11.06.2015

Uusi nykyisyys avaa aistit ja herättää ajattelemaan Mäntän kuvataideviikoilla

Mäntän kuvataideviikkojen tämän kesän kuraattorit Kalle Hamm ja Dzamil Kamanger ovat kutsuneet koolle vaikuttavan otoksen Suomessa toimivia kansainvälisiä taiteilijoita. Pääosassa ovat tila-, ääni- ja videoinstallaatiot sekä yhteisölliset projektit. 43 taiteilijan/taiteilijaryhmän teokset muodostavat samaan aikaan elämyksellisen ja maailmantilaan uusia näkökulmia avaavan kokonaisuuden.

Pelkästään näköaisti ei tässä näyttelyssä riitä. Nykytaide on moniaistista, monia tekniikkoja yhdistelevää ja ajatuksia herättävää. Taiteilijat asettuvat tässä näyttelyssä myös kommentaattoreiksi Third Space -yhteisön interventiossa.

Monet teoksista luovat Pekiloon uusia tiloja, olohuoneita ja omia miniatyyrimaailmoja. Karolina Kucia asettaa näyttelyvieraan torakan asemaan ja nostaa valokeilaan pienet ja ohitetut. Carolina Sandellin installaatio Ajan ja paikan kollaasi on kurkistusikkuna nuoren ihmisen elämänvaiheisiin eri kaupungeissa, asunnoissa ja ajanjaksoissa. Aistien maailmaan sukelletaan muun muassa Hilda Kozárin tuoksujen huoneessa ja Meri Linnan installaatiossa, jossa kävijän näköaisti rajataan pois.

Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen Vaikuttavien kirjojen kirjasto koostuu teoksista, jotka ovat olleet merkittäviä tilastollisesti valittujen sadan Suomessa asuvan ihmisen ajatusmaailmaan. Teos perustuu heidän projektiinsa 101 kaikkien puolesta, jonka loppuraportti nähdään syksyllä Taidehallissa. Edwina Goldstone on siirtänyt näyttelytilaan kokonaisen ladon, joka kantaa kudelmassaan vanhojen lasinegatiivien ihmiskasvoja ja Karjalan maisemia.

Ray Langenbach ja David A.R. Ross kutsuvat yleisön yhdistettyyn työ- ja olohuoneeseen, jossa voi keskittyä kuuntelemaan Rossin uskomatonta, jännitysnäytelmän tavoin auki keriytyvää elämäntarinaa. Heidän teoksensa Habeas Corpus kysyy, kenen sanaa uskotaan ja miten todellisuutta ohjaillaan. Samalla teos antaa näkökulmia Suomen ja USA:n välisiin suhteisiin, kansainväliseen rikollisuuteen ja lapsikauppaan.

Poliittisuus sekä menneisyyden tarkastelu on vahvasti läsnä myös NÆS-ryhmän Suomen hyvinvointivaltion muotoutumista tutkivassa teoksessa The Trace (Excercise no. 3) sekä Diego Brunon Argentiinan historiaa ja kidutuksen ilmenemismuotoja käsittelevässä videoteoksessa Galindez.

Näyttelyssä kuljetaan maalta kaupunkiin ja luonnosta ja maanpinnalta avaruuteen asti. Taiteilijaryhmä Ore.e Jalostamot ovat tuoneet heinäpaalit sisään ja koonneet Hevoslinja-antologian, joka luo kriittisen katsauksen nykysuomalaiseen hevoskulttuuriin. Ryhmä ratsasti 5. kesäkuuta Keuruulta 50 kilometrin, yli kymmenen tunnin pituisen matkan kohti Mänttää. Kesän aikana järjestetään muun muassa kärryajelua ja talutusratsastusta.

Egle Oddon installaatio-performanssin Word for Freedom keskiössä on korkeuksiin kohoava veistos, nuppu, joka kätkee sisuksiinsa eri kasvien siemeniä. Veistoksen ympärillä nähdään Mäntän Musiikkijuhlien aikaan teatteria, performanssia ja musiikkia yhdistelevä esitys. Shinji Kankin aurinkoenergialla toimiva ääni-installaatio Musiikkia kukille valkoisessa pyöreässä teehuoneessa täyttää kuuloaistin valkoisella kohinalla ja luo yhteyden maailmankaikkeuteen.

Joenniemen kartanon naapuri Taavetinsaari muuntuu tänä kesänä Kuolemansaareksi. William Dennisukin veistosten ja Mark Mitchellin tuulikellojen äärellä voi pohtia luonnon ja elämän kiertokulkua. Pira Cousinin Ristimäki on muistolehto installaation muodossa. Yleisöllä on lupa osallistua sen rakentamiseen ja laajentamiseen tekemällä muistoristejä omille edesmenneille läheisilleen.

Mäntän keskustassa annetaan puheenvuoro erilaisille yhteisöille. Mänttä-Vilppulan kaupungintalolla on kesän ajan valta siivoojilla, jotka Martta Tuomaalan videodokumentaation myötä kertovat ammattikunnan karusta kohtelusta Suomessa. Jyri Pitkäsen teos Sosiaalimaisemia levittäytyy keskustan kahviloihin ja ravintoloihin ja esittelee ympäröivien yritysten arvoja. Mäntän kirjastossa nähdään lisäksi Pitkäsen videoteos, joka on toteutettu yhdessä Omapolku-ryhmän kanssa. Katukuvasta löytyy myös mainoskuvastoa kommentoiva Yvapurü Samaniegon teippaustekniikalla toteutettu teossarja Kölnsinki.

XX Mäntän kuvataideviikkojen teokset luovat yhdessä ystävyyden sävyttämän verkoston, jossa eri kulttuurit, aikakaudet, vakavuus, kepeys ja kantaaottavuus kohtaavat, käyvät keskenään sujuvaa dialogia ja limittyvät toisiinsa.

 

XX Mäntän kuvataideviikot 14.6.–31.8.2015

Avoinna joka päivä, myös juhannuksena, klo 10–18.

www.mantankuvataideviikot.fi