08.12.2022

Upeita konsertteja luvassa maaliskuussa 2023 Oulun Musiikkijuhlilla

Oulun Musiikkijuhlat -festivaali järjestetään 33. kerran 12.–26.3.2023. Festivaalin ohjelmistoon kuuluu laaja kirjo klassisen ja rytmimusiikin konsertteja, upeita vierailuja ja yhteistuontantoja. Ohjelmisto pitää sisällään yhteensä 23 konserttia ja esitystä yli kaksiviikkoisen festivaalin aikana. Festivaalin ohjelmiston ovat suunnitelleet Oulun Musiikkijuhlien taiteelliset johtajat sopraano Mari Palo sekä saksofonisti Jukka Perko.

Vuoden 2023 festivaalin teema kulkee nimellä Näkyjä – Visions. ”Yhdessä kuulemme teokset, yhdessä näemme ne; yhdessä voimme nähdä ja kokea tutun teoksen uudessa valossa”, Palo ja Perko kuvailevat tulevan festivaalin teemaa. ”Striimeinä toteutettavat konsertit ovat onneksi jääneet taakse, ja saamme jälleen kokea yleisön ja muusikoiden läsnäolon ja olla aidossa vuorovaikutuksessa konserteissa.”

Vuoden 2023 festivaalilla juhlistetaan myös pohjoismaista yhteystyötä ja toista kotimaista kieltämme. Ohjelmassa kuullaan useita ruotsalaisia teoksia ja esiintyjiä: mukana on muun muassa niin ruotsalaisen sinfoniaorkesterin vierailu että kaksikielistä oopperaa lapsille.

Orkesterikonsertteja huuliharppusvengistä rakkaisiin sävellyksiin

Oulun Musiikkijuhlien avajaiskonsertti kuullaan 12.3.2023 Madetojan salissa, kun ruotsalainen Norrlandsoperanin sinfoniaorkesteri saapuu Ouluun osana Perämeren kiertuettaan. Avajaiskonsertissa on luvassa kattava ohjelma, jossa kuullaan sävellyksiä sellaisilta säveltäjiltä kuin Karin Rehnqvist, Kaija Saariaho, Jean Sibelius, Karol Szymanowski ja Richard Wagner. Konserttia johtaa Norrlandsoperanin vieraileva suomalainen kapellimestari Ville Matvejeff. Szymanowskin viulukonserton solistina kuulemme erinomaisen ruotsalaisen viulisti Cecilia Zilliacusen.

Avajaiskonsertin lisäksi sekä Samuli Edelmann että huuliharppukvartetti Sväng tekevät yhteiskonsertin Oulu Sinfonian kanssa. Svängfoniassa torstaina 16.3. yhdstyy Svängin oma sointi ja perikaurismäkeläinen huumori Oulu sinfonian muusikoiden soittoon. Torstaina 23.3. kuulemme Samuli Edelmanin kulttiklassikoksikin nousseen Vaiheet -albumin sävellyksiä – toki Edelmannin rakkaimpia kappaleita unohtamatta.

Kamarikonsertit vievät Talvisesta matkasta kuoromusiikkiin

Oulun Musiikkijuhlilla kuullaan vuonna 2023 yhteensä viisi kamarikonserttia. Ensimmäisessä kamarikonsertissa tiistaina 14.3. kuulemme Arttu Katajan ja Pauliina Tukiaisen esittämänä Schubertin laulusarjan Winterreise eli Talvinen matka, kun taas toisessa konsertissa 15.3. kuulemme suomalaisten kamarimusiikkiyhtyeiden kärkikaartiin kuuluvan Arktinen Hysteria -kokoonpanon.

Lauantaina 18.3. kuulemme säveltäjien Bergman ja Englundin teoksia pianisti Emil Holmströmin, klarinetisti Michal Konopinskin sekä tietenkin Oulu Sinfonian kamarimuusikoiden esittämänä. Lauantain toinen kamarikonsertti nostaa esiin naisartisteja ja -säveltäjiä KAAÅS-trion sekä Oulun Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Mari Palo esittämänä. Vuonna 2011 perustettu KAAÅS on kolmen aloitekykyisen muusikon pianotrio.

Viides kamarikonsertti kuullaan 19.3. Oulun tuomiokirkossa, jossa Tuiran kamarikuoro ja kuoronjohtaja Risto Laitinen yhdessä tenori Aki Alamikkotervon, harpisti Minea Varhon, urkuri Ismo Hintsalan kanssa esittävät Kuoro- ja urkumusiikin ylistys –konsertin. Konsertissa kuulemme kolme eurooppalaisen kuoro-urkumusiikin 1900-luvun kiistatonta merkkiteosta.

Lapsille luvassa oma ooppera

Festivaalilta löytyy ohjelmaa myös perheen pienimmillekin. Maanantaina 13.3. OPERA BOX:in kaksikielisessä lastenoopperassa seikkaillaan ruotsin- ja suomenkielisten hiirien matkassa. Teos on suunnattu erityisesti 4–10 -vuotiaille lapsille ja on tarkoitettu tutustuttamaan lapsia toiseen kotimaiseen kieleemme ja huomaamaan, miten helpolla opimme ymmärtämään toisiamme.

Sillankaiteet soivat City is a Drum pop-up konserteissa

Rumpali ja kokeellinen muusikko Tatu Rönkkö tuo Oulun musiikkijuhlille sooloprojektinsa City is a Drum, jossa hän soittaa julkisessa kaupunkitilassa olevia rakennuksia, rakennelmia ja esineitä. Rummuttaen, hankaamalla, ravistamalla ja taputtamalla esineitä lähestyvä lyömäsoitintaiteilija luo elektronisten efektien avulla arkisista esineistä ennenkuulumattomia soittimia. ”Minua kiinnostaa ihmisten tuominenyhteen uuden ja oudon äärelle. Kokeellista musiikkia ei tarvitse sen kummemmin ymmärtää, riittää että uskaltaa antautua äänen vietäväksi”, luonnehtii Rönkkö. City is a Drum esityksiä kuulaan kaksin kappalein lauantaina 18.3. ja niihin on vapaa pääsy.

Monipuolisia klubikonsertteja RioLivessä

Festivaalin aikana yleisö pääsee nauttimaan myös useista klubikonserteista keskustan RioLivessä. Aili Ikonen saapuu festivaalille levynjulkaisukonserttiinsa perjantaina 24.3. Pianisti Kari Ikonen soittaa yhdessä kansainvälisen huippuryhmän kanssa 17.3. ikonisia uusia sävellyksiä, joissa yhdistyy raikas pohjoismainen jazz-maisema ja arabimusiikin herkkä lyyrisyys. Sunnuntaina 19.3. lavan valtaavat myös gongit Mika Kallion konsertissa Gong Odyssey. Musiikillinen seikkailu jatkuu Sami Pitkämön ja Matti Paatelman duokonsertissa, jossa kaksikko saapuu juhlistamaan tiistaina 21.3. Tony Bennettiä.

Kitaristi Teemu Viinikainen juhlistaa Oulun Musiikkijuhlilla marrakuussa 2022 julkaistua uransa ensimmäistä soolokitaralevyä Songs of Silence. Viinikainen on vahvan tunnelman taituri, jonka soitto perustuu niukkuuteen. Konsertin aluksi nähdään Viinikaisesta kertova dokumentti ”Hiljaisuus… ja äänen synty”, jossa esiintyvät Viinikaisen itsensä lisäksi näyttelijä Hannu-Pekka Björkman ja soitinrakentajamestari A-P Paasonen. Dokumentin lähtökohtana oli kertoa, miten Viinikaiselle rakennetaan uusi kitara, mutta se käsittelee myös tiinnituksesta kärsivän kitaristin suhdetta hiljaisuuteen.

Festivaalin viimeinen konsertti sunnuntaina 26.3. vie isojen kysymysten äärelle. Jukka Perko Avara yhdessä näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanin kanssa ovat luoneet sanan ja musiikin keinoin kuulokuvan katovaisuudesta, elämästä ja kuolemasta. Keskiaikaisesta kuolemantanssikuva-aiheesta innoituksen saanut esitys Puku ommellaan hiljaisuudessa kulkee läpi ajan.

Flow-sirkuksen intiimi tanssiteos osana OMJ 2023 festivaalia

Oulun Musiikkijuhlilla päästään kokemaan myös tanssia ja sirkusta yhdistävä teos Marta & Kim: Our Arms Grew Together. Teos omakuva tekijöidensä rakkaussuhteesta. Maailmassa, joka korostaa itsenäisyyttä, he ovat valinneet keskinäisen riippuvuuden. Intiimi ja rehellinen teos kertoo siitä, mikä normaalisti jää suljettujen ovien taakse: kahden ihmisen yhdeksi ruumiksi tulemisen aistillisuudesta ja haavoittuvuudesta.

Kansainvälisten mestarikurssien fokuksena laulu

Ensimmäiset kansainväliset klassisen- ja rytmimusiikin mestarikurssit järjestettiin vuoden 2013 festivaalin yhteydessä, josta lähtien ne ovat vakiintuneet osaksi Oulun Musiikkijuhlia. Vuonna 2023 klassisessa musiikissa annetaan opetusta laulun ja pianon mestarikusseilla. Laulun mestarikurssin opettajana toimii muusikko baritoni Arttu Kataja ja pianon mestarikurssin opettajana kansainvälisesti tunnettu pianisti Pauliina Tukiainen. Rytmimusiikin mestarikursseilla opettajina toimivat laulajat Sami Pitkämö ja Aili Järvelä.

Mestarikurssilaisilla on omat konserttinsa tapahtuman yhteydessä: Lied mestarikurssien loppukonsertti kuullaan perjantaina 17.3. ja rytmimusiikin loppukonsertti perjantaina 24.3. Molempiin konsertteihin on vapaa pääsy.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

10.01.2024

Oulun Musiikkijuhlat: Legendaarinen pianisti Seppo Kantonen avaa kevään Jazz & Etno -sarjan jazztrionsa kanssa 17.1.

Oulun Musiikkijuhlien ympärivuotisen Jazz & Etno -konserttisarjan keväässä kuullaan vunna 2024 yhteensä neljä konserttia. Sarjan on suunnitellut Oulun Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, säveltäjä, moogisti ja pianisti Kari Ikonen. Sarjan avaa tammikuussa legendaarinen pianisti Seppo Kantonen yhdessä…

20.12.2023

Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -sarjan keväässä luvassa neljä monipuolista kiertuekonserttia

Oulun Musiikkijuhlien ympärivuotisen Jazz & Etno -konserttisarjan keväässä kuullaan vunna 2024 yhteensä neljä konserttia. Sarjan on suunnitellut Oulun Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, säveltäjä, moogisti ja pianisti Kari Ikonen. Sarjan avaa tammikuussa legendaarinen pianisti Seppo Kantonen yhdessä…