01.03.2016

Vekara-Varkaus: Lasten ja nuorten laulukilpailun 25. juhlavuosi! Ilmoittaudu mukaan

Vekara-Varkauden suosittu Lasten ja nuorten laulukilpailu raikuu Warkaus-salissa keskiviikkona 15.6.2016 klo 18.00. Ilmoittautuminen tähän iloiseen laulukisaan alkaa tiistaina 1. maaliskuuta.

Valtakunnallisessa Lasten ja nuorten laulukilpailussa ovat sarjoina alle 10-vuotiaat ja 10–16 –vuotiaat. Kumpaankin sarjaan otetaan 10 kilpailijaa. Kilpailijat hyväksytään laulunauhan tai muun laulutaitotodisteen perusteella ilmoittautumisjärjestyksessä.

Kilpailija valitsee itse laulukappaleen, joka voi olla perinteistä, klassista tai kevyttä musiikkia. Kilpailuun eivät saa osallistua edellisvuoden voittajat, ellei heidän ikäsarjansa vaihdu. Jokainen kilpailija esittää eri kappaleen, näin kilpailusta muodostuu samalla tunnelmallinen konsertti.

Esityksiä säestää nelihenkinen Vekaraorkesteri, jonka kanssa kilpailijat harjoittelevat omaa esitystään tiistaina 14.6. Kilpailuun ei voi osallistua ilman harjoituksia. Kilpailun tuomaristoon kuuluu musiikin ammattilaisia sekä järjestäjien edustajia. Kilpailuun osallistuminen on maksutonta.

Kummankin sarjan kolme parhaiten sijoittunutta kilpailijaa saavat OP Pohjois-Savo Varkauden konttorilta rahastipendit.

 

Ilmoittautumisohje:

Sitovia ilmoittautumisia otetaan vastaan ti 1.3.2016 alkaen sähköpostilla vekara@varkaus.fi tai puh. 040 5750536. Kilpailijat eivät alaikäisinä voi itse ilmoittautua kilpailuun, vaan vanhempi tai muu huoltaja hoitaa ilmoittautumisen.
Ilmoitettavat tiedot:

kilpailijan nimi, ikä, kotipaikka, laulu- ja musiikkitausta sekä huoltajan yhteystiedot.

Tervetuloa mukaan jo 25. kerran järjestettävään tunnelmalliseen laulukilpailuun!

 

Lisätietoja: tapahtumatuottaja Heli Sutinen, 040 575 0536, heli.sutinen@navitaskehitys.fi

 

Kilpailun järjestää Vekara-Varkaus Festivaaliviikko yhteistyössä OP Pohjois-Savo Varkauden konttori