Uutiset

07.09.2026

Helsingin juhlaviikoilla kantaesityksiä, huippuvierailuja maailmalta ja jäähyväiset tauolle jäävälle Huvilalle

Helsingin juhlaviikot toi loppukesän Helsinkiin kansainvälisiä huippuvierailuja musiikin, teatterin, tanssin ja kuvataiteen aloilta. Taiteiden yötä juhlisti jättiläiskirahvien maaginen kulkue, ja Huvila soi viimeistä kertaa ennen taukoa. Vuoden 2026 Helsingin juhlaviikkoja vietettiin 18. elokuuta–5. syyskuuta. Festivaalin…

01.09.2026

Oulun juhlaviikot: Delta Life -spektaakkelissa Oulussa noin 20 000 kävijää

Delta Life -juhlaviikonloppu 27.–29.8. keräsi Oulun syntypaikalle Pokkisenpuistoon noin 20 000 kävijää. Mukana oli myös kansainvälistä yleisöä ja mediaa. Pääsymaksuton tapahtuma oli Euroopan kulttuuripääkaupungin kesän huipentuma ja päätapahtuma. Kolmipäiväiseen karnevaaliin sisältyi 30-vuotiaat Ilmakitaransoiton MM-kisat ja monitaiteellinen…

01.09.2026

Tampere Jazz Happeningin ohjelma julki

Pyhäinpäivänä viikonloppuna 45. kerran järjestettävällä Tampere Jazz Happeningilla on kunnia avata uudistetun Tullikamarin ovet yleisölle. Festivaalin uuden taiteellisen johtajan Martyna van Nieuwlandin kokoamassa ohjelmassa on teemamaana Alankomaat. Hollantilaista musiikkia kuullaan sekä torstain 29.10. avajaiskonsertissa Klubilla…

07.08.2026

Mikkelin Musiikkijuhlat: Philharmonia Orchestra Mikkeliin myös vuonna 2027, ensimmäiset konsertit avataan myyntiin

Santtu-Matias Rouvalin ja Philharmonia Orchestran vierailut Mikkelin Musiikkijuhlilla jatkuvat vuonna 2027. Festivaalin ohjelmasta avataan 10.8. julkiseen myyntiin ja 7.8. klo 19 festivaalin oman uutiskirjeen tilaajille kaksi konserttia. 5.8.2027 Philharmonia Orshestran konsertissa Mikkelin Mikaelissa Santtu-Matias Rouvali…

05.08.2026

Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -syyskausi tarjoaa kymmenen ainutlaatuista konserttia

Kansainvälisiä huippuartisteja, suomalaisia kärkinimiä ja pohjoisen musiikkiperintöä – Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -syyskausi tarjoaa kymmenen ainutlaatuista konserttia. Oulun Musiikkijuhlien OMJ Jazz & Etno -konserttisarja tarjoaa syksyllä 2026 poikkeuksellisen monipuolisen kattauksen jazzia, kansanmusiikkia ja improvisoitua…

10.06.2026

Turun musiikkijuhlat tuo Berliner Philharmonikerin Europakonzertin Turun Fuugaan 1.5.2027

Turun musiikkijuhlat tuo Turkuun yhden eurooppalaisen klassisen musiikkikentän näkyvimmistä konserttitapahtumista, kun Berliner Philharmoniker esiintyy musiikkitalo Fuugassa järjestettävässä Europakonzertissa 1.5.2027. Europakonzert on Berliner Philharmonikerin kansainvälinen konserttisarja, joka järjestetään vuosittain kulttuurihistoriallisesti merkittävissä kohteissa eri puolilla Eurooppaa. Samalla…

02.06.2026

Claude Tchamitchian Poetic Power ja Beiggja Tampere Jazz Happeningiin

29.10.–1.11.2026 järjestettävä 45. kansainvälinen Tampere Jazz Happening tarjoaa ensimaistiaiset uuden taiteellisen johtajansa Martyna van Nieuwlandin kokoamasta festivaaliohjelmasta. Nyt julkaistavat konsertit ovat yhteistyöprojekteja festivaalin kumppaneiden kanssa. Vapaiden äänten 30-vuotisjuhlan merkeissä Tampereella nähdään Claude Tchamitchian Poetic Power,…

20.04.2026

Oulun Musiikkijuhlat: Jazzin legenda Wynton Marsalis Ouluun

Yhdeksällä Grammyllä ja musiikin Pulitzerilla palkittu trumpetisti Wynton Marsalis konsertoi 15-henkisen Jazz at Lincoln Center Orchestran kanssa joulukuussa Oulussa! Marsalis on poikkeuksellinen trumpetisti ja säveltäjä, jonka saavutukset ulottuvat jazzin ja klassisen musiikin rajojen ulkopuolelle. Hänen perustamansa Jazz…

02.06.2025

Tunteet pintaan, kruunut sädehtimään ja virtuoosit estradille – Sastamala Gregoriana paljastaa tulevien vuosien teemat

Vuosi 2026 on Sastamala Gregorianalle monella tapaa merkityksellinen: juhlimme festivaalin 30-vuotisjuhlaa, ja samalla alkaa uuden taiteellisen johtajamme kolmivuotinen kausi. Hänet esitellään yleisölle tämän kesän festivaalin avajaispäivänä – keskiviikkona 16.7.2025. Uusi taiteellinen johtaja tuo mukanaan tuoreita…

22.07.2024

Oulun juhlaviikoilla kolme uutta taiteellista johtajaa 

Oulun juhlaviikoilla puhaltavat tänä vuonna uudet taiteelliset tuulet, kun jopa kolmella festivaalilla, Elojazzilla, Oulunsalo Soilla ja Oulun Musiikkivideofestivaaleilla on tuore taiteellinen johtaja. Oulun juhlaviikot alkaa ensi viikolla Elojazzin avajaiskonsertilla Pyhän Tuomaan kirkossa Puolivälinkankaalla. Elojazzin uuden…