa, jota koordinoi IRCAM. Tämä nuoriin säveltäjiin, yhtyeisiin ja teoksiin keskittyvä kokonaisuus tuo kesällä 2015 Viitasaarelle aiemmin mainitun ranskalaisen jousikvartetin Quatuor Diotiman sekä ensi kerran Suomeen kaksi mielenkiintoista nuorten muusikoiden kokoonpanoa, sveitsiläis-israelilaisen Ensemble Nikelin ja hollantilaisen Looptailin. Nuoria säveltäjiä mentoroi projektin puitteissa Brian Ferneyhough, yksi oman sukupolvensa tärkeimmistä säveltäjistä ja pedagogeista, jonka johdolla useat nykysäveltäjät ovat opiskelleet.

Myös suomalaiset esiintyjät ovat edustettuina festivaalilla. Helsingin kamarikuoro esittää Nils Schweckendiekin johdolla festivaalisäveltäjien teoksia sekä toisen Musiikin ajan tilaussävellyksistä, Heinz-Juhani Hofmannin omaan tekstiin perustuvan elämänkerrallisen teoksen Omakuva. Afroamerikkalaisen musiikin johtaviin nimiin kuuluvan George E. Lewisin Helsingin kamarikuorolle kirjoittama odotettu ensimmäinen kuoroteos The Ancient World kuullaan kantaesityksenä samassa konsertissa. Musiikin ajan aina yhtä suosittu vierailija UMO Jazz Orchestra Kirmo Lintisen johtamana esittelee laajasti George E. Lewisin sävellyksiä sekä runsaan kattauksen suomalaisten nykysäveltäjien UMOlle kirjoittamia teoksia.

Festivaalin viimeinen päivä on omistettu nuorelle sukupolvelle. Saamme kuulla lähes 9 kantaesitystä muun muassa lupaavilta suomalaisilta, brasilialaisilta, romanialaisilta, islantilaisilta ja iranilaisilta säveltäjiltä.  Festivaali huipentuu minimalismin kulttiteoksen, Steve Reichin Drumming -teoksen odotettuun esitykseen.

Myöhemmin julkistettavassa oheisohjelmassa on kuultavaa lapsille, runsaasti esitelmiä sekä keskusteluita säveltäjien kanssa. Musiikin aika aloittaa yhteistyön Jyväskylän yliopiston Musiikin laitoksen kanssa, joka tuo Viitasaarelle yleisön kokeiltavaksi joukon erikoisia musiikin ”käyttöliittymiä”, jotka ovat kokeiltavissa festivaalitoimistossa Viitasaaren torin laidalla.

Festivaali järjestetään 30.6.-5.7.2015. Koko ohjelma löytyy nettisivuilta www.musiikinaika.org.