14.04.2010

Työväen Musiikkitapahtuman tehdasmiljöössä tarjontaa Kari Tapiosta Eläkeläisiin

Työväen Musiikkitapahtuma on julkaissut tulevan kesän ennakko-ohjelmansa. Historiansa suurimman muutoksen edessä oleva tapahtuma tarjoaa kävijöille monipuolisen kattauksen kulttuuritarjontaa ainutlaatuisessa tehdasmiljöössä. Nelipäiväisen tapahtuman tähtiartisteja ovat jo aikaisemmin julkaistujen Paula Koivuniemen, Jarkko Martikaisen, M.A. Nummisen & Pedro Hietasen ja Chisun lisäksi Suomirockin ehdoton ykkönen, Popeda sekä PMMP. Suuria suomalaisia nimiä ovat myös Kari Tapio ja Eläkeläiset.

Torstaista sunnuntaihin kestävässä tapahtumassa esiintyvät myös muun muassa Maria Lund, viime syksynä kaksikymppisiään juhlinut Seminaarimäen Mieslaulajat ja koko perheelle hevimusiikin ilosanomaa levittävä Hevisaurus. Festivaalin ohjelmistossa on tähtiartistien lisäksi mielenkiintoisia uutuuksia, näyttelyitä, lasten- ja nuorten ohjelmaa, yöyhteislauluja Kirjaslammen rannalla, klubeja, lavatansseja, musiikkiristeilyjä sekä työväenmusiikin helmiä.

Valkeakosken kauppatori on ollut useita vuosikymmeniä Työväen Musiikkitapahtuman keskipisteenä. Tulevana kesänä tapahtuma muuttaa vanhalta festivaalialueelta parin sadan metrin päähän kanavan rannalle. Myllysaaren museon alue sekä Tervasaaren tehtaan pihamaa antavat tapahtumalle uudet hienot puitteet. Työväen Musiikkitapahtuman toiminnanjohtaja Marianne Haapoja pitää muuttoa suurena mahdollisuutena.

– Uskon, että tämä muutos on parasta, mitä tapahtumalle on pitkään aikaan tapahtunut. Voidaan jopa puhua paluusta juurille, sillä työläiskaupunki on kasvanut aikoinaan tehtaan ympärille. Tehtaan pihan käyttö festivaalialueena on kulttuuri-innovaatiota parhaimmillaan, toteaa toiminnanjohtaja Marianne Haapoja.

Liitot mukana tapahtumassa

Useat SAK:n liitot tukevat jäsentensä osallistumista Työväen Musiikkitapahtumaan. Puuliitto viettää kesäpäiväänsä tapahtumassa lauantaina 31.7. ja paikalle odotetaan tuhatkunta Puuliiton aktiivia. Puuliiton tarjoamassa konsertissa esiintyy Kari Tapio. Metalliliitto puolestaan hemmottelee festivaalikävijöitä Antti Tuiskun kokoperheen ilmaiskonsertilla lauantaina iltapäivällä. JHL:n Soppaa ja Soittoa –tapahtumassa esiintyy Chisu.

Työväen Musiikkitapahtuma Valkeakoskella 29.7.-1.8.2010.

Työväen Musiikkitapahtuma 28.7.-1.8.2021