21.03.2011

Työväen Musiikkitapahtuman ennakko-ohjelma on julkaistu

Jo 40. kertaa järjestettävää festivaalia tähdittävät muun muassa Yö, Jenni Vartiainen, Paleface sekä Happoradio

Työväen Musiikkitapahtuma on julkaissut tulevan kesän ennakko-ohjelmansa. Festivaali järjestetään perinteisesti Valkeakoskella heinäkuun viimeisellä viikolla. Nelipäiväinen tapahtuma käynnistyy UPM:n Tervasaaren tehtaan pihamaalla suomirockin kärkinimillä; torstaina 28.7. tapahtumassa esiintyvät Yö sekä Sir Elwoodin hiljaiset värit. Perjantaina tapahtumassa nähdään joukko valovoimaisia naisartisteja, kun parrasvaloihin nousevat Jo Stance, Jenni Vartiainen, Suvi Teräsniska ja Erja Lyytinen. Tapahtuman rytmikästä lauantaita tähdittävät muun muassa Paleface, Maria ja Marjanpoimijat (mm. Timo Rautiainen & Maria Lund), Happoradio, Liljan Loisto, Pauli Hanhiniemi M.A.D. sekä Pelle Miljoona, joka esittää tunnetuimpia kappaleitaan yhdessä Voxpihlajan & Ykspihlajan Työväen Soittajien kanssa kapellimestarinaan Esko Eirola. Festivaali päättyy sunnuntaina 31.7. koko perheen tapahtumaan. Festivaalin pääyhteistyökumppaneita ovat Valkeakosken Kaupunki, Turva sekä SAK.

Liitot mukana juhlatapahtumassa

Työväen Musiikkitapahtumaa vietetään tulevana kesänä jo 40. kerran. Juhlatapahtumassa nähdään erilaisten huippuesiintyjien ja konserttien lisäksi myös ammattiliittojen omaa ohjelmaa. Useat ammattiliitot ovat tapahtumassa näkyvästi esillä ja tukevat myös jäsentensä osallistumista festivaaleille. Kaikille ilmaisella Palvelualojen ammattiliiton PAM – lavalla esiintyvät Uusi Kukka, Jukka Takalo sekä Reino Nordin. Paperiliitto viettää kesäpäiväänsä tapahtumassa lauantaina 30.7. ja paikalle odotetaan saapuvan tuhatkunta liiton aktiivia. Lisäksi tapahtuman ohjelmisto sisältää esimerkiksi lavatansseja, perinteiset Yöyhteislaulut Kirjaslammen uimalassa sekä musiikkiristeilyjä. Tulevan kesän tapahtuma nostaa esille tehdastyön historiaa sekä kestävän kehityksen arvoja.

Työväen Musiikkitapahtuman ennakko-ohjelma on luettavissa kokonaisuudessaan festivaalin Internet-sivustolla www.valmu.com. Ohjelmistoa tullaan vielä täydentämään kevään kuluessa.

Työväen Musiikkitapahtuma järjestetään 28.-31.7.2011.

http://www.valmu.com