06.05.2014

Työväen Musiikkitapahtuman Kirjazz julkaisi lisää ohjelmistoa

Järjestyksessään kuudetta Kirjazzia vietetään lauantaina 5. heinäkuuta Kirjaslammen tanssilavalla Valkeakoskella. Pääesiintyjänä tapahtumassa esiintyy tänä kesänä kotimaisen jazzin kärkinimiin lukeutuva Dalindéo. Lisäksi Kirjazzissa tullaan näkemään muun muassa paikallinen OJS sekä viime vuosilta tutuksi tullut jazzhaaste, joka esitetään viime kesän tapaan yleisölle avoimina jameina. Jamien housebändissa soittavat Mika Tolvanen, Yrjö Hauskala, Tapio Tuomisto, Olli Jokinen sekä Eero Kokkonen.

OJS:n solistina huikea Lili Lambert
Paikallisen OJS –kokoonpanon Kirjazz –keikan solistiksi on varmistunut Voice of Finlandista ja kevään euroviisukarsinnoistakin tuttu Lili Lambert. Kokoonpano tarjoilee Kirjazzin väelle R’n’B -vaikutteisen tanssisetin. OJS feat. Lili Lambert esiintyy tapahtumassa viimeisellä ohjelmapaikalla, tarjoten viimevuotuiseen tapaan jazz-iltaan kuuman loppukirin.

Jatkot Hotelli Waltikassa
Kirjazz laajenee tänä vuonna ensimmäisen kerran myös Kirjaslammen tanssilavan ulkopuolelle. Musiikin tanssilavalla tauottua Hotelli Waltikassa käynnistyvät Kirjazzin viralliset jatkot. Niitä saksofonin ja levysoittimien avulla isännöi paikallinen DJ Rezz Jakola (Ilkka Rekola).

Kirjazzin Työväen Musiikkitapahtuma ry yhteistyössä Valkeakosken Sanomien sekä Valkeakosken Osuuspankin kanssa. Tapahtuman liput tulevat pian ennakkomyyntiin Kulttuuripaja Jylhävaaraan.

Työväen Musiikkitapahtuma järjestetään 24.-27.7.

www.valmu.com