03.03.2020

Urkuyö & Aaria -festivaalia juhlitaan häikäisevällä ohjelmalla

Suomen pisin festivaali on jatkunut yhtäjaksoisesti jo 35 vuoden ajan. Juhlavuoden kesä täyttyy toinen toistaan upeammista konserteista. Esiintyjinä muun muassa laulajat Waltteri Torikka, Sami Luttinen, Cynthia Makris, Raimo Sirkiä, Hedvig Paulig ja Henri Tikkanen, pianistit Tuula Hällström, Marko Hilpo ja Kirill Kozlovski, saksofonisti Esa Pietilä, viulistit Tobias Feldmann ja Barbora Hilpo, konserttiurkuri Pétur Sakari, Helsingin Barokkiorkesterin yhtye sekä Suomen kansallisoopperan kuoro.

Myöhäisiltojen tunnelmalliset konsertit nautitaan Espoon tuomiokirkon keskiaikaisessa miljöössä koko kesän joka torstai 4.6.–20.8.2020. Festivaalijohtajana toimii pianisti Erkki Korhonen. Festivaalin avaa Tapiola Sinfonietta kapellimestari Reinhard Goebelin johdolla. Konsertti on kunnianosoitus itävaltalaisille klassismin aikakauden säveltäjille. Solistina esiintyy monissa merkittävissä kilpailuissa menestynyt Tobias Feldmann.

Tunteiden tulkkeina palkittuja taiteilijoita ja maailman tähtiä

Karismaattinen baritoni Waltteri Torikka esittää rakastettuja klassisia sävelmiä kesäkuun 11. päivän konsertissa yhdessä kansainvälisilläkin estradeilla viihtyneen avioparin, pianisti Marko Hilpon ja alttoviulisti Barbora Hilpon, kanssa.

Kesäkuun 25. päivän iltana on luvassa serenadeja ja rakkausduettoja, kun Päivi ja Paavo Lipposen rahaston 2020 stipendiaatit sopraano Laura Juvonen ja baritoni Jussi Vänttinen tunnelmoivat pianisti Erkki Korhosen säestäminä. Vuosisatoja sitten säveliin painetut tunteet ovat yhä ajankohtaisia.

Runoilijoiden ja sävelrunoilijoiden luomisvoima nostaa meidät arjen yläpuolelle myös torstaina 2.7. Sopraano Kajsa Dahlbäckin ja Helsingin Barokkiorkesterin yhtyeen muodostaman laulun, luutun, cembalon, urkujen ja viola da gamban intiimi ensemble tarjoaa rakkautta ja kaipausta sekä paikoin syvää melankoliaa. Konserttiohjelma rakentuu Marin Marais’n viola da gamba –kappaleen HaaveilijaLa Rêveuse muodostaman tunnelman ympärille.

Romanttisissa tunnelmissa jatketaan heinäkuun yhdeksäntenä, kun kansainvälisiltä oopperalavoilta tutut Cynthia Makris ja Raimo Sirkiä tuovat dramatiikkaa ja tunteiden paloa kesäiltaan pianisti Erkki Korhosen kanssa.

Vuoden 2019 Mirjam Helin –laulukilpailun voittaja, yleisöä nuoruuden innollaan kohauttanut baritoni Stefan Astakhov ja pianisti Kirill Kozlovski vievät kuulijat Pietariin heinäkuun 23. päivä. Espoon tuomiokirkossa voi aistia Pietarin kulttuuria ja ilmapiiriä, kun ohjelmassa on romanttista venäläistä laulumusiikkia. Konsertti toteutetaan yhteistyössä Joroisten Musiikkipäivien kanssa.

Elokuun ensimmäisenä torstaina konserttiyleisö saa tuta oopperan voiman. Espoon tuomiokirkon täyttävät Suomen kansallisoopperan kuoro ja solistit johtajinaan kansallisoopperan kuoromestarit Marge Mehilane ja Marco Ozbic. Ohjelmassa on musiikillinen kavalkadi oopperakirjallisuuden helmiä suurista kuorokohtauksista kauneimpiin ooppera-aarioihin.

Monipuolista urkumusiikkia

Tuomiokirkko on urkumusiikkia tulvillaan heinäkuun 16. päivän konsertissa, kun irti päästetään kolme lahjakasta nuorta urkutaiteitelijaa. Jimi Järvinen, Arttu Selonen ja Aleksanteri Wallius esittävät mahtipontista musiikkia yksin ja yhdessä.

Urkujen soinnista voi nauttia myös heinäkuun viimeisenä torstaina 30.7., jolloin 5-vuotisjuhlavuottaan viettävä Espoon barokki esittää Georg Friedrich Händelin luontoaiheista musiikkia. Metsän siimeksessä kuullaan satakielen, käen, kiurun sekä muiden pikkulintujen viserrystä. Espoon barokin solisteiksi on kutsuttu Espoosta kotoisin oleva urkuri Tomi Satomaa ja espoolainen sopraano Olga Heikkilä.

Palkitun saksofonisti Esa Pietilän ja Pohjois-Euroopan johtaviin konserttiurkureihin lukeutuvan Pétur Sakarin muodostama duo tarjoaa kiinnostavan kattauksen musiikkia ilman raja-aitoja tai genrelokeroita elokuun 13. päivä. Ohjelmisto koostuu suurten muotokaarien virtuoottisista improvisaatioista, duon omista sovituksista sekä Pietilän säveltämästä musiikista.

Kulttuuria kaikille

Juhannusiltamat, 18. kesäkuuta, kutsuvat yhteisölliseen elämykseen. Yhteislauluina lauletaan kesän kauneimpia kappaleita ja illan aikana nautitaan myös huippusolistien esityksistä: juhannusjuhlassa esiintyvät sopraano Hedvig Paulig ja baritoni Henri Tikkanen. Juhannusiltamiin on vapaa pääsy. Urkuyö ja Aaria –festivaalin kaikkiin Espoon tuomiokirkossa järjestettäviin konsertteihin voi hankkia maksuttomia pääsylippuja Kaikukortilla.

Juhlavuosi huipentuu Fidelio-oopperaan

Vuonna 2020 vietetään Ludwig van Beethovenin 250-vuotis juhlavuotta. Urkuyö ja Aaria –festivaalilla Beethovenia juhlistetaan Juhannusiltamissa, jotka kantavat Beethovenin säveltämän hymnin mukaisesti nimeä Oodi ilolle. Beethovenin musiikista voi nauttia myös viimeisessä Espoon tuomiokirkon konsertissa 20. elokuuta. Pitkän ja menestyksekkään uran Euroopan oopperalavoilla tehnyt basso Sami Luttinen saapuu Saksasta Suomeen esiintymään yhdessä eturivin liedpianisteihimme lukeutuvan Tuula Hällströmin kanssa.

Beethovenin juhlavuoden festivaalin päättää koko kesän kiistaton helmi: Espoon Kaupunginteatterin ja Tapiola Sinfonietan kanssa yhteistyössä toteutettava Fidelio.

Yli kaksisataa vuotta sitten sävelletty ooppera iskee kipeästi omaan aikaamme. Teoksen teema ja tarina ovat kuin uutislähetyksen jatketta ja samalla ajaton kuvaus vallan käytöstä ja väärinkäytöstä. Itse esitys luottaa ihmiseen ja viisauteen; keskiössä seisoo Matti Salmisen esittämä Rocco. Okko Kamu johtaa Tapiola Sinfoniettaa ja maan parhaimmistoon lukeutuvaa solistikaartia. Erik Söderblomin ohjaama Fidelio kertoo rohkeudesta ja siitä, miten voimme vastustaa meihin kohdistuvaa mielivaltaista vallankäyttöä. Fideliossa oikeus lopulta voittaa, siksi se kertoo myös toivosta. Fidelio on osa Helsingin juhlaviikkojen ohjelmaa.

Festivaalin suurimmat tukijat ovat
Espoon kaupunki, Espoon tuomiokirkkoseurakunta,
Esbo svenska församling, Espoon seurakuntayhtymä ja
Taiteen edistämiskeskus.
LIPUT

Espoon tuomiokirkon konsertit
39 / 37 / 14 € + toimitusmaksut
29 / 27 / 14 € + toimitusmaksut

Fidelio -ooppera Espoon kulttuurikeskuksessa
79 / 69 / 25 € + toimitusmaksut
EARLY BIRD -hinta 15.3. asti:
72 / 63 / 25 € + toimitusmaksut

(perus/eläkeläinen/opiskelija)