10.04.2014

Työväen Musiikkitapahtuman ylläpitämällä Kirjaslammen lavalla tanssitaan taas koko kesä

Kirjaslammen tanssilavalla Valkeakoskella tanssitaan jälleen lauantaisin kesäkuun alusta elokuun loppuun. Kesän aikana lavalle nousevat muun muassa Hopeinen Kuu, Ässät, Minna Sirkiä & Niskalenkki, Johanna Debreczeni ja Jouni Keronen sekä In the Mood solistinaan Suvi Karjula.

Juhannustansseja lavalla tanssitaan perjantaina 20.6. Seppo Tammilehdon & Punaisen Kitaran sekä Titi Kruusin tahtiin. Kesän kohokohta lienee italialaisen Umberto Marcaton paluu Kirjaslammen tanssilavalle. Marcato esiintyi Kirjaksella juhannusaattona 1962 ja tekee paluun nyt 19.7.2014 yhdessä Milan ”Miso” Misicin kanssa.

Työväen Musiikkitapahtuma ylläpitänyt lavaa jo 10 vuotta

Kirjaslammen tanssilava sijaitsee Mallasveden luonnonkauniissa maisemissa, kävelymatkan päässä Valkeakosken keskustasta. 50 -luvun tanssilavalla palvelee myös viehättävä terassi. Työväen Musiikkitapahtuma ry on pyörittänyt tansseja jo kymmenen vuotta.

– Kymmenen vuotta on mennyt nopeasti. Toivottavasti näemme jälleen paljon tuttuja ja uusia kasvoja niin tanssilattialla, kuin talkoissa. Tänä vuonna terassimme saa uuden ilmeen, toiminnanjohtaja  Marianne Haapoja kertoo.

Tanssien lisäksi Kirjaksella järjestetään myös blues-ilta Heikki Silvennoisen johdolla ja perinteinen Kirjazz, jossa tänä vuonna esiintyy Emma-palkittu Dalindèo. Viime vuosien tapaan Kirjaslammen tanssilavaa on myös mahdollista vuokrata yksityiskäyttöön. Lisätietoja osoitteesta www.valmu.com

Työväen Musiikkitapahtuma järjestetään 24.-27.7.2014.