26.05.2009

Työväen Musiikkitapahtumassa suosikkeja, uutuuksia ja perinteitä

Työväen Musiikkitapahtuma järjestetään tänä kesänä 22.–26. heinäkuuta. Viisi päivää kestävä festivaali tarjoaa Valkeakoskella jälleen monipuolisen suomalaisen musiikkielämän katsauksen. Tarjolla on suuria suosikkeja ja mielenkiintoisia uutuuksia, unohtamatta tapahtuman juuria, perinteisiä työväen lauluja.

Tapahtuma alkaa keskiviikkona 22.7. nuorten Koskirockilla, jonka osana käydään tänä vuonna Bändiskaba. Kilpailussa etsitään parasta lavashow’ta. Kisan jälkeen tapahtumassa esiintyvät Bloodpit, Pintandwefall sekä Expect.

Torstaina 23.7. Tapahtumateltan Paperitansseissa yleisöä viihdyttävät Anna Eriksson ja Varjokuva. Yöväen baarikatukierroksella kuullaan elävää musiikkia neljässä keskustan ravintolassa.

Perjantaina 24.7. vietetään tapahtuman virallisia avajaisia, joissa muun muassa Nokian työväen mieskuoron ja Tampereen ty:n naiskuoron konsertti ”Minä suojelen sinua”. Konsertin säestyksestä vastaa Nico Ronimus yhtyeineen. Illalla Tapahtumateltan vetonauloina toimivat pitkään odotettu Eppu Normaali ja palkittu lauluntekijä Juha Tapio. Lavalla nähdään myös näyttelijä Erkki Saarelan ja Reino Bäckströmin konsertti Peräkammarista itään. PAM-luodolla likat ovat lauteilla: illan esiintyjinä ovat muun muassa Maria Gasolina ja Hanna Ruuskanen & Tarina. Kirjaslammella taas tanssitaan Aki Mäen & Iltatähden tahdissa.

Lauantaina 25.7. Tapahtumateltassa juhlitaan 90 vuotta täyttävää Työväen Sivistysliittoa

J. Karjalaisen ja Veli-Matti Järvenpään Paratiisin pojat – konsertilla. Teltassa esiintyvät illan aikana myös esimerkiksi näyttelijä Reino Nordinin yhtye Reino & The Rhinos, Kotiteollisuus sekä Kaija Koo. Upeaa soulia puolestaan tarjoilee Miss Saana & The Missionaries. Valkeakosken kirkossa esiintyy Johanna Kurkela. PAM-luodolla klubi-illan teema on laulujen lunnaat, jossa eri esiintyjät tulkitsevat esikuviensa tuotantoa. Esimerkiksi Mari Rantasila esittää Hectorin musiikkia, kun taas Jukka Poika vahvistettuna kaksikolla Jukka Orma ja Pedro Hietanen ovat Veikko Lavin musiikin äärellä. Myös Irwinin, Hassisen Koneen ja Whitesnaken musiikin ystäville löytyy tulkitsijansa luodolta. Kirjaslammen Tanssilavalla latinotunnelmiin johdattelee kuubalaista musiikkia soittava Kuukumina. Illan ohjelmaan kuuluvat luonnollisesti myös perinteiset Yöyhteislaulut Kirjaslammen uimalassa, jossa saa laulaa työväenlauluja sydämensä kyllyydestä.

Sunnuntaina 26.7. koko perheen tapahtumassa yleisöä viihdyttää Hääppöset, jonka omissa lauluissa kerrotaan muun muassa valokuvauspäivän jännityksestä, hikan karkoituskeinoista, autojen rassailusta, sahan soitosta ja uinnin kuivaharjoituksesta.

Työväen Musiikkitapahtuman liput ovat tulleet myyntiin ja niitä on saatavilla esimerkiksi Lipputoimistosta. Tapahtuman ohjelma löytyy kokonaisuudessaan osoitteessa www.valmu.com

Työväen Musiikkitapahtuma 28.7.-1.8.2021