06.03.2017

UKI 400 – Crusell-viikko 22.-29.7.2017

Uudenkaupungin Crusell-viikko järjestetään jo 36. kerran ja nyt siis Uudenkaupungin 400-vuotisjuhlavuonna. Taiteellisena johtajana toimii viimeistä vuottaan Sibelius-Akatemian puupuhallinmusiikin professori Harri Mäki.

Viikon teema ”Rakkaat Naapurit” tutkii ja juhlistaa Ruotsin ja Venäjän merkitystä Suomen musiikkielämän kehitykselle. Satavuotias maamme on myös omalta osaltaan, mm. festivaalin nimikkosäveltäjän Crusellin kautta, ollut vaikuttamassa naapureidemme musiikkielämään monella tavalla.

Venäläisen taidemusiikin isä, Mihail Glinka, päätti kymmenen vuoden ikäisenä ryhtyä säveltäjäksi kuultuaan B. H. Crusellin c-molli klarinettikvarteton ja Crusellin oma ura Tukholman musiikkielämässä on todellinen maahanmuuttajan menestystarina.

Ruotsalainen ZilliacusPerssonRaittinen jousitrio esiintyy Crusell-viikolla ensimmäistä kertaa ja Ukrainan Lozovassa syntynyt klarinetisti-kapellimestari Valentin Uryupin johtaa juhlakonsertissa Tapiola Sinfoniettaa. Tapiolalaisten konsertissa kuullaan mm. Shostakovitsin sovituksia suomalaisista kansanlauluista. Ne sävellettiin alunperin Suomen vapauttamisen kunniaksi, mutta sattuneesta syystä niitä ei tuolloin esitetty. Toisena solistinumerona kuullaan Ponchiellin ”Il Convegno” eli ”Kohtaaminen”. Siinä solistina taituroivat Andreas Sunden ja Valentin Uryupin.

400-vuotiasta Uuttakaupunkia onnitellaan mm. esittämällä Händelin Ilotulitusmusiikkia ulkoilmakonsertissa Suomen oboe- ja fagottiseuran voimin.

Viikon aluksi kuullaan Lunga-puhallinkvintettiä, joka koostuu huippumuusikoista neljästä eri pääkaupunkiseudun orkesterista. Avantgarde-friikeille kiinnostava Tölöläb esiintyy Työväentalolla samana iltana. Keskiaikaista vokaalimusiikkia Tuuli Lindebergin laulamana kuullaan Piae cantiones laulujen ympärille rakennetun ohjelman puitteissa ja saksalainen soitinyhtye Clarimonia esittää mm. otteita Tukholmassa vaikuttaneen Abbé Vogelin saamelaisoopperasta ”Samori”.

Tyylikäs ja huikea Jukka Eskola Quinteto Bossa päättää vuoden 2017 Crusell-viikon Karonkka-tapahtumassa lauantaina 29.7.

Lapsille on tarjolla musiikillinen tarina ”Molli-kissa ja Duuri-hiiri”.

Ruumiinkulttuuria edustaa Crusell-hölkkä ja Golf-turnaus. Kaupunkilaisille tarjotaan myös perinteeksi muodostunut tunnelmallinen Lyhtyjen Yö, ulkoilmakonsertti.

 

KANSAINVÄLINEN HUILUKILPAILU

Merkittävin satsaus vuonna 2017 on kuitenkin kansainvälinen huilukilpailu, jonka jury on erityisen arvovaltainen. Huilutaiteilija Petri Alangon johtama lautakunta koostuu Wienin Filharmonikkojen ja Amsterdamin Concertgebouw -orkesterin soolohuilisteista sekä Baselin ja Pariisin Musiikkikorkeakoulujen huiluprofessoreista: Petri Alanko,pj (Sibelius-Akatemia), Emily Beynon (Concertgebouw, Amsterdam), Silvia Careddu (Wiener Symphoniker), Felix Renggli (Music Academy of Basel), Philippe Bernold (Conservatory of Paris). Tiedossa on huikean korkeatasoinen kilpailu, joka on jo herättänyt suurta kansainvälistä kiinnostusta. Kilpailun finalistit esiintyvät kapellimestari Janne Nisosen johtaman Jousia Ensemblen säestyksellä. Tuolloin kuullaan myös Minna Leinosen säveltämä tilausteos huilulle ja jousille.

 

KURSSITOIMINTA

Kursseja järjestetään tulevana vuonna huilun-, oboen-, klarinetin- ja fagotinsoitossa. Kurssit alkavat ma 24.7. ja päättyvät la 29.7. Opettajina kursseilla toimivat huilisti Hanna Juutilainen (Tapiola Sinfoniettan soolohuilisti), klarinetistit Andreas Sunden (Ruotsin Radion sinfoniaorkesterin sooloklarinetisti) ja Tuulia Ylönen (Suomen kansallisoopperan orkesterin vuorotteleva klarinetin äänenjohtaja), oboisti Washington Barella (Berliinin taideyliopiston professori) ja fagotisti Georg Klütsch (Kölnin musiikkiakatemian professori).

Kurssien opettajat ja oppilaat kohtaavat lavalla konsertissa, jossa kuullaan mm. puhallinoktettisovituksia Orffin Carmina Buranasta ja Prokofievin Romeosta ja Juliasta.

Lipunmyynti konsertteihin 13.3. alkaen Uudenkaupungin matkailutoimisto, Rauhankatu 10, puh. 050 4205333 tai Lippupalvelun toimipisteet kautta maan.

Muut tiedustelut Rauno Melos 0500 743073. Koko viikon ohjelma ja taitelijat osoitteessa www.crusell.fi