06.08.2018

Uudenkaupungin Crusell-viikko ylsi yleisötavoitteiseensa

Lauantaina 4.8. Uudessakaupungissa päättynyt, järjestyksessään 37. Crusell-viikko keräsi yleisöä noin 6500 henkeä. Suosituin yksittäinen tapahtuma vuonna 2018 oli torstain Lyhtyjen yö, joka houkutteli Vallinmäelle yli 2000 henkeä. Pääsymaksullisista konserteista eniten yleisöä veti lauantain Päätöskonsertti lähes 600:lla hengellä.

”Olen suhteellisen tyytyväinen kävijämäärään, mutta haastetta tuleviksi vuosiksi riittää”, summaa toiminnanjohtaja Petri Hatakka. Ensimmäistä vuotta Crusell-viikon toiminnanjohtajana toiminut Hatakka pitää kuitenkin tämän vuoden musiikkifestivaalia onnistuneena. ”Päivät olivat pitkiä ja yllätyksiltä ei vältytty, mutta kunnialla saatiin kaikki selvitettyä. Ja mikä tärkeintä, niin yleisö kuin esiintyjätkin viihtyivät erinomaisesti.”

Myös taiteellinen johtaja Tuulia Ylönen vastasi tänä vuonna ensimmäistä kertaa Crusell-viikon ohjelman suuntaviivoista. Hänkin on ottanut vastaan kehuja yleisöltä ja esiintyjiltä. ”Olen kuullut hirvittävän paljon positiivista palautetta yleisöltä, minkä kuuli myös konserteissa yleisön antamista isoista aplodeista. Taiteilijat ovat myös viihtyneet erittäin hyvin ja kiitelleet kovasti Uudenkaupungin ja Crusell-viikon vieraanvaraisuudesta”, kertoo Ylönen. Suomessa vallinnut pitkä lämpöaalto aiheutti toisaalta omat ongelmansa. ”Näin hurjat lämpötilat ovat toki olleet haastavat muusikoille, joista kukaan ei ole soittanut näin tukalan kuumissa olosuhteissa edes eteläisemmissä maissa.”

Ensi vuoden ohjelmasuunnittelu on jo hyvää vauhtia käynnissä. Suuret suuntaviivat ovat selvillä, mutta yksittäisten konserttien ohjelmistoja tai esiintyjiä ei voi vielä paljastaa. ”Haaveena on ainakin pienoisoopperan tuominen Uuteenkaupunkiin”, kertoo Ylönen. Toiminnanjohtaja Hatakka puolestaan on aloittanut nuorille ja parikymppisille soveltuvien konserttien suunnittelun. ”Esimerkiksi videopelimusiikin esittäminen erilaisin orkesterikokoonpanoin on Suomessa ja maailmalla kovassa nosteessa.” Seuraavaa Crusell-viikkoa vietetään 27.7.–3.8.2019.

www.crusell.fi