03.02.2010

Vanhan Paukun Spelit Lapualla

Pelimanni-ilmoittautuminen Eteläpohjalaisiin Speleihin tapahtuu netin kautta

Eteläpohjalaiset Spelit järjestetään tulevana kesänä Lapualla Kulttuurikeskus Vanhassa Paukussa. Ajankohta on perinteinen Vanhan Paukun Festivaali -viikonloppu, eli elokuun ensimmäisenä viikonloppuna entisen Patruunatehtaan piha-alueet ja salit täyttyvät musiikista ja ihmisistä tuttuun tapaan.

Luvassa on tapahtuma, jossa kansanmusiikin koko kirjo on esillä muita musiikkityylejä unohtamatta. Spelitunnelman vuodesta toiseen ja paikkakunnasta riippumatta tuovat kuitenkin pelimannit ja tanssijat, jotka kokoontuvat jakamaan omia taitojaan muiden kuultavaksi ja nähtäväksi.

Tänä vuonna esiintyjäksi Vanhan Paukun Speleihin voi ilmoittautua tapahtuman nettisivujen kautta. Sivut löytyvät osoitteesta www.spelit.fi. Esiintyjäilmoittautuminen on auki maaliskuun loppuun saakka. Lomakkeessa kysytään kokoonpanon lisäksi myös lyhyttä kuvausta ryhmästä. Esiintyjä tai esiintyjäryhmä voi halutessaan myös ladata palvelun kautta oman kuvansa nettisivuja ja käsiohjelmaa varten.

Tapahtuman järjestää Lapuan Sekakuoro ry. ja Lapuan kaupunki yhdessä Spelit ry:n kanssa. Vanhan Paukun Spelien taiteellisena johtajana toimii laulaja-lauluntekijä Laura Sippola.

Eteläpohjalaiset Spelit järjestetään 5.-8.8.2010.

http://www.spelit.fi